Sivut

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Virkattu meikkipussi

Nyt ei ole viime aikoina valmistunut meikäläisen puikoilta ja koukuilta juuri mitään, sillä olen kolme viikkoa neulonut yksiavioisesti villapaitaani, eikä sen kokoinen neule valmistu tosiaan hetkessä. Villapaita on kuitenkin liian suuri kuljetettavaksi reissuneuleena ja villa-allergisen luona kyläillessä täytyy tietenkin olla jokin ei-villainen projekti. Niinpä nappasin reissuun mukaan puuvillalankaa ja uusimman Unelmien käsityöt -lehden (1/18) ja virkkasin lehdessä olleella Sanna Vatasen ohjeella itselleni uuden meikkipussin.


Lankoina Suomen langan Molla kalalanka (minttu) ja Novitan Kotiväki Huvila (pinkki), 3 mm koukku.


Tästä tuli kyllä "etsi viisi virhettä" -pussukka ja se harmittaa yllättävän paljon, mutta en kuitenkaan jaksanut purkaa, joka virheen kun tajusin vasta useamman kerroksen jälkeen.


Huomasihan kaikki nyt varmasti mun Marimekko for Clinique -huulipunan, mitä tässä yritän joka kuvassa tyrkyttää esille? Ihan vaan, koska Marimekkorakkaus.


Ohje on tosiaan tuossa uunituoreessa Unelmien käsityöt -lehdessä. Sen verran muokkasin, että teksti löytyy vain pussukan etupuolelta ja senkin keskitin, ohjeessa se kun oli mun silmään ärsyttävästi toisessa reunassa. Lehdessä on tällä kertaa juttua Mehukekkerit, Villaviidakko ja Ihan oikea blogi -bloggaajista, kannattaa ehdottomasti ostaa ja lukea. Edullinen, ja muutenkin tosi kiva lehti.


Minä jatkan nyt sen villapaitani parissa.

Ps. Hyvää ystävänpäivää blogini lukijoille! :)

16 kommenttia:

  1. Kiva pussukka. Kiitos ja hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  2. Tällee off topic juttutoivetta pistelen: ois kiva lukea kännykkäsovelluksista juttua. Mitä sovelluksia sinä käytät arjessa ja omat kokemukset ja kenties vinkit sovelluksiin ylipäätään :) podcast vinkit ois kans jee, ja niitä olet tehnytkin, mutta ei ollut ajankohtainen silloin itselle niin ei jäänyt mieleen, mites ne postaukset helpoiten löytäisin? -Sariskainen-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovelluksista voin sanoa heti kättelyssä, että en kyllä käytä mitään erikoisia sovelluksia. Arjessa on käytössä ihan perus kamera, nettiselain, sähköposti, instagram, facebook, facebookin messenger, what's up, reittiopas, youtube, yle areena ja mitä näitä nyt on.

      Podcasteista oon tosiaan pari kertaa kirjoittanut, toki senkin jälkeen on tullut taas uusia, joten ehkä joku juttu niistä voisi taas olla tarpeen. Vanhat postaukset löytyvät helpoiten ihan googlella, hakusanaksi Hupsistarallaa ja sitten se, mitä sieltä haluat löytää :) Itsekin etsin omat vanhat postaukseni googlella, jos en muista, minä vuonna ja missä kuussa olen ne kirjoittanut (yleensä kyllä muistan).

      Poista
  3. Hyvää ystävänpäivää! ❤️ Näitä kun on niin kauan lukenut, niin tunnut jo melkein ”oikealta”ystävältä. Vilaukselta olen pari kertaa nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee :D Tuttu tunne itsellekin, kun riittävästi jotakuta seuranut somessa.

      Poista
  4. Bongasin yhden. Mut ei se haittaa, koska ihana pussi! Hyvää ystävänpäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahimmat virheet jätin taktisesti kuvien ulkopuolelle, mutta kyllä noistakin muutama on bongattavissa :D

      Poista
  5. Vieelä ehtii: hyvää ystävänpäivää! Välityöt tulevat isojen projektien kylkiäisinä :)

    VastaaPoista
  6. Söpö pussukka, ihan selvästi ripsiväriputkilosta napatut värit ;)

    VastaaPoista
  7. Todella hieno meikkipussi! Joka virheitä etsii, sitä tikulla silmään. Mielestäni se on täydellinen juuri tuollaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan toimiva se on kyllä näinkin, mutta vähän sapettaa silti ne virheet :D

      Poista