Sivut

perjantai 13. toukokuuta 2016

Reissuvarusteita

Esikoisen ollessa nyt neljävuotias, tarvitaan hyvin harvoin hänelle mitään erillisiä reissutarvikkeita mukaan kun lähdetään jonnekin. Olen siis välineurheillut yhden lapsen kanssa koko kirjon ja nyt toisen kanssa uusin hifistelyin. On ollut aivan mahtavia tarvikkeita ja sitten taas jotain ihan floppejakin. Kesän ja siis yleisesti ottaen parhaan retki- ja reissukauden kunniaksi listaan meidän kokemuksia. (Pakko nyt vielä erikseen mainita että kaikki tuotteet olen ostanut ihan itse omilla rahoillani.)

Aloitetaan niistä parhaista!

1. Kantoreppu

Tätä hehkutan aina ja joka paikassa vaikka ei varsinaisesti mikään reissutuote olekaan koska käytetään tätä monta kertaa viikossa. Viimeksi tänään esimerkiksi imuroin vauva repussa kun ei halunnut hetkeksikään pois sylistä. Mutta ei voi liikaa hehkuttaa miten hyvä tämä on kun kotiovesta poistuu. Niin lähikauppaan kuin ulkomaillekin. Meidän reppu on Tula ja ostin sen jäbää odottaessani Ipanaiselta. Mulla oli siihen vastasyntyneen tuki ja taaperon lisäosat mutta molemmat totesin paskoiksi joten ollaan käytetty tätä sitten n. 5 kk iästä 1,5-vuotiaaksi. Jäbän kanssa ei koettu tarvetta kantamiseen enää siinä vaiheessa kun olisi pitänyt siirtyä isompaan reppuun, saas nähdä miten tällä toisella kierroksella.


2. Talutusreppu

Aivan ehdoton ykköstuote kaupunkioloihin taaperolle joka ei suostu pitään kädestä kiinni ja uhmaikäiselle jonka mielestä on tosi kivaa karata.  Tässä on siis klipsu edessä eli ovat kuin valjaat. Netin keskustelupalstoilla on jonkun verran kritisoitu tätä valjashommaa mutta kun me käytettiin tätä niin tosi monet vanhemmat rouvaihmiset pysähtyivät avautuun miten kätevä tuollainen olisi aikoinaan ollut. Niinpä. Se että tämä on reppu, eikä vain pelkät valjaat, on ihan vaan ulkonäköseikka, ei olla koskaan tuonne reppuun mitään tavaraa taidettu laittaa. Sivutaskuun on hyvä tunkea tuo hihna kun sitä ei tarvita niin näyttää vain siltä että siinäpä menee kiva ja tottelevainen pikkupoika reppu selässä, heh. Tätä ei onneksi enää tarvita mutta säästän pikkusiskoa varten, jotenkin semmonen kutina että saattaa olla vielä käyttöä. Reppu on Skip Hop ja ostettu aikoinaan Citymarketista.


3. Mehujehu

Ehkä maailman huikein innovaatio! Pillimehukotelo jossa pidike pillille ja vielä klipsu jolla saa vajaan juoman johonkin kiinni. Lapsi ei pääse puristaan mehua jolloin se ei myöskään läiky. Eikä pillin kanssa tarvi renklata. Paras tuote taaperoiässä. Me juotettiin noista alussa niitä pillimehupaketeissa myytäviä smoothieta. Ollaan niin faneja että meillä on näitä kaksi joista toista säilytetään autossa. Nämäkin odottavat nyt pikkusiskoa. Mehujehut olen ostanut suoraan valmistajalta, silloin niillä ei tainnut juuri jälleenmyyjiä vielä ollakaan, toisin kuin nykyään.


4. Vaunulokerikko

En voi vieläkään käsittää että miksi nämä tulivat vasta nyt! Niin kätevä, niin kätevä!!! Täälläpäin tosiaan näitä näkyy katukuvassa noin joka toisissa rattaissa mutta vuosi sitten ei vielä ollut kenelläkään. Omani virkkasin itse.


5. Kertakäyttöiset ruokalaput

Kun reissu on vähän pidempi johon sisältyy siis useita sotkuisia ruokailuja, olen surutta ostanut kertakäyttöruokalappuja. Kun jäbä oli pieni, lähdettiin autolla Ouluun ja kertsilaput loppuivat kesken. Niitä ei saanut sieltä MISTÄÄN! Täällä on joka ruokakaupassa. Vähän tuli semmonen olo että nyt on uusavuttomat vantaalaiset liikenteessä mutta nykyään kaiketi ovat rantautuneet jo sinnekin, heh. Joo, on kertakäyttöistä ja on roskaa mutta etenkin siis pidemmillä matkoilla riittää sitä hotellin lavuaarissa tiskattavaa ja pyykättävää ihan riittävästi ilman ruokalappujakin ja semmoinen muovikouru vie kamalasti tilaa.


