Sivut

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Lapset Haapsalussa

Nyt pokkana bloggaan reissusta, jossa en itse edes ollut mukana. Äitini ja siskoni vei lapset pitkäksi viikonlopuksi Viroon Haapsaluun viikko sitten ja heillä on niin kivoja reissukuvia ja kaikki vaikutti muutenkin niin kivalta ja nimenomaan lapsiperhekohteena mukavalta, että haluan jakaa siitä huolimatta, että itse jäin rannalle ruikuttaan. Okei, sain todella tarpeeseen tulleen lapsivapaan viikonlopun, joten voiton puolelle jäin joka tapauksessa.

Itse kuitenkin Haapsalusta olin haaveillut siitä asti, kun Oi mutsi mutsi -blogissa oltiin käyty pressimatkalla siellä (kahdesti). Meidän piti viime kesänä mennä sinne miehen ja lasten kanssa omalla autolla, koska innostuin heti blogimainonnan uhrina, mutta jostain syystä se reissu kuitenkin jäi tekemättä. Nyt tosiaan lapset pääsivät sinne tätinsä ja mummunsa kanssa ja matka hoitui Viron päässä bussilla. Junalla Haapsaluun ei pääse, vaikka siellä näyttävä vanha rautatieasema junamuseoineen onkin.

Matka taittui siis ensin meiltä kotoa lähijunalla Helsinkiin, josta raitiovaunulla Länsisatamaan, laivalla Tallinnaan, taksilla satamasta bussiasemalle ja bussilla Haapsaluun. Bussi (Lux Express) oli varattu etukäteen ja siellä oli ison maailman meiningillä joka istuimen edessä näyttö, josta valita leffoja tai musiikkia. Bussimatka kesti alle kaksi tuntia ja oli maksanut 3 euroa per naama per suunta.





Kaupungilla ja rannalla hengailun lisäksi nousi esiin kolme kivaa kohdetta:

1. Iloni Imedemaa
Virolaissyntyisen lastenkirjakuvittajan (Ilon Wikland) teoksien innoittama teemakeskus. Oli näyttelyitä, työpajoja ja leikkipaikkoja. Ilon on kuvittanut mm Astrid Lindgrenin Katto Kassista, Lottaa, Melukylän lapsia, Ronja Ryövärintytärtä, Veljeni leijonamieltä ja Marikkia. Kuulemma aivan ihana paikka.







2. Haapsalun Piispanlinna
Itse linnassa eivät olleet käyneet, mutta linnan muurien sisäpuolella oleva keskiaikateemainen leikkipuisto oli hitti.





3. Vanha rautatieasema ja rautatie- ja tietoliikennemuseo

Tietenkin, sillä lasten rakkaus ja suuri kiinnostus junia kohtaan. Itse museo oli kuulemma aika pieni, mutta ulkopuolella oli paljon vanhoja junia, joita ihailla.






Lapsien kanssa vierähti hyvin aikaa, mutta aikuisten näkökulmasta Haapsalu olisi kuulemma ollut nähty päivässä. 

2 kommenttia: