Koli vs E.coli

Tunnen "bakteerialan ammattilaisena" pakottavaa tarvetta käyttää nyt koko ajan tätä kolibakteerivitsiä eli pääsin nyt Kolille ihan paikan päälle pelkän mikroskoopista ihailun sijaan.

Oltiin siis miehen puolen sukulaisissa Pohjois-Karjalassa ja käytiin päiväretkellä Kolilla. Ja ihan siis turistimeiningillä tarkoituksena vain ihailla maisemia Ukko-Kolilta ja kävellä joku parin kilometrin pätkä ja jos hyvin sattuu, paistaa makkaraa. Ja niin me teimme.

Tiesin kyllä että Koli on tottakai turistikohde mutta yllätyin silti funikulaarista ja hotellista, todellista ulkomaan meininkiä, siis sen lisäksi että Länsi-Suomen kasvatit ollaan näillä huudeilla muutenkin kuin ulkomailla.

Ja kyllä ne maisemat olivat juuri niin henkeäsalpaavat kuin on annettu ymmärtääkin! Niin kaunista! Lapsi tepasteli portaita huipulle paljon minua edellä ja huuteli että äiti äiti, täällä on todella kaunista! Niin onkin, rakas, vaikka en vielä nähnytkään.

Korkealla oltiin, sen kertoivat poksuvat ja rätisevät korvani. Huipulta käveltiin lähimmälle nuotiopaikalle ja onhan se selvää että kun huipulta lähtee niin suunta on vain alaspäin, eli takaisin pitää tulla ylöspäin. Vähän meinasi kauhistuttaa 1,5 kilometrin jälkeen mutta turha sitä etukäteen on murehtia. Jäbä söi naama sinisenä mustikoita ja totesi lopuksi kun kysyin että mikä oli parasta, että mustikat. Niinpä tietysti.

Nuotiopaikka löytyi ja arvatenkin siellä oli jokunen muukin tyyppi. Syötin vauvan ja hän hermostui kun olisi pitänyt päiväunille ruveta kantorepussa. Vauvahan tosiaan nukahtaa sinne hyvin tyytyväisenä spontaanisti mutta jos yritetään päiväuniaikaan reppuun laittaa nukkumaan niin sen sitten kuulee kilometrien päähän mitä mieltä asiasta ollaan. Huudolle ei meinannut tulla loppua millään. Yritti varmaan kertoa että haluaisi rattaisiin, ostoskeskukseen shoppaileen ja juomaan lattea.

Oltiin jo saatu nuotiomme hyvälle mallille syttymään mutta ulkomaalaiset turistit halusivat ilmeisesti aivan välttämättä alkaa siitä huolimatta veisteleen kiehisiä ja sytyttään kaarnanpalasia tuluksilla ja sitten kyhätä mininuotio 10 cm päähän meidän nuotiosta. Kyllä siinä suomalainen itsetunto meinasi kokea kolauksen.

Vauva itki edelleen kun lähdettiin kiipeään mäkeä takaisin ylös. Annoin kantorepun miehelle ja kuvittelin jostain syystä itse pääseväni vähemmällä mutta vaikka esikoinen jaksaakin kävellä helposti 6 km reittejä tasaisella maalla, oli 1,5 km suoraa nousua kuitenkin liikaa ja sain puuskuttaa sieltä ylös 4-vuotias lisäpaino olkapäilläni istuen. Vauva kuitenkin nukahti. Hengissä selvittiin ja aika kultaa muistot. Henkinen kärsimys ja fyysinen koitos unohtuivat taas kun Ukko-Kolin maisemat aukesivat edessä. Käytiin vielä Luontokeskus Ukossa jonne pääsi Museokortilla mutta siellä meni sen verran kuppi nurin että lienee parempi etten juuri kommentoi asiaa sen enempää.

Mutta nyt on Koli nähty eikä varmaan tarvitse edes jatkaa meriittilaulua  (oon mä juonut viinii Wienissä, ollut järven päässä Järvenpäässä) millään nasevalla kolipätkällä koska joimme vain mukana tuomaamme vettä.

Ja kyllä, Koli on kauniimpi kansallismaisemana kuin preparaattina mikroskoopissa. Kannattaa käydä katsomassa, aivan ehdottomasti!