Sivut

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Pieni Ruotsiroadtrip Haaparannasta Uumajaan (sis. kokemuksia Wasalinesta)

Jokakesäinen sukulointireissu oli taas täällä. Mieheni on tosiaan kotoisin Oulun suunnalta, itse olen Satakunnasta. Tästä syystä kilometrejä auton mittariin kertyy ja vaikka lapsemme sietävät ällistyttävän hyvin pitkiä automatkoja, ei sitä aikuinenkaan kuitenkaan loputtomiin jaksa. Niinpä meillä on ollut tapana mennä Helsingistä Ouluun auto(yö)junalla ja sitten ajaa sieltä takaisin. Nyt VR:n yöjuna-aikataulut ovat olleet jo parin vuoden ajan sellaiset, että joko Oulussa ollaan niin tajuttoman aikaisin aamulla, että siihen aikaan ei voi vielä tehdä mitään tai kenenkään luo kylään mennä tai sitten lähtö Helsingistä on niin myöhään, että jopa meidän ei-koskaan-nukkuvilla lapsilla tekisi tiukkaa ja yöjunan fiilistelyosuus jäisi kokonaan pois, kun pitää samantien alkaa nukkua, ollaan me sitten jouduttu ajaan omalla autolla Ouluun. Se Vantaa-Oulu on vielä suht kiva ajettava, isoista teistä kun on kyse. Mutta rantatie Oulusta etelään onkin sitten ihan omaa luokkaansa ja vaikka joka vuosi haaveillaan, että jäädään välille yöksi, onhan siellä vaikka mitä Kalajoen hiekkasärkistä Powerparkiin, niin nuukuuksillaan ollaan kuitenkin ajettu hyvin lyhyin pysähdyksin. Tällä kertaa tehtiin totaalisesti eri tavalla.

Ajettiin nimittäin Oulun mummilasta ns meidän mummulaan Ruotsin kautta!

Aikaa ja matkaa siinä ei todellakaan säästänyt yhtään, mutta olipa kiva pieni kesäseikkailu, Ruotsi on aina tosi jees ja päästiinpä laivamatkallekin.

Lähdettiin siis ajaan Oulusta kohti Torniota ja Haaparantaa. Olen käynyt Haaparannassa muistaakseni vain kerran aiemmin, noin 15 vuotta sitten asuessani itsekin vielä Oulussa. Silloin eniten odotetuin kohde oli Systembolaget, tällä kertaa se oli Candy World eli valtava karkkikauppa.

Ennen sitä kuitenkin otettiin potretteja rajalla olevalla sydänpenkillä, vaikka lapsia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, kun kerta oltiin karkkikauppaa ja sisäleikkipuistoa jo menty lupaan.


Candy Worldissa tosiaan on karkkien (ja limpparien) lisäksi pieni karkkiteemainen, Hoplop-tyylinen sisäleikkipuisto erillisestä maksusta. Vähän jänskätti, että saadaanko lapset pysyyn tarkkaan lasketussa aikataulussamme, mutta siitä ei tullut ongelmaa, koska sisäleikkipuistosta saatiin houkuteltua heidät pois karkkikaupan houkutuksilla ja sama olisi varmasti toiminut toiseen suuntaankin.


Karkkivalikoima oli valtava ja sieltä sai tosiaan noita jättisuklaalevyjä ym, mitä normaalisti on vain tivoleissa onnenpyörien palkintoina. Kansanterveyden onneksi nyt oli tosiaan yli 30 asteen helteet, joten kaikki suklaat olisivat sulaneet autossa ihan mössöksi (kokeilin sitä jo menomatkalla Ouluun kun poikettiin Pandan tehtaanmyymälässä Vaajakoskella), joten ostokset jäivät hyvin maltillisiksi.



