Sivut

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Liian ihanat jämälankasukat

Lupauduin kaiveleen valmiiden sukkien varastoani, jos sieltä löytyisi erääseen tarpeeseen sopivan kokoiset lahjasukat. Ei löytynyt, ei. Mutta koska olen velho, vaikka asiasta juuri vähän aikaa sitten purnasinkin, neuloin sopivat, vaikka aikataulu oli taas aivan kertakaikkisen mahdoton. Sain motivoitua itseni sillä, että neuloin (omasta mielestäni) aivan sairaan ihanat sukat. Ja nyt ensimmäistä kertaa ehkä ikinä tuntuu, että en raaskisi millään antaa näitä pois.


Fingering-paksuisia jämälankoja ja minivyyhtejä, 2,75 mm puikot, 1 kiertäen oikein 1 nurin -joustin, ranskalainen kantapää, leveä nauhakavennus. Varressa ja jalkaosan etupuolella 3 o 1 n -joustinta, johon olen nyt aivan hullaantunut sukkahommissa.


Langoissa on mm kolmea eri sävyistä itse värjäämääni sinistä, joita olen vaalinut huolella ja rakkaudella. Rva silmusolmun pastellisävyisestä merinosukkaminivyyhtisetistä käytin tähän sen vihreän, lisäksi tässä on Kässäkerho pom pomin BFL sukkalangan jämää ja tuota aivan sairaan kauniin väristä (Smaragdi) Fabelia. Niin ja sitä huuhteluaineen väristä Handun merinosukkalankaa.

Niin paljon rakkauslankaa ja lahjaksi meinasin antaa! Aloin sitten jo miettiin, sukkia rintaani vasten painaen, että mitä jos saaja peseekin nämä väärin ja menevät pilalle. Ja kun on tuota itse värjättyäkin, mitä jos se kusee värit ja näillä sukilla pilaa kaiken muun pyykin? Neuloisinko sittenkin vain pari senttiä lisää pituutta ja pitäisin itse.


Mutta koska sukkien saaja on kuulemma villasukkaihminen, uskon että nämä saavat hyvän kodin. Ja mitä ihmettä sitä lankojen perään itkemään, niitä saa kyllä kaupasta lisää! Joten ei kun paketti kiinni ja menoksi!

14 kommenttia:

  1. Todella kauniit värit ja niin yhteensopivat!

    VastaaPoista
  2. Nuo on kyllä niin kivat sukat ja ihanat värit ennen kaikkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) En kyllä yhtään tiedä, onko värit lahjan saajan mieleen, mutta aina ei voi voittaa. Minusta kuitenkin ovat aivan ihanat :)

      Poista
  3. Kauniit ovat, vaikka sininen ei ole värini ei sitten ollenkaan. Se ei kuitenkaan tee mäistä sukista huonompia, vaan kauniit ovat! Kunpa sukkien saaja lukisi niiden rakkaustarinan (varmaan lukeekin). Sydämestä tullutta tekstiä, rakkaudesta sukkiin, lankoihin, neulontaan, väreihin... 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mahtaako lukea, tuskinpa. Mutta jos lukee, niin sittenhän tietää, rakkaudella tehdyt sukat, ei mitään bulkkikamaa :D

      Poista
  4. Mä ymmärrän sua. Mustakin nämä on tosi ihanat sukat. Oon ihaillut näitä jo neulontakuvissa intassa. Saaja on varmasti tosi onnellinen.

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat on sinisestä väristä huolimatta. ;)

    VastaaPoista
  6. Sukkien saaja luki tarinan ja voin luvata, että saavat hyvän kodin :) Väritkin osuivat ihan nappiin. Suuri kiitos lämmittävästä lahjasta ja kyllä olen todellakin villasukkien suurkuluttaja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla :) Se on aina parasta, jos/kun neule saa hyvän kodin :)

      Poista