Sivut

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Entä jos ei haluakaan olla enää Hupsistarallaa?

En ole missään nimessä vaihtamassa blogin nimeä tai lopettamassa tai muutakaan, älkää pelätkö. MUTTA! Nimesin blogin kahdeksan ja puoli vuotta sitten Hupsistarallaaksi, koska käsityöni oli totisesti vähän sinnepäin tehtyjä. Totuus on kuitenkin se, että kehitystä on tapahtunut. Omasta mielestäni olen jo taitava neuloja, vaikka virheitä joskus tuleekin, on jälki kuitenkin tasaista ja hätäkorjauksia joutuu tekeen yhä harvemmin. Mutta ompelu sitten, voi himskatti, että se onkin hankalaa! Vielä kymmenen vuotta sitten oli todellakin aivan ok ommella trikoopaitaan resori semmoisena leveänä asiana mikä onnistuu vähintään parilla yrityksellä aivan varmasti. Ei hifistelty, ei käytetty kaksoisneulaa, ei kantinkääntäjää. Ainakaan niissä piireissä missä minä pyörein. Olen jäänyt ja jämähtänyt jonnekin sinne, todella amatöörimäisen räpeltämiseen. Ja vaikka minullakin on nyt ompelukone joka tekee itsestään napinlävet ja ompelee napit, ei se auta siihen, että olen tuskaisen huono kanttaamaan resorilla ja ylipäätään tekeen suoraa ja siistiä ommelta. Ennen en antanut sen häiritä, mutta nyt on jotain napsahtanut päässä ja haluaisin oikeasti tehdä sen siististi! En vieläkään jaksa opetella kaikkia hienoja yksityiskohtia enkä laittaa neppareita. Kaksoisneulankin kaivan esille vain todella harvoin ja saumurissa käytän vain joko mustia tai valkoisia lankoja. Mutta jos nyt edes saisi sen tikkauksen suoraan ja siten että se osuisi siihen resoriretaleeseen myös nurjalla puolen koko matkalla, olisin tyytyväinen.

(Ja en muuten osaa edelleenkään valokuvata saatika käsitellä kuvia. Kankaassahan (joka on Metsolan joustofroteeta) on oikeasti pinkkejä sydämiä, ei tummanpunaisia kuten ainakin minun ruudultani voisi luulla.)


Aloin ommella tyttärelle mekkoa. Ihan oli valmis kaava ja ohjeen mukaan leikkasin. Olisi pitänyt framilonilla rypyttää, mutta ei minulla ole framilonia ja rypytys on muutenkin hankalaa, joten menin siitä mistä aita on matalin ja tein tuollaisen laskoksen, jonka nimeä en edes tiedä. Ja en ole enää yrittänytkään mihinkään ompelujengeihin ja piiri pieni pyörii-FB-ompeluryhmiin jossa tuollaiset asiat tiedetään, koska en minä vain yksinkertaisesti ole ihminen, joka vaihtaa eripaksuisia neuloja koneisiin ja äääh. Ja semmonen joka rypyttäisi framilonilla. Laskoksesta tuli kuitenkin hyvä, joten olen tyytyäinen.

Sitten aloin kanttaan reunoja ja kun sain ne monen purkamiskerran about siististi, huomasin että pääntie on niin pieni ettei se menisi kuin ehkä vastasyntyneelle. Ei auttanut kuin leikata isommaksi ja aloittaa koko rumba alusta. Resori loppui ja kävin ostamassa lisää. Toinen kädentie on siis erisävyistä keltaista, mutta se on harkittu yksityiskohta koska tuotti vähemmän ongelmia siistinä erisävynä kuin riskeeraaminen uudelleenompelun kanssa.

Ja taas ompelin ja purin, ompelin ja purin. Tuhottoman monta kertaa. Normaalisti en olisi jaksanut, mutta iski tosiaan jostain se kiukku. Ei se vieläkään täydellinen ole. Kuvaa varten en silittänyt, joten parempi siitä vielä tulisi kun olisi sen tehnyt. Kuvissahan se näyttää nyt siltä, että haluaisin vielä repiä ratkojalla koko hoidon tai heittää ikkunasta ulos. Mutta kehtaa tämän nyt kuitenkin lapselle pukea.