Kustannustehokkaista syistä oltiin suunniteltu syövämme lounas Haaparannan Ikeassa, siellä kun koko perhe syö noin 20 eurolla siinä missä about missä tahansa muussa (pois lukien Mäkki ja Hesetyyppiset) ravintolassa lasku hipoo 70 euroa. Ollaan Suomessa kokeneita Ikearuokailijoita, mutta Suomesta tuttu kaksikerroksisten Ikeoiden pohjaratkaisumalli ei pätenytkään täällä, missä koko Ikea oli yhdessä kerroksessa. Saattaa toki olla, että ei hämmennyksen vallassa vain löydetty oikoreittejä, mutta jouduttiin kiertään pitkä tovi huonekaluosastollla ennen ravintolaan pääsyä. No, lihapullat kuitenkin lopulta saatiin, eikä näännytty nälkään Ikeavaelluksen aikana.


Seikkailu sai alkaa! Ajomatkaa Haaparannasta Uumajaan olisi ihan hyvä siivu ja meillä olikin valmiiksi katsottuna meidän perheelle täydellsesti sopiva kohde Luulajassa. Nimittäin Norrbottens Järnvägsmuseum eli junamuseo. Kirjoitan siitä kuitenkin myöhemmin erikseen hakuteknisistä syistä.



Matka jatkui kohti Uumajaa ja vaikka meillä ei museon jälkeen enää kiire mihinkään ollutkaan, ei kuitenkaan pysähdytty enää matkan varrella. Ihailtiin maisemia ja ihmeteltiin, miten kaikki on Ruotsissa niin erilaista, vaikka kuitenkin niin samanlaista.  Uumajassa oltiin yötä kaupungin laidalla olevassa Scandicissa (Scandic Umeå Syd), jossa ei yllätykseksemme ollutkaan ilmastointia. Ei muuten mitään, mutta se tappohelle...


Rakastuttiin paikan käytävämattoihin. Voitte vain kuvitella, millaisia iloloikkia lapset ottivat juostessaan noita teitä ja itse keskityin ihasteleen kuvituksia.


Olisi ollut tietenkin hienoa tutustua Uumajaan kaupunkina, mutta väsy painoi, joten jäätiin hotellille syömään ja mentiin nukkumaan. Tai siis yrittään nukkumista.


Aamupalan jälkeen siirryttiinkin sitten jo ruokakaupan kautta satamaan, josta matkaisimme takaisin Suomeen Wasalinen kyydissä. Automatkustajien piti tietenkin olla check inissä tuntia ennen laivan lähtöä ja tyylillemme uskollisina oltiin vielä huomattavasti ennen sitä, koska pitäähän sitä ottaa huomioon outo kaupunki, outo tilanne ja yleinen stressi ajoissa olemisesta. Niinpä könötettiin hiton kuumassa autossamme edelleen aivan uskomattomassa helteessä aukealla satama-alueella autojonossa (tyhjäkäyttö kielletty eli auton ilmastointia ei voitu hyödyntää). Ei taida hien haju irrota autostamme enää pelkällä tuulettamisella. Ei ole tarkoitus valittaa säästä, vaan kerroin nyt vain kokemuksistamme.



Laivaan päästiin ja voi pojat, että yllätyin positiivisesti. Olen itse lapsuudessani reissanut jonkin verran "Vaasalaivoilla". Silloinen Wasa King ei tietenkään enää ole kuvioissa, mutta Wasa Express toi silti täydellisen korvaavan Vaasalaivafiiliksen. Laiva on rakennettu 80-luvun alussa, mutta nykysillään tällä reitillä ajanut vuodesta 2013. Oletan, että laivaa on silloin myös rempattu (tai vähintäänkin uudelleen sisustettu), sillä ainakin hyttien tekstiilit olivat ihan tätä päivää. Vaikka koko hytti muuten huokui todella vanhaa fiilistä kaikista valokatkaisijoista lähtien, oli ne tekstiilit tosiaan niin freesit ja nykyajan mukaiset, että se teki ilmeen ihan erilaiseksi, kuin esim Helsingistä Tukholmaan reissaavien botskien hyttiverhojen tuoma tunnelma. En olisi ikinä uskonut edes kiinnittävän moiseen huomiota, mutta näemmä kiinnitin kuitenkin, kun asia oli tehty niin hyvin.

