Sivut

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Neulojan vauvan tutit

Nyt kuulostaa jo ehkä vähän hormonimyrskysekoilulta mutta vauvan ollessa 3 kk kun piti siirtyä vastasyntyneen tuteista (jotka ovat söpöjä) isompien vauvojen tutteihin, itkin kaupan hyllyllä kun joka ikinen tutti oli suoraan sanottuna niin helvetin ruma etten voinut ostaa. Neiti kun ei suostunut lainkaan käyttään niitä kahvallisia tutteja, pelkästään Ainun MAM kävi. Ja ne olivat kaikki rumia, ehkä johtui hormoneista tai sitten ne vain ihan oikeastikin olivat rumia. Lähdin bussilla yhä vaan kauemmaksi isompiin marketteihin ja viimein löysin paketin yksivärisiä tutteja jotka kelpuutin. Sitten kun päästin yli puolivuotiaiden tutteihin, valikoima taas parani ja vaikka lempparini ovat edelleen ne yksiväriset ja Marimekon Unikot, en jaksa enää itkeä hyllyn edessä jos niitä ei löydy. Meillä on aina tutit hukassa, en ymmärrä minne ne katoavat. Joten olin taas eilen tuttihyllyllä kaupassa ja taisin hihkaista ääneen kun näin neuletutit!




Tällainen tutti suussa vauva olisi todella katu-uskottava seuralainen Jyväskylän neulefestareille mutta pahoittelen, olen menossa ihan yksin! :D


Ja vaikka nämä tällaiseen neuleaddiktiin iskivät niin kyllä silti toivoisin parempaa valikoimaa ihan vain yksivärisiä, niin ja Marimekkoa...

15 kommenttia:

  1. Peukku tuttivalinnalla :D Mille kurssille/kursseille oot menossa festareilla? Ai että mua harmittaa se, kun noi festit sattuu vähän huonoon rakoon kesälomaan nähden niin taitaa nyt jäädä käymättä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stephen Westin Color play -kurssille koska se oli kaikista edullisin :D Ja sit loppubileisiin on lippu. Mä olin niin raivona oman ajan ja reissujen puutteen suhteen kun tieto noista festareista tuli että menen vaikka on meilläkin vähän huonossa raossa muiden kesämenojen kanssa mutta ei voi mitään. Toivon mukaan olisi sitten myös kiva reissu!

      Poista
  2. Et ole ainoa joka on samaa mieltä tuttivalikoimista. Rumia ovat olleet. Pidin myös unikosta ja niistä pienten hempeistä väreistä. Onneksi ollaan nyt siinä vaiheessa että tutista ollaan luopumassa. Mukavaa festari reissua!!Kiitos hyvistä museo vinkeistä, ollaan lasten (1v,7v.,10v ja 14v)käyty ja kaikki ovat tykänneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tutteja ei kyllä tule ikävä sitten kun niistä alkaa päästä eroon, oli nättejä tai rumia :D Kiitos kiitos, festarit ovat vasta parin viikon päästä mutta täällä jo täpinöissään odotellaan!

      Ja ole hyvä, on aina tosi kiva kuulla että museojutuista ym on ollut hyötyä/iloa lukijoille! :)

      Poista
  3. Et kyllä ikinä arvaa, kuka luuli sinun NEULONEEN parit tutit.....;) hohhoijaa tätä lomalaisen älynväläystä!!!

    VastaaPoista
  4. Oi ihanat tutit! Harmi vaan, ettei ne mätsää meidän vaaleanpunaharmaaseen garderobiin... :D Mä koitan kans raahautua neulefestareille, tosin mihinkään kursseille en tajunnut ajoissa ilmoittautua. Kiva olisi käydä fiilistelemässä kuitenkin vanhaa opiskelukaupunkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi kaikkia mahdollisia värejä vaatteissa niin voi olla tuteissakin :D Toivottavasti törmätään neulefestareilla! Olen mestoilla la-su.

      Poista
  5. Voi kun on ihania tutteja! <3 Melkein pitäisi itsekin etsiä omalle pojalle samanlaisia suuhun. Ihana löytö! Ja vielä ihanampi tyttö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää on ihanat! Eiköhän niitä löydy vähän joka kaupasta :)

      Poista
  6. Neiti on niin söpönä tutin kanssa ja varmasti ilman tuttiakin.

    VastaaPoista
  7. Silloin kun meille joskus olin ostamassa tuttia, ne oli kaikki tylsiä ja sukupuolitettuja. Nykyään jos joskus vilkaisee tuttihyllyä, ne on tosi hienoja ja hauskan värisiä kaikki, tietysti. Tyypillistä. ;)

    VastaaPoista
  8. Oma vauvani ei suostunut vaihtamaan puolivuotiaan tutteihin. Ei edes vuoden iässä... Noissa oli kai hänen mielestään liian iso tuo tuttipallura verrattuna pienempänä totuttuun malliin

    VastaaPoista