Sivut

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Virkattu kissankorvahattu ja ohje

Tyttärelläni on todella söpö kissankorvainen "olkihattu" (mitä lie keinokuitua), kuten todella monella muullakin pikkutytöllä ja yksi päivä sitä tässä pyörittelin ja mietin, osaisinko virkata vastaavanlaisen. No, otin virkkuukoukun käteen ja kokeilin. Ja kyllä vain, onnistuin! Ja yleisön pyynnöstä yritin aamuyöstä (koska päivisin en ehdi) kirjoittaa jonkinlaisen ohjeistuksen siitä, miten sen tein.


Itse tein noin 50 cm päänympärykseen hatun tällä tavalla:

Lanka: Novita Cotton Soft Color (vanamo) ja Novita Cotton Soft (laventeli) yht 72 grammaa, eli yksi kerä pääväriä ei riitä
Koukku: 3,5 mm (tai käsialan mukaan, mutta jäljestä pitäisi tulla aika napakkaa) ja viimeiseen kerrokseen lierin reunaan 3 mm.


Virkkaa neljä ketjusilmukkaa, yhdistä renkaaksi.
Renkaaseen 6 kiinteätä silmukkaa. Ala virkkaan spiraalina tai kerroksittain, ihan miten lystäät, mutta siis ympyrää.

Ensimmäisellä kerroksella joka silmukkaan kaksi ks (yht 12 s)
seuraavalla joka toiseen kaksi, joka toiseen yksi (yht 18 s)
seuraavalla kerroksella lisäys joka kolmanteen (yht 24)
jne jne jne. Joka kerroksella siis lisäys kuuteen kohtaan. Jos alkaa meneen kupiksi tai kupruilevaksi, niin säädä tarvittaessa lisäysten määrää suuntaan tai toiseen.

Kun ympyrän halkaisija on 7 cm (tai jokin muu haluamasi mitta), aloita korvat. Alla havainnollistava kuva ilman mitään oikeita ja virallisia virkkausmerkintöjä, mutta jospa ideasta saisi kiinni. Vähän kuin neulottu peukalokiila, mikä lopuksi kavennetaan. Sanallinen ohjeistus tuossa alapuolella.


KORVAT:

Jatka perus spiraaliympyrän virkkaamista ja ala tekeen korvia. Voit laskea ne tasan keskelle reunoille tai sitten katsoa sopivat paikat perstuntumalla.

Ensimmäisellä korvalisäyskierroksella tee kahteen perättäiseen kiinteään silmukkaan molempiin kaksi ks. Toista sama toisen korvan kohdalla.

Toisella korvakierroksella (muista samalla tehdä niitä normaaleita ympyrälisäyksiä muissa, kuin korvakohdissa) tee kaksi ks ensimmäiseen korvasilmukkaan (joita on siis tällä hetkellä neljä, eli ne edellisen kerroksen lisäykset perättäisissä silmukoissa), yksi ks kumpaankin seuraavaan kahteen kiinteään silmukkaan ja viimeiseen korvasilmukkaan jälleen kaksi ks samaan. Toista sama toisen korvan kohdalla.

Kolmannella korvakierroksella 2ks ensimmäiseen korvasilmukkaan, 4 ks, 2 ks viimeiseen korvasilmukkaan. Toista toisessa korvassa.

Neljännellä korvakierroksella 2 ks ensimmäiseen korvasilmukkaan, 6 ks, 2 ks viimeiseen korvasilmukkaan. Toista toisessa korvassa.

Halutessasi voit tehdä vielä viidennen kerroksen samalla logiikalla.

Seuraavalla kierroksella älä tee korvalisäyksiä, vaan posota meneen normaalisti koko kierros.

Tämän jälkeen aletaan kaventaan korvien reunasilmukoista yhdet pois per kerros eli:

Kavenna yksi ks, 6 ks, kavenna 1 ks (paitsi jos teit ylimääräisen kerroksen tuossa aiemmin, niin sitten kavennat sen ensin tällä logiikalla) Ja jatkossakin toista sama toisen korvan kohdalla.

Seuraavalla kerroksella: kavenna 1 ks, 4 ks, kavenna 1 ks

Ja sitten kavenna 1 ks, 2 ks, kavenna 1 ks

Ja toiseksi viimeisellä kavenna ks, kavenna ks

Ja lopulta kavenna ks korvien juuresta.

Korvat on tehty, jatka lakkia normaalisti.

Kun ympyrä on saavuttanut tavoitellun koon (eli ympyrän piiri vähän enemmän, kuin lakin saajan päänympärys, riippuen miten löysän haluaa, ja välttämättä ei kertayrittämällä edes onnistu, vaikka olisit Einstein. Ympyrän piirihän lasketaan siten, että kerrotaan ympyrän halkaisija piillä (3,14)), lopeta ympyrälisäykset ja virkkaa pyörönä kiinteitä silmukoita, kunnes hattu on n. 2,5 cm vaille sopivan korkuinen. (Edit: vastaavasti pään ympäryksestä saa ympyrän halkaisijan jakamalla päänympärys piillä eli esim 50 cm:n pään halkaisija on 15,9 cm, koska 50/3,14=15,9)

Virkkaa tehostevärillä 6 kerrosta

Virkkaa vielä yksi kerros normaalisti.

LIERI:
Virkkaa seuraava kerros näin: *lisää yksi, 2 ks normaalisti, lisää yksi, yksi ks normaalisti*. Toista *-*

Virkkaa neljä kerrosta normaalisti (tai vaikka viisi)

Vaihda pienempään koukkuun ja virkkaa vielä kokonainen kerros piilosilmukoilla.


Päättele langanpäät ja kirjo halutessasi kissahatulle kasvot. Itse en vielä ehtinyt, mutta tarkoitus olisi jonkinlainen naama saada siihen aikaiseksi.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nää on tosi söpöjä! Ja onneksi aika helppo tehdä itsekin :)

      Poista
  2. Ihana! Muistatko yhtään paljonko sulla oli hatun halkaisija kun lopetit kavennukset? Noin suunnilleen edes? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein tosiaan 50 cm päähän ja 50/3,14=15,9 joten tein noin 17-18 cm halkaisijan.

      Poista
  3. Voi onpa söpö hattu! Todella ihana <3

    VastaaPoista