6. Pillit

Nokkamuki-ikäisen kanssa reissailu helpottui huomattavasti kun ymmärrettiin alkaa pitään paketillista mehupillejä hoitolaukussa. Ihan sama millaisessa purkissa tai astiassa juoma tuodaan pöytään, ei tarvi kysellä /pyytää mitään eikä kantaa omia mukeja, sen kun vain kaivaa pillin repusta ja that's it.


Sitten ihan jees, mutta ilmankin pärjää -tuotteet:

1. Kantorinkka

Kun tarvii kantaa sekä tavaroita että mahdollisesti, mutta ei välttämättä, myös lapsi. Siis kantoreppu edessä ja tavarareppu selässä on aivan täysin toimiva kombo mutta jos lapsi ei välttämättä tarvitse kantoa, on se tyhjä kantoreppu aika rohjake kantaa mukana. Luultiin että tälle olisi enemmänkin käyttöä mutta pikkujäbä 2,5 vee käveli Nuuksiossa 6 km jne joten meillä ollut aika turha. No, ostettiin tämä karvalakkimalli parillakympillä kirpparilta kokeeksi, onneksi ei sijoitettu kertalaakista merkkirinkkaan kaikilla herkuilla sillä käyttämättä olisi jäänyt kun ei niin hirveästi kuitenkaan pitkiä metsäretkiä harrasteta. Säästetään silti vielä seuraavaa käyttäjää varten.


2. Kertakäyttötuttipullo

En ole onnistunut valmennuksista huolimatta imettään kumpaakaan lasta joten (rintapumppua ja) pulloarsenaalia on roudattu ja paljon. Avuksi hätään hankin Ainun pullopusseja ja tuon telineen johon ne laitetaan, ruokakaupasta. Säästäähän se tilaa mutta pullot ei kuitenkaan juurikaan paina ja tutteja tätäkin varten pitää kuitenkin olla säkillinen tai sitten saa taas tiskata (pidemmillä reissuilla). Pussin virittely on oma taiteen lajinsa ja koko rohjake on niin korkea ettei se mahdu joka paikassa mikrouuniin. Ihan jees, mutta todellakin ilmankin pärjää. Ja se on myös tosi ruma. On kuitenkin herättänyt iloisia nostalgiahetkiä vanhemmissa ihmisissä, tämä kun taitaa olla melkoinen klassikko.


Ja sitten ne täydet flopit!

1. Travel Friend -niskatuki

Onneksi ostin tämän tyyliin 50 sentillä kirpparilta sillä eihän tällä tee mitään! Auton turvaistuimessa on kyllä riittävä tuki nukkumiseen, lapsi ei suostu tätä tietenkään etukäteen kaulaansa laittaa ja nukkuva herää jos yrittää. Ja kun istuu itse etupenkillä ja lapset takana niin eihän tätä voi niille sieltä käsin laittaa. Junassa ja bussissa mahtuvat nukkuun mukavasti penkeillä/sylissä ja lentokoneeseen tällaista ei ole mitään järkeä ottaa mukaan tilaa viemään. Joten nähdään kesän puistokirppareilla, tervemenoa.


2. Squeasy snacker -pullo

Siis mitä ihmettä mä oikein ajattelin kun tämän  ostin? (Lapsimessuilla Ipanaiselta). Joo tosi kätevä silikonilörppöpullo jonka voi täyttää soseella ja sit vauva juo sen eikä läiky minnekään sellaisen välikorkin ansiosta. Siis ihan kaikkea vauvanruokaa saa sellaisessa "smoothiepussissa" kaupasta valmiinakin. Hedelmäsoseet, puurot ja liha-ateriat jne. Jos ja kun haluaa täyttää pullon omatekoisella muonalla, niin eihän se säily ilman kylmälaukkua! Lisäksi korkin kansi haittasi syömistä ja tässä on ihan liikaa osia että tällaista alkaisi reissussa tiskaan. Pulloa mainostetaan myös sillä että sen voi kääntää nurinpäin ja pestä pesukoneessa mutta en minä ymmärrä miksi se pitäisi kääntää. Käsin tiskatessa siitä ehkä enemmän on hyötyä mutta oli kyllä sen verran hankala käännettävä että sekin hyöty menee siinä. Kyllä mä tätä aion vielä kokeilla, ehkä sitten vaikka vesipullona vauvalle. Soseet voin kyllä tien päällä lusikoida tai tarjota valmiiksi pussitettuna ja sormiruokailuiässähän tässä jo ollaan.


Tarpeet ja käytännöt ovat toki yksilöllisiä, nämä oli ihan vain mun mielipiteitä :D Innolla kokeilen uutta näissä asioissa joten väkisin niitä floppejakin tulee joskus. Ja kaikki hifistelytuotteet jotka lisää äitien uskallusta lähteä lasten kanssa kaupungille tai reissuun, ovat vain hyvästä! Itsekin myönnän että nyt tässä elämäntilanteessa ulkomaanmatkat (lentäen) ovat mulle ehdoton ei.

(Listasta muuten puuttuu yleisten vessojen bakteereja kammoavan äidin ykkösvalinta: Ikean kolmen euron potta, mahtuu hyvin rattaiden alakoriin kassissa. Käyttöaika oli lyhyt kunnes alettiin pärjään ilmankin mutta helpotti hurjasti menemisiä.)

