Sivut

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Sukka-Finlandian toinen etappi

Sukka-Finlandia on tosiaan parhaillaan käynnissä ja ihan hyvä, etten lähtenyt tosissani mukaan kilpaileen, sillä ensimmäistä etappia en ehtinyt edes vilkaista, ennen kun kisa-aika oli mennyt umpeen, tämän toisen parin aloitin vasta kun kolmas oli jo julkaistu (jota sitäkään en todennäköisesti ehdi neuloon). Nämäkin neuloin vähän juosten kusten, nimittäin tein niin pienet, etten saanut perhepiiristä elävää jalkamallia valokuvia varten ja varretkin on niin lyhyet, että ihan hävettää. Kauniit sukat ne kuitenkin ovat, todella kauniit! Ja neuloin ne ihanan pehmeästä alpakkasukkalangasta. Ketutus vaan nousi taas pintaan, kun tajusin lankavyötteen sisäpuolella olevan pesuohjeen: käsinpesu 30 astetta. Itseäni moinen ei haittaisi, sillä pesukoneessamme on ohjelma tällaisiakin tapauksia varten, enkä oikeasti joudu käsiäni pesuvedessä uittaan. Mutta kun nämä eivät ole omaa kokoani, olen aika varma, että melkeinpä kenelle tahansa nämä lahjaksi annan, menevät ne jo ensimmäisessä pesussa pilalle tai sitten niitä ei uskalleta käyttää lainkaan, ettei tarvitse stressata niiden pesemisestä. Eikä nyt ole tarkoitus epäillä toisten pesutaitoja, mutta olen itsekin pilannut alpakkasukat pesussa, vaikka varsin hyvin tiesin, ettei ne kestä 40 astetta. Ei tarvinnut kuin yhden kerran silmät ristissä puolihuolimattomasti heitellä pyykkejä koneeseen, niin se oli sitten siinä.

Harmi, kun ei nyt ollut sitä jalkamallia tarjolla tähän hätään, ei nämä nimittäin blockereissa tai tasossa näytä lainkaan niin hyvältä, kuin jonkun jalassa.


Ohje: Veera Välimäki: Kuvastin (Sukka-Finlandian toinen etappi)
Lanka: Drops Nord
Puikot: 3 mm


Ensimmäinen ja kolmas SF:n etappia ovat tosiaan olleet aika haastavan oloisia, mutta tässä oli sen verran simppeli mallineule, että sen oppi todella nopeasti ulkoa, joten sai vain neuloskella menemään. Sukat aloitettiin varpaista, joten siinä oli minulle riittävästi haasteosuutta, en nimittäin normaalisti neulo sukkia siten, koska se aloitus on aina niin jäätävää vääntämistä, että menee hermot. Lisäksi kantapää on hankala sijoittaa oikealle kohdalle verrattuna perinteiseen varresta aloitettuun sukkaan.


Sukat ovat niin kauniit, että melkein jo haaveilen tekeväni omaankin jalkaani, mutta aloittaisin ne varresta ja tasaisin pohjepuolen kuvion synkkaan etupuolen kanssa.


Ja tuo lanka on kyllä tosi ihanan tuntuista, joten suosittelen sitäkin, jos käsinpesu ei ole ongelma. Kestävyydestä tosin ei ole kokemusta.

10 kommenttia:

  1. Onpa kauniit! Laita tyttärellesi kaappiin varomaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten hyvä idea, totta tosiaan! :)

      Poista
    2. Niin, kyllä sukkiin käyttäjä kasvaa. Hyvä idea. Kauniit sukat.

      Poista
  2. siis vartomaan, ei varomaan

    VastaaPoista
  3. Ai että on kauniit! Täällä kans yks perässähiihtäjä neuloo vasta ekaa etappia. Muttei ollut tarkoituskaan kisata, nautiskellen neulon ne mitkä neulon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan jättää sen ekan väliin, ja kolmannenkin :D Saas nähdä, miten neljännen kanssa!

      Poista
  4. Kauniit sukat! Pitäisköhän aloittaa noista nuo Sukka-Finlandian sukat. En ole vielä aloittanut yksiäkään.

    VastaaPoista
  5. Ihanat sukat! Ja tuo lanka on kyllä todella pehmeää :)

    VastaaPoista