Äh, neulominen on kyllä paljon kivempaa.

21 kommenttia:

  1. Vitsi, mä tunnistan tuon tuskan! Ihan sydänalaa puristi, niin hyvin onnistuit kuvaamaan ompelun ahdistavat hetket kun _mikään_ ei suju. Joo, ompelen kyllä, mutta en ole kovin pro. Olen pro siinä miten feikkaan että oikeasti osaisin jotain! ;D Kaksoisneulakanttaukset eivät suju, kierrän ne muilla kepulikonsteilla ja framilon on mun mielestä itse paholaisen keksintöä! Edelleenkään en ole onnistunut tekemään yhden yhtä hupparia (varmaan viidesti olen yrittänyt). Tälläkin hetkellä ollaan mykkäkoulua ompelukoneen kanssa... :D Tsemppiä, tunika on hieno! Ja lapsi varmasti tykkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, minusta sulla on aina tosi upeita ompeluksia! Mutta eipä se fiilis koskaan valokuvissa näykään että miten ompelija itse koki onnistuneensa. Mulla kaksoisneulassa tökkii eniten se, että pitää taikoa jostain toinen rulla lankaa ja viritellä se johonkin (koneessa ei ole kahta langanpaikkaa) ja sit vaihtaa säädöt ja äääh. Sit tulee kuitenkin hyppytikkiä ja hermo menee.

      Poista
    2. Mä en tykkää käyttää kaksoisneulaa, vaikka saisin sillä kyllä päärmeet onnistumaan kohtalaisesti. En tykkää siitä että kun ei näe nurjalle, joko jää ylimääräisiä saumanvaroja jotka on leikattava pois tai sitten reuna ei kiinnity. Ja sitten kun joku langoista käytössä katkeaa niin koko ommel purkautuu nopeasti. Yleensä käytän jotakin jousto-ommelta joita koneessani on aika hyvä valikoima, usein kenno-ommelta. Ei kannata stressata kaksoisneulasta. Enkä mäkään vaihda saumuriin kuin reunimmaisen langan ja aina en sitäkään. Sitten jos vaihdan langat ompelen peräkkäin paljon samanvärisiä.
      Mari K

      Poista
  2. Mä osaan ommella ei-joustaviin kankaisiin vaikka mitä (lukuisia retrokangastakkeja kaapissa, ylioppilasjuhliin kotelomekko ja jakku ohuesta villakankaasta, ah se oli hieno ja kamalan värinen, iltapukuja, ystävän hääpuku ja paljon perusvaatetta ja mekkoja ja vaikka sun mitä). Oli tärkeä ja aikaa vievä harrastus (neulomistakin tuli silloin tällöin tehtyä, mutta siihen mun kärsivällisyys ei riitä enää).

