Sivut

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Nähtävyyksien Kaivoksela

Houkutteleva otsikko, eikö!

Heitin jossain vaiheessa että ottaisin projektiksi tänä vuonna käydä eri kaupunginosissa Vantaalla lasten kanssa. Voi olla että tämä ensimmäinen (tai itse asiassa tämähän on jo toinen) jää viimeiseksi mutta tänään käytiin anyway Kaivokselassa. Se on ollut mulle pk-seudulla asuessani pitkään vain paikka jossa on 24h Mäkkärin autokaista ja sieltä menee ramppi Hämeenlinnanväylälle. Muutama vuosi sitten geokätköilyn myötä tajuttiin että siellä on paljon muutakin.


Siis siellä on oikeasti hei nähtävyyksiä. Peruspertsa turistinähtävyys, eli kirkko, on Kaivokselassa helposti lähestyttävissä koska se tuhopoltettiin 2006 ja purettiin lopullisesti pari vuotta sitten. Betoninen kellotorni on jätetty paikalleen. Noista kivistä en tiedä mutta olettaisin että ne on laitettu siihen missä varsinainen kirkko oli.


Kaivoksela nimenä ei olekaan tuulesta temmattu vaan siellä oikeasti on ollut kaivoksia. Alueella on edelleen 12 syvää kuilua jotka on luojan kiitos aidattu sen verran hyvin että uskalsin päästää lapsen irti.




Kaivosten lähellä on Wikipedialähteen mukaan "kaupunkikuvallisesti arvokas" Vantaan vanhin kerrostaloalue. Arkkitehtuuri: retro. Jos haluat retkelle 60-luvulle, tää on sun paikka! Nyt harmittaa etten kuvannut näitä enempää.


60-luvulta kuitenkin tähän päivään ja urheilupuistoon jossa parkour-alue ja lenkkeilijöiden kuntoilulaitteita ihan mukavasti (9 eri juttua!). 4-vuotias oli vielä liian lyhyt parkourtouhuun (kuten myös läheisen ala-asteen pihan isojen lasten kiipeilytelineeseen, auts) mutta veivattiin sitten yhdessä mm jalkaprässiä niin että mahtaako huomenna päästä käveleen (siis minä).




Ruokapuolesta tällä retkellä olisivat taatusti vastanneet ne legendaariset kultaiset kaaret ellei kotijääkaapissa olisi odottanut 7 litran kattila gulassikeittoa. No, ensi kerralla sitten.


Oltaisiin käyty myös paikallisella lastentarvikekirppiksellä ellei se olisi monen muun liiketilan ohella ollutkin tyhjillään. Milloin lie laittanut pillit pussiin.

Ei siis oltu Kaivokselassa ensimmäistä kertaa mutta ehkä seuraavana kohteena jo hyppy tuntemattomaan! 

3 kommenttia:

  1. Oho, en olisi arvannutkaan että Kaivoskelassa on näin paljon nähtävyyksiä! Taidan mennä joskus itsekin tsekkaamaan.
    Sinulla on aivan kerrassaan mahtava taito löytää ympäristöstäsi kauneutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä, mukava lenkkeilypaikka :)

      Poista
    2. Juu, olen muutenkin päättänyt että nyt kun kevät etenee, ulkoilen enemmän ihan vain sekä ruumiin että sielun hyvinvoinniksi :3

      Poista