Sivut

maanantai 17. syyskuuta 2018

Syksypatalaput

Kuvissa vilahtavat neulepuikot saatu bloginäkyvyyteen / Prym consumer Finland oy

Tässä yksi ilta (okei, meni kolme iltaa) virkkasin joulua ajatellen valkoharmaat patalaput ja tulin samalla pohtineeksi, että oikeastaan erilliset syksypatalaputkin olisivat kivat. Koska hei, miksipä ei! Niinpä kaivelin aivan innoissani esiin kaikki ongelmalliset jämälangat, eli sellaiset, jotka eivät paksuutensa puolesta sovi oikein minkään kanssa, etsin kaikista paksuusluokista syksyn väriset ja aloin neuloa aina oikeaa usealla langalla yhtä aikaa. Ja kun yksi säie loppui, jatkoin toisella.



Oikeastihan meidän keittiössä on kyllä sisustuksensa puolesta ikuinen kesä, eikä sinne mitkään ruskasävyt sovi mitenkään päin mihinkään, mutta en antanut sen nyt haitata.





10 mm puikoilla 20 silmukalla aina oikeaa kunnes on neliön muotoinen. Silmukoiden päättelyn jälkeen jätin piiiiiiiitkät langat, joista virkkasin SORMIN (koska en jaksanut nousta hakeakseni virkkuukoukkua) ripustuslenkit, jonka toisen pään kiinnitin päättelyneulalla patalappuun. Tai eihän nämä mitkään viralliset henkilösuojaimet ole, joten ei saa kutsua patalapuiksi.



Ja entäs se maailman paras omenakaurapaistos sitten? No,

100 g voita (sulatettuna)
3 dl kaurahiutaleita
1,5 dl fariinisokeria
0,5 rkl kanelia
0,5 tl vanilliinisokeria
suolaa maun mukaan
omenalohkoja

Paistetaan perstuntumalla ja syödään vaniljajätskin kanssa.


Ja varotaan polttamasta sormia ja suuta.

15 kommenttia:

  1. Loistava idea ja maailman paras omenakaurapaistosresepti kiitos 😍

    VastaaPoista
  2. Ihanat patalapuhkot! Oliko nuilla puikoilla hyvä neuloa? Erityisesti kun oli monta lankaa yhdessä, tuliko kaikki lenkit mukaan helposti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä neuloa! Olivat sen verran paksut, että eivät joustaneet ärsyttävästi, kuten ohuemmat Prym ergonomicsit. Tuolla kärjellä oli just hyvä neuloa tämmöstä monisäikeistä, kaikki tuli kerrasta mukaan :)

      Poista
  3. Kivat patalaput tai ne, miksi niitä ei saa kutsua. Paistos on melkein sama ohje, jota itse käytän. On kyllä ihan superhyvää. Ihanaa syksyä sinne!

    VastaaPoista
  4. Hyvä idea langanjämille! Sormet alkoi syyhyämään tehdä tabletit ruokapöytään. :)

    VastaaPoista
  5. Mutu -tuntumalla syntyy just sopivia juttuja. :)

    VastaaPoista
  6. On muuten komiat patalaput! Mä en oo ikinä oikeen tykänny aina-oikein neuleesta ja (taas) ihastelin kuinka kivasti se sopiiki näihin.. Ja värit on just niin ihanan syksyset vaahteranlehti-värit että <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en normaalisti ole tykännyt aina oikein -pinnasta, se näyttää siltä, kuin ei osaisi neuloa nurjaa ollenkaan :D Silti oon sitä viime aikoina tunkenut vähän sinne sun tänne :D

      Poista
  7. Komeet patalappumaiset neliöt! Aika tujakka määrä kanelia siun paistoksessa :D Harmi että meidän koko omenasato mätäni puuhun tänä vuonna pihlajanmarjakoin ansiosta...

    VastaaPoista
  8. Hienot laput ja niin ihania kuvia sinulla postauksissa! ❤

    VastaaPoista