    Sit tuli lapsi ja loppui aika ja kärsivällisyys. Siirryin lähes kokonaan joustaviin kankaisiin ja saumuriin. Laiskana mulla on about kaksi kaavaa piirrettynä, leggarit Ottobren Ropina-kaavalla ja Koot.fi:n Ehta-mekko (aijuu ja kellohelman ympyrä kans löytyy jos tekee mieli tuhlata kangasta ja tehdä Verson puidin fiftari-mekon look-alike, siinäkin käytän yläosana Ehta-mekkoa, raglanhiha on niin paljon helpompi kuin istutettu hiha). Niistä sit surauttelen lapsella mekot ja paidat ja housut. Ajankäytön tehokkuuden maksimoimiseksi olen luopunut nuppineuloista, kaavat piirtelen suoraan kankaalle permanent-tussilla tehden kaikki muokkaukset fiilispohjalta (tänään peplum, eli levennetääs helmaa jne) ja sit vaan suristelen. En ole vieläkään tullut sinuiksi kaksoisneulan kanssa, joten kaula-aukon huolittelen resorikaitaleella vaan ihan kylmästi. Tulee tarpeeksi siisti mulle (parempi kuin jos yritän kanttausta). Helmat on murheenkryyni, rullapäärmä pelastaa (jos vaan valkoinen tai musta lanka sopii :D). No joo, nyt ostin uuden paremman koneen sadan euron markettikoneen tilalle ja tarkoitus olisi opetella kaksoisneulan käyttöä, mutta ainakaan vielä ei ole aikaa löytynyt (uudeessa koneessa on luksusta monta jousto-ommelta vanhan koneen siksakin lisäksi, mutta edelleen vedän ihan kaikki saumat mitä onnistuu saumurilla). Ihailen ompelublogien upeita töitä, tiedän että joustamattomien kankaiden kanssa voisin pystyä tosi nätteihin ompeluksiin, mutta vieläkään kun yksi vaate pysyy sopivana kuukausia, ei mulla riitä motivaatio käyttää kunnolla aikaa...trikoon ja muiden joustavien kanssa sit ei ole mitään toivoa tehdä mitään todella upeeta kun tosiaan aikarajoitteiden lisäksi on laiskuusrajoitteet (joo ja en pura se on vihonviimeistä hommaa). Onneksi tyttö tykkää äidin leggareista ja mekoista <3

    Joten näillä sanoilla, upea mekko tyttöselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas onnistun paremmin joustavien kankaiden kanssa! Ei tarvi kaikenlaisten muotolaskoksien kanssa pelata ym. Aina on tissilaskokset väärässä kohdassa tai väärän kokoiset ym. Onneksi leggarit ja trikootunikat on ihan jees :D

      Poista
  3. Hieno mekko on, mä oon erittäin vaikuttunut sun ompeluksista, varsinkin kierrätysluomuksista, kuten Converse-pusero. Mä oon neulonut jostain ekaluokalta asti ja se sujuu, joskin en hirveästi jaksa opetella uutta tai poistua mukavuusalueeltani ja useimpiin neuleprojekteihin kuuluu enemmän tai vähemmän säätöä ja purkamista. Oon pikkuhiljaa hyväksynyt, että se on osa mun luomisprosessia. Mutta ompelu, aijai. Yläasteen jälkeen en oo ommellut muuta kuin muutamat eripariverhot ja kierot tyynyliinat. Tästä huolimatta ostin pesänrakennushoivahormonihöyryissäni pari vuotta sitten perus Singerin, joka on rauhassa saanut lepäillä työhuoneen kaapissa. Olisinko yhdet verhot sillä ommellut. Kovasti haaveilen edelleen, että lapsilla ois äidin tekemät trikoopuserot, mutta tarttis ensin käydä joku kurssi ja siihen suoriudun luultavasti vasta vuosien päästä. Yksin en uskalla lähteä kokeilemaan, tarpeeks on turhaumia muutenkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Conversepusero on kyllä kieltämättä hieno ;) Mutta usein tuntuu että ei mitkään perusompelutkaan onnistu.

      Poista
  4. Mä oon tän blogin nimen mieltäny jotenki sun asenteeseen käsitöitä (ja montaa muutaki asiaa) kohtaan, en niinkään niiden lopputulokseen. Sun rempseä tyyli ja itselle nauramisen taito. Vaikka kuinka taitava ois, ni aina ei vaan priimaa pukkaa. Hupsistarallaa vaan ja eteenpäin - prkl, en pura :D
    Toi mekko on kyllä oikeesti hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja tietoisesti jaan tälle ne huonommatkin tekeleet, voishan sitä helposti pitää imagoa yllä että kaikki sujuu kuin tanssi :D

      Poista
  5. Ja ne Facebookin ompeluryhmöt, oh My! Ajattelin, että liityn inspiroituakseni, mutta tähän mennessä olen lähinnä ahdistunut siitä, miten monimutkaista salatieteilyä ompelusta onkaan tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hieno juttu ne ryhmät ovat heille jotka haluavat itseään haastaa ja inspiraatiota varmasti saa ja myös jaettua tuotoksensa saman henkisille. Mulla on tää blogi ollut niin kauan että on mulle mieluisampi väline näihin asioihin kuin FB-ryhmät hakemuksineen.

