Sivut

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kivistö ja Vantaan modernein leikkipuisto

Hyvin hitaasti etenevä Vantaan kaupunginosasarja (hah!) saa nyt jatkoa kun lähdettiin seikkaileen Kivistöön, mielessä siellä oleva Vantaan modernein leikkipuisto.

En ollut ennen käynyt Kivistössä, viime kesänä siellä olleet asuntomessut sun muut jäi välistä raskauden vuoksi eikä sinne sitten ole ollut muutakaan asiaa. Paljon siellä oli vielä tekeillä, uusi asuinalue kun on kyseessä. Oli siellä kuitenkin jo yksi ruokakauppa ja muutama ravintola joita emme tarvinneet, sillä olimme varautuneet retkeen omin eväin.




Luin leikkipuistosta joskus lehtijutun jossa kehuttiin elektronisia laitteita joissa liikunta ja ulkoilu yhdistyy tietokonepeleihin. Niin taas meikäläisen mielikuvitus laukkasi pikkusen liikaa sillä paikalle päästessäni olin lähinnä huvittuneen pettynyt. Joo, oli vähän ääniä ja vähän valoja ja jossain oli jotain Nokia 5110:n matopeliin verrattavaa grafiikkaa ja suurimmasta osasta en edes tajunnut että mitä niissä yritetään saavuttaa mutta joo, onhan se modernia. Eikä se toki tämmösille kolmekymppisille oltu suunnattukaan, leikkipuisto kun on.


Puisto oli kyllä kiva sillä siellä oli erikseen aidattu pienten lasten leikkialue, se ns elektroninen puoli jossa siis esim se valtava kiipeilyverkko on ilmeisesti pimeään aikaan valaistu värivaloin. Lisäksi samassa yhteydessä oli Parkour-alue, skeittialue ja kuntoilulaitteita.

Leikittiin ensin pienten puolella joka oli siis aika perus leikkipuisto.



Ja siirryttiin sen jälkeen ihmetteleen leikkipuistoelektroniikkaa.





Kivistössä on tosiaan sen verran uutta aluetta että puhelimeni kartta ei tiennyt kaikista teistä ja poluista ja reiteistä hölkäsen pöläystä joten kierrettiin aivan järjettömän kaukaa tänne. Onneksi tajusin kokeilla vaihtoehtoista reittiä takaisin asemalle sillä osuttiin kerrasta oikeaan. Ja itse asiassa matkan varrelta löytyi vielä paljon kivempi leikkialue kuin tämä minkä vuoksi matkaan lähdettiin. Aivan mielettömän sympaattinen kiipeilyratateemainen puurakenteinen mesta!






Todella kiva leikkipäivä Kivistössä siis! Kyllä siinä paljon itsekseni mietin että tykkäisinkö itse asua tuollaisella ihan uudella asuinalueella. Paha sanoa kun ei ole kokemusta mutta ei ainakaan äkkiseltään tullut minkäänlaista asuinaluekateutta vaikka tosi kivalta paikalta vaikuttikin.


Luulen että ainakin tähän "keltaiseen puistoon" palataan vielä joskus! Lähijunalla pääsee näppärästi kehärataa pitkin.

Tuonne "Vantaan moderneimpaan leikkipuistoon" oli jonkun verran kävelymatkaa mutta kävelyhän on terveellistä.

7 kommenttia:

  1. En ole kuullutkaan tuosta elektronisesta puistosta. Toi jälkimmäinen on tullut kyllä koluttua jo muutamaan otteeseen muksujen kanssa. Kovasti meilläkin tykättiin kyseisestä kohteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. käykää ihmeessä ens kerralla tsekkaamassa tuo toinenkin puisto! :)

      Poista
  2. Kivat puistokuvat. Asiani on kuitenkin ohi puistojen, menee junaosastolle: luin juuri hienon artikkelin kotimaisista diesel-vetureista. Linkkiä en osaa laittaa, mutta artikkelin nimi on Tässä on Suomen rautateiden viimeinen dinosaurus. Kanattaa lukea.

    VastaaPoista
  3. Kävin Ruotsissa tuollaisessa elektronisessa leikkipuistossa. Ja se oli suunnattu selkeästi isommille lapsille kuin meidän omat (silloin 6 ja 4, ehkä 2 x vanhemmille olisi ok). Miehen kanssa testailtiin juttuja ihan innoissamme, ja yhden "pelin" ideana oli kiivetä/hypätä läpsäyttämään aina tietyn värisiä valoja, joita syttyi ympäri kiipeilytelineitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh no niinpä tietenkin, sellainen taisi olla tuollakin, en vaan älynny. Katoin vaan et jotain valoa ja ääntä tulee kun painelee xD Ja siinä ei kyllä pikkulapset pärjää ja ne muutkin oli tosiaan vähän isommille. Mutta ihan mielettömän kiva että isoillekin on leikkipuistoalueita!!! :)

      Poista
  4. Tervetuloa kaupunginosasarjan seuraavassa osassa Kartanonkoskelle. Täällä on ihan tavallinen leikkipuisto Illenpuistossa jossa kuvattiin joku Risto Räppääjä - elokuvista. Voin tarjoutua oppaaksi ja Haltialan tilallekin on täältä vain kilometrin kävelymatka :-) Noloa tunnustaa mutta itse olen aina suunnannut leikkipuistoretket Helsingin puolelle. Niistä kun löytyy paljon enemmän tekemistä ja kesällä myös puistoruokailu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kutsusta, voitaisiin kyllä tullakin!!! Kartanonkoski on tosi kivan näköinen paikka mutta eipä sinne oikeastaan ikinä mitään asiaa ole kun ei kukaan tuttu asu siellä. Kerran käytiin asuntonäytössä viisi vuotta sitten mutta ei asunto sitten ollutkaan ihan sitä mitä silloin haettiin.

      Ja toki mekin käydään Helsingin puolella leikkipuistoissa, pari vuotta sitten vielä joskus pummilla niissä ruokailuissakin, enää en kehtaa kun saattaa olla naama tuttu :O Niissä tosiaan on enemmän kaikkea, täällä Länsi-Vantaalla on yksi puisto (Vihertien asukaspuisto) jossa on työntekijät ja sisätilat kuten Helsingissäkin, ja siis kaikkia mahdollisia leluja ja systeemeitä. Mutta meillä on tosiaan kävelymatkan päässä Helsinginkin leikkipuistoja.

      Poista