Sivut

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Metsien kätkemä - Opas Suomen kauneimpiin kohteisiin

Kesän ajan telkkarissa pyörinyt paljon hehkuttamani Metsien kätkemä on nyt julkaistu myös kirjana. Sain kirjan arvostelukappaleen (Reetta Ranta ja Antti Huttunen: Metsien kätkemä - Opas Suomen kauneimpiin kohteisiin) kustantajalta (Gummerus) ja on siinä silmäkarkkia kerrakseen! Ohjelmahan on kuvattu aivan käsittämättömän kauniisti, niin kauniisti etten edes huomannut asiaa joka muita oli häirinnyt, kuva oli käsitelty aika värittömäksi. Mutta kaunista se oli ja on, olen katsonut joka jakson useampaan kertaan Areenasta.


Tv-sarjassa ja siten myös tässä kirjassa, on siis esitelty 8 luontoretkikohdetta Saaristomereltä Lemmenjoelle ja niiden mytologiaa. Itselleni tuo mytologiaosuus ei ole se ykkösjuttu mutta rakastan tätä siitä huolimatta että otsikot on tyylillä "myyttinen se ja myyttinen tämä". 


Ohjelmasta inspiroituneina mehän retkeiltiin tänä kesänä Lohjalla Karkalin luonnonpuistossa ja Paavolan tammella. Olen virkannut sarjassa nähdyn Tuutikkimyssyn Elsalle ja itselleni ja no, Kolillakin käytiin mutta se on ollut listalla ja yli vuosikymmenen eli ei lasketa.



En luonnollisestikaan ole vielä lukenut koko kirjaa kannesta kanteen mutta ei tämä ihan hirvittävästi uutta tuo jos sarjan fanina on lukenut matkapäiväkirjajutut jo netistä mutta sitä suuremmalla syyllä (koska fani) on mukava saada tämäkin fanituksen kohde kirjahyllyyn kansien väliin. Ja siis mikä parasta, saada kuvien kautta talteen inspiraatioksi ne kaikki ihanat käsityöt mitä Reetta-juontajalla on yllään! Ja vähän Antillakin. Totisesti toivon että sarjaan tehtäisiin lisää tuotantokausia! Ja siis myös opas Suomen toiseksi kauneimpiin kohteisiin.


Kirjassa on jokaisesta retkikohteesta matkapäiväkirjaa, sitä mytologiaa ja historiaa sekä paikan koordinaatit ja sijaintia kartalla. Ja niitä ihania kuvia! Lopussa on vielä tv:stä tuttujen retkieväiden ohjeistukset. Haluan Lohjan lättyjä! Nyt! Mehän muuten yritettiin Lohjaretkellemme paikallista, eli Bonnen, omenamehua mutta ei löydetty mitään Bonnen mehuja niistä kaupoista missä käytiin. Mitä ihmettä? Olisi pitänyt ehkä vain käydä siellä viinitilalla...


Voi että oli ihana käydä kuvaamassa tätä kirjaa tuossa lähimetsässä ilta-auringossa. 

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Mä katsoin tuota kirjaa kirjastossa, kun se tuli sinne ja oli todella hienoja kuvia.

    VastaaPoista
  2. Minulla jäi sarjan katsominen kesken juuri tuon mytologiahehkutuksen takia, mutta ehkä katson kaikki osat kumminkin (jos vielä ovat Areenassa), koska on ehdottomasti kauneinta, mitä telkasta tulee. Ja piti kertomani sulle, että hurraa, pääsin tänä kesänä käymään Vallisaaressa ja olen ehdottoman tyytyväinen käyntiin! Sinä kerrot mukavista jutuista, kiitos!

    VastaaPoista