      Poista
  6. Mä kuulun kahteen, öö vai kolmeen, facebook ompelu "salaseuraan" ja juu kyllä on rima noussut, mutta tähän mennessä oon ottanut sen vain positiivisena haasteena. Kyllä ne mun pari vuotta sitten tekemät jutut on ihan hirveitä rävellyksiä näihin nykyisiin verrattuna. Mun mielestä se resorin surauttaminen kaula-aukkoon ja mihin nyt vain, pelkällä saumurilla on vielä ihan ok, ja moniin paikkoihin se kelpaa oikein hyvin, mutta ei se tarkoita ettei olis kiva oppia myös muita tapoja. Niin että mitäköhän mä tässä yritän sanoa... Harjoitus tekee mestarin ja sillai, ota vain se kaksoisneula kauniiseen käteen jos haluat, jos et niin älä ota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen sitä mieltä että harjoitus tekee mestarin mutta usko horjuu kun ei kertakaikkiaan kehity paremmaksi vaikka kuinka tekisi. Mua harmitti salaseuraryhmissä lähinnä se, miten ei-tervetullut olo siellä oli uutena jäsenenä, ei niinkään se että tasoni ei olisi riittänyt muiden kanssa samaan.

      Poista
    2. Mä nyt kyl haluisin väittää et ainakin yks ompeluryhmä missä oon "ompeluelämää", jossa on melkein 20 000 henkilöö ja koko ajan tulee lisää niin siellä mielestäni suhtaudutaan aika hyvin uusiin ja jaksetaan vastata kokoajan samoihin kysymyksiin, mitä on kysynyt moni uusi jo aiemmin. Esim miksi kaksoisneulalla tulee hyppytikkejä on varmaan jokaviikkoinen kysymys, mut yleensä niihin silti saa asiallisia vastauksia. Onhan tossakin ryhmässä omat säännöt ja sillai, mut ne on ihan loogiset mielestäni. Mä oon ainakin tuolta oppinut ihan hirveesti uutta ihan vain lukemalla muiden kysymyksiä, eilenkin löysin uuden ominaisuuden mun ompelukoneesta (koska eihän manuaalia lueta), ihan vain siksi, että aloin epäilee, että miks mun kone toimis erilailla kuin muiden.

      Poista
    3. Komppaan, parhaat niksit olen poiminut Ompeluelämää-ryhmästä, ja siellä on todella monentasoista ompelijaa aloittelijasta ammattilaisiin, mutta ilmapiiri on erinomainen ja innostunut, ei voi tosiaankaan sanoa että olisi piiri pieni pyörii-meininkiä. :) Suosittelen lämpimästi, ainahan sieltä voi erotakin, jos ei tunnu kivalta.

      Poista
  7. Minulla on vähän samantapaisia oppimishaasteita (kaunis sana sille, että on tumpelo). Tule mun kanssa Työväenopiston ompeluiltaan (6 €) Kaapelille joulukuussa, siellä on opettaja, jolta voi neljä tuntia kestävässä tilaisuudessa kysyä kaikkia noita resoreita jne. Kyllähän niitä neuloja ja lankoja vaihtelisi, kun voisi olla varma, että sitten osaa tehdä sen kaula-aukon tai vyötärön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ongelma on se että siitä huolimatt että tiedän miten asiat tehdään, en saa jäljestä siistiä. Se on joko harjoituksen puute tai sitten vaan ns käsialakysymys.

      Poista
  8. tässä on vielä linkki: https://ilmonet.fi/#!code=H165166

    VastaaPoista
  9. Olisi kiva jos tuota kangasta saisi lisää, teettäisin itselleni pitkähihaisen mekon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsola ei taida tosiaan enää kankaita myydä mutta kannattaa tsekata Verson puoti, siellä on aina toisinaan sydänkankaita :)

      Poista