Muistan edelleen järkytyksen, kun lasten saamisen myötä olin ensimmäisen kerran Tukholman risteilyllä ja selvinpäin reissatessa vasta tajusin, miten likaisia, kuluneita ja tuhnuisia laivat yleisilmeeltään ovat. Kokolattiamatot repsottaa ja leikkihuoneet näyttävät siltä, että joka pinnalla vaanii noro ja influenssa. Wasa Expressillä kaikki oli ainakin tällä hetkellä jotenkin tosi siistiä ja puhdasta. Lattiamatot eivät repsottaneet ja leikkipaikka oli tosi siisti. Unohdin jopa juosta koko ajan käsidesipullo kourassa lasten perässä. Laivalla ei nähty ensimmäistäkään humalaista ihmistä. Toki kyseessä oli päivälaiva, mutta esimerkiksi Tallinnaan reissatessa on aivan sama, miten aikaisella laivalla menee, aina siellä joku jo kännissä on. Tunnelma oli siis aivan omaa luokkaansa. Ihmiset olivat siellä siirtymässä paikasta A paikkaan B, eivät hamstraamassa kaljaa. Wikipedia tietää kertoa, että Wasa Expressiin mahtuisi 1500 ihmistä, mutta se on rekisteröity vain 600 matkustajalle. Tämä näkyi ainakin siinä, että istumapaikkoja riitti joka kahvilassa ja kuppilassa ja aurinkokannella. Me oltiin varattu hytti, mutta täällä olisi mahtunut kyllä hilluun yleisissä tiloissakin ilman sitä järjetöntä istumapaikkojen varaamista, mihin esim Tallinnan laivoilla on totuttu.



Matka-aika oli jotain nelisen tuntia. Buffetit oli jo täyteen varattuja siinä vaiheessa, kun omaa reissuamme varattiin, joten aika kului ihan vain pallomeressä leikkiessä, kannella hengaillessa ihanan lämpöisessä merituulessa, ostoksia tehdessä ja hytissä koomatessa.






Diginatiiveilta lapsilta ja nettiaddikteilta aikuisilta iso kiitos myös siitä, että laivalla oli wifi, joka oikeasti myös jopa toimi (jos vertaa niihin Helsinki-Tukholma -laivoihin, joissa ollaan viime vuosina reissattu ja kärsitty valtavista vieroitusoireista, kun wifiä ei ole tai se ei toimi ja kännykässä ei ole kenttää). Täällä ensinnäkin koko matkan ajan toimi mobiilidata joko Ruotsin tai Suomen verkossa ja sen lisäksi laivalla oli wifi, jota sai käyttää puoli tuntia ilmaiseksi tai ostaa kolmella eurolla käyttöoikeuden koko matkan ajaksi. Itse vetelin mobiilidatalla, mutta lasten tableteissa oli se wifi, eikä heidän suustaan kuulunut lainkaan valitusta siitä, että youtube pätkii. 2- ja 6-vuotiaat koekaniinit siis totesivat verkon käyttökelpoiseksi.


Meistä siis tuli ihan Wasalinefaneja.

Vaasassa lapset olivat nukahtaneet jo ennen kuin saatiin auto ajettua laivasta ulos. Parin tunnin ajomatkan jälkeen oltiin jo mummun lihapatojen äärellä. Väsyneinä ja hikisinä, mutta onnellisina.

4 kommenttia:

  1. Reipas rykäisy Ruotsiin ja takaisin! Käykää joskus joulun alla tuolla jättisuklaalevykaupassa :D:D Mitä vikaa Systembolagetissa nykyään on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Systembolagetissa kai mitään vikaa ole, ei vaan tarvittu sieltä mitään, niin ei ollut mukana kohdelistalla.

      Ois kyllä ihan hauska käydä joskus joulun alla Candy worldissa, mutta en usko, että tulee ihan heti käytyä uudelleen Haaparannassa, on niin monta muutakin paikkaa, missä halutaan käydä :)

      Poista
    2. Ymmärrän. Te ootte kyllä esimerkillisiä lapsiperhereissaajia. Into tarttuu meihinkin ihan vain näin ruudun välityksellä, vaikka reissaamisessa onkin aina oma hommansa.

      Poista
    3. Juu, oma hommansa siitä on aina, eikä se meiltäkään todellakaan aina helposti suju, mutta aina on silti kannattanut lähteä :)

      Poista