Sivut

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kävelyretki Hämeenlinnassa - Vanajaveden rantareitti

VR:n laskettujen hintojen ansiosta meiltä täältä Vantaalta on vain 1,5 euroa kalliimpaa mennä taajamajunalla Hämeenlinnaan kuin lähijunalla kuntarajan yli Helsinkiin. Nyt siis vain alle 4-vuotias on junassa ilmainen ilman omaa paikkaa ja taajamajunissa ei merkittyjä paikkoja ole, niin saatiin kaikki istumapaikkakin. Huikeeta! Lähdimme siis käymään Hämeenlinnassa!



Käveltiin Vanajaveden rantareitti joka on just kivan pituinen lasten kanssa (5,7 km), se lähtee käytännössä ihan asemalta ja reitille osuu niin kevyen liikenteen tasoristeys pääradan yli kuin rautatiesilta jossa siis samassa myös kevyeen liikenteen väylä. Nämä siis tärkeitä junafaneille ;D Eikä tässä vielä kaikki! Reitillä on myös nuotiopaikka josta näkymä tuolle sillalle ja ylipäätään rautatielle. Reitillä on myös Hämeen linna. Vaikka mukana ollut siskoni on aikoinaan asunut neljä vuotta Hämiksessä ja itsekin siis siellä silloin usein vieraillut, ei oltu tätä reittiä kokonaisuudessaan kävelty. Silloin sitä käveltiin ihan hurjasti muutenkin, ilman autoa kun aina oltiin liikenteessä ja välimatkat pitkiä joten erikseen ei ollut tarvetta ihan vain kävelylle lähteä.




Tasoristeykset ovat kiinnostaneet jäbää jo jonkin aikaa mutta onhan ne tosi harvinaista herkkua. Muutaman kerran ollaan autolla sellainen ylitetty mutta nekin radoilla joissa ei käytännössä koskaan mene junia joten ei olla jouduttu odotteleen junan ohitusta tms. Museojunareissuilla toki on sitten junasta käsin niitä nähty mutta eihän se ole sama asia. Nyt sitten jäätiin ihan odotteleen puomien laskeutumista, kilkatusta ja junan ohittamista. Jotain 10 minuuttia jouduttiin odottaan mutta lapsi istui kiven päällä ja suhtautui asiaankuuluvalla vakavuudella koko hommaan. Ei nimittäin päästänyt mua ottaan kuvaa lähempää etten vaan jää junan alle. Kun H-hetki oli ohi ja jännitys purkaantui, käytiin sitten kävelemässä radan yli. Kahdesti. Kolmas kerta olisi jo mennyt leikkimisen puolelle ja radallahan ei saa leikkiä. Joten jatkettiin matkaa. Tietenkin otettiin monta videota joita sitten ylpeydellä esitettiin isille illalla.






Reitti tosiaan kiertää Vanajaa joten maisema on varmasti kesällä upea mutta ei talvessa ja jäätyneessä järvessäkään mitään vikaa ole. Ja onhan se maisema nähty. Satoja kertoja junan ikkunasta!!!




Nuotiopaikalle olisi ollut esteetön kulku toisesta päästä mutta me mentiin tosiaan vähän vaikeamman kautta eli rattailla kahdella pyörällä pitkospuita pitkin. Noh, ensi kerralla ollaan viisaampia.


Paistettiin jämälätysköjä.






Matka jatkui siltaa kohti. Katsottiin puhelimesta että seuraavaa junaa olisi pitänyt odottaa 15 minuuttia joten ei jaksettu jäädä odottaan että oltaisiin yhtä aikaa junan kanssa sillalla.




Linna on maanantaisin kiinni joten käveltiin vain sisäpihalla mutta ei lasten energiataso olisi riittänyt mitenkään linnakierrokseen, itse asiassa sain kantaa jäbän olkapäilläni linnalta rautatieasemalle.



Niin että joo, me tosiaan käytiin Hämeenlinnassa kävelyllä. Ja suosittelen muillekin!

21 kommenttia:

  1. Eikö Tulan repulla voi kantaa isompaa? Tuli vaan mieleen et oon kyllä Manducalla kantanut melkein 20 kiloista, kun lapsen voimat loppu kesken ;). Huomattavasti kevyempää kuin harteilla tai reppuselässä kantaminen. Reppu on aina mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toki. Ja olihan meillä rattaatkin, olisi voinut laittaa jäbän sinne ja ottaa vauvan Tulaan mutta yleensä kun jäbä tahtoo harteille, lepo 100 metrin ajan riittää. Niin luulin että olisi nytkin riittänyt mutta memi sitten vähän pidempi pätkä :D Mutta jos se olisi liian raskaaksi käynyt, olisin toki vaihtanut reppuun tai rattaisiin.

      Poista
  2. Tahtoo kans tuonne kävelyretkelle! Täältä on vaan pidempi matka Hämeenlinnaan, mutta haitanneeko tuo...
    Suosittelen teille retkikohteeksi Hanikan luontopolkua. Sinne pääsee myös hsl:n julkisilla ihan viereen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuvikoja nuo välimatkat :D Kiitti vinkistä, otanpa selvää! :)

      Poista
    2. Mietintämyssyssä on ollut tämä reilun vuoden. Kesäkuun alkupuolella toteutetaan. Haen vielä jotain lisuketta siihen, kun täältä asti mennään. Hämeenlinnaan taidamme hurauttaa autolla, niin ei ole aikatauluista kiinni ja pääsemme poukkaamaan johonkin ihan muuallekin samana päivänä. Ps. On meiