Sivut

lauantai 27. tammikuuta 2018

Muita Ihania käsityökirja

Olin aikeissa kirjoittaa, että ihanaa kun vuoden odotetuin käsityökirja ilmestyi jo tammikuussa, mutta se lienee vähättelyä, sillä mulle tässä on kuitenkin kyseessä ehkä koko elämäni eniten odottamani käsityökirja, nimittäin Muita ihania - lempeä ja hulvaton käsityökirja. Muita ihania -blogi ei varmastikaan ainakaan käsityömaailmassa sen kummempaa esittelyä kaipaa. Vaikka blogi olisi jostain käsittämättömästä syystä jäänyt viimeisen 11 vuoden aikana huomaamatta, on ehkä kuitenkin nähnyt palstat Suuri Käsityö ja Taito-lehdissä. Ja nyt on tämä kirja, oi että nyt on tämä kirja!


Kirja vastasi kyllä odotuksiani täysin, sillä salaa toivoinkin, että tässä olisi kootusti kansissa ohjeet myös niihin parhaisiin jo blogissa ilmestyneisiin ja kyllähän siellä oli. Tuttuja juttuja mutta myös uutta eli ihan pelkkä best of blogi -kirja tämä ei ole. Tosin mua ei olisi haitannut lainkaan, vaikka olisi ollutkin. Mutta toki parempi näin!








En minä tästä nyt oikein mitään järkevää osaa sanoa, koska olen niin fanituskuplassa edelleen. Kirja on nyt alkuun tilattavissa vain Adlibrikseltä, mutta parin kuukauden kuluttua tulee sitten muihinkin kirjakauppoihin. Onneksi toimitus Adlibrikseltä oli nopea, ei tarvinnut kärsiä kauaa odottaessa.


Ai että tää on kyllä suloinen kirja.

6 kommenttia:

  1. Oijoijoi, tämä on kyllä pakko saada. Ei voi muuta kuin suu auki ihailla Tiinan luovuutta!

    VastaaPoista
  2. On niin sinun näköinen kirja ettei mitään rajaa! :D

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti kirjan ohjeet ovat parempilaatuisia, kuin esim. käsityökauppa Kerässä aiemmin myyty Pilvenreunalla- neuletakin ohje, joka oli luokattoman huono. Pelkät söpöt kuvat eivät riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle riittää pelkät söpöt kuvatkin oikein hyvin, kun tällaisesta kirjasta on kyse :) Yksittäisen osto-ohjeen kanssa varmasti tilanne olisi toinen. En ole vielä tehnyt mitään kirjan ohjeilla, joten en osaa sanoa niiden laadusta mitään.

      Poista