Sivut

tiistai 28. marraskuuta 2017

Joulukalenteri tulee taas

Viimeisimmät kaksi vuotta olen pitänyt blogijoulukalenteria, eli postannut jouluteemalla joulukuun joka päivä aattoon saakka. Se on ollut mielestäni tosi kivaa ja halusin ehdottomasti tänäkin vuonna, vaikka se on ollut haastavaa, sillä en ole enää päivät pitkät kotona lasten kanssa, kuten ne kaksi edellistä kautta ja kaksikymmentäneljä on ihan oikeasti todella paljon. Pitkin syksyä on kuitenkin ideoita ja valmiita töitä tupsahdellut, joten enköhän minä nyt uskalla luvata, että homma hoidetaan kotiin tänäkin vuonna. Stressiä en aio ottaa, jos jostain syystä joku päivä jääkin ilman postausta, mutta toistaiseksi näyttää hyvältä.

Täällä aletaan olla valmiita ottaan joulukuu vastaan.




Joulukalenterikynttilä, tonttuovi ja lankajoulukalenteri paikoillaan. Kohta alkaa tapahtua!

Edelliset ja tulevat joulukalenterimerkinnät löytyvät avainsanan joulukalenteri takaa, kaikki mahdolliset joulupostaukset niiden lisäksi yleisemmällä joulu-avainsanalla.

8 kommenttia:

  1. K I I T O S
    ihanaa!
    Mut ei paineita :)
    Saadanko me kurkistaa myös tuon Opalin joulukalenterin sisälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä varmaan vilautan Opalin kalenterin sisältöäkin jossain vaiheessa.

      Poista
  2. Mahtavaa! Mä oon salaa toivonutkin, että sulla ois joku joulukalenteri tänäkin vuonna. Monesti oon syksyisin noissa sun jouluaiheisissa poatauksissa käyny myös ideavarkaissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin selaan syksyisin muiden (ja omiakin) blogien joulujuttuja, paljon parempaa kamaa kuin joululehdissä :D

      Poista
  3. Todella ISO kiitos tästä tiedosta! Tämä päivä oli niin kovin rankka, ekstrasti. Tämä pelasti paljon nyt päivän viime minuuteilla!

    VastaaPoista