11 kommenttia:

  1. Tuo mehujehu on varmaan tosi hyvä, voisin hankkia sen vielä neljävuotiaallekin jos tulisi vastaan jossakin.

    Turhuuksien listalle lisäisin imetystyynyn, ainakaan minä en oppinut sitä käyttämään.

    Mari K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin. Luettuani loppuun en enää muistanut että oli kysymys reissuvarusteista, siksi tuollainen kommentti. Sama pää kesät talvet...

      Poista
    2. :D :D

      Mut joo, imetystyyny olisi meilläkin ollut turha kun ei tosiaan imetys lähtenyt onnistuun.

      Poista
  2. Kiva kirjoitus, itsellä kohta h-hetki käsillä ja oon kyllä seikkaillut näissä lastentarvikeviidakoissa enemmän kuin tarpeeksi. ( "Apua! Meidän lapsella ei ole unipussia! Apua! Meidän lapsella ei ole tuttipullonlämmitintä saati tuttipullotermaria! Herttinen, meidän lapsella ei ole vielä vauvakokoisia alushousuja!)

    Mutta juu, tuo vaunulokerikko voisi olla sellainen mitä voisin alkaa virkkaamaan tässä äippälomalla. Olit tehnyt ohjeenkin, kiitos siitä. Kuviota en osaa tehdä, mutta jos jotenkin saisi ees muodon sinnnepäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on ihan kauheeta toi paniikki varusteista kun ei yhtään tiedä mitä tarvitsee! Eihän sitä tiedä kuin vasta sitten kun tuntuu että tarvis jotain. Meillä esikoinen syntyi keskosena eikä oltu hankittu juuri mitään, sitä mukaa sitten kun tarvittiin niin hankittiin, meillä onneksi kaupat ihan vieressä.

      Vaunulokerikko on kyllä tosi hyvä! Etenkin kesällä kun on niitä juomapulloja, aurinkolaseja, aurinkorasvoja sun muita.

      Poista
  3. Kerropa mitä teillä on mukana ihan tavis kaupunkireissulla. Me kun ei sellaisia tehdä vauvan kanssa ja nyt voi olla että kesän aikana tuleekin tehtyä. :)
    Manducan ostin nyt toiselle lapselle ja hitsi että on kätevä!
    Toisen lapsen kanssa on käyttöä ihan eri tavaroille kuin esikoisen kanssa. Niin ne on lapset erilaisia. Ja vaikka tiedän että me ei samanlaisia kaupunkireissuja tulla tekemään kuin te niin olisi silti kiva kuulla vähän vinkkejä mitä matkassa voisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset on kyllä tosi erilaisia, ei meilläkään ihan samat tavarat toisen kanssa mene mitä ensimmäiselle käytettiin.

      Jos menen vauvan kanssa kaupungille enkä aio käydä museossa, en ota kantoreppua/liinaa mukaan ollenkaan koska viihtyy niin hyvin vaunuissakin. Eipä mulla mitään ihmeempiä ole. Vaihtovaatteet, vaihtovaippoja, wetwipesejä. Muutama tuttipullo ja vieroitusmaitovalmisteet. Yleensä ei siis tarvita kuin se yksi mutta pitää varautua toki :D Sit muutama purkkiruoka ja muutama lusikka. Tyyppi syö syötettäessä niin nätisti ettei olla tarvittu ollenkaan ruokalappujakaan vielä. Käsidesiä pidän mukana myös. Ja sitten semmosia suojia hoitoalustojen päälle lastenhoitohuoneita varten, nykyään en niitäkään kun vaihdan vaipan sylissä. Aurinkolasit ja aurinkorasva nyt kesällä, tosin en vauvalle laita vaan yritän pitää suojassa muuten, esikoisen rasvaan. Meidän vaunuissa on heittoaisa joten ei tarvita vaunuverhoa kun heitän sit vaan aisan sille puolen että vauvaan ei paista aurinko. Tuplarattaissamme tätä ominaisuutta ei ole joten niissä on vaunuverho aurinkosuojana (jota tosin käytän vain sillon kun vauva nukkuu JA paistaa aurinko koska en halua peittää turhaan).

      Poista
  4. Samoilla tarvikkeilla näimmä pärjää siis kuin me kyläreissuilla. :) Meillä on itse tehty hoitoalusta (fleece + pul) ja aurinkorasvaksi ostan sitä fysikaalista niin voi koko perhe käyttää samaa jos sattuu olemaan niin kuumaa ettei lapsia voi vaattein suojata. Ja hyvä muistutus tuo käsidesi! Pitääpä sitäkin ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo me kans käytetään koko perhe samaa lasten fysikaalista aurinkorasvaa niin ei tarvi montaa purkkia :)

      Poista
  5. Onko itse legoilla painettu tuo palikkakuosi lippiksessä? :) Oli tai ei niin voisi olla hauska kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On juu! Se oli aivan huikea lätsä! Huhtikuun 2014 postauksista pitäs löytyy siitä enemmän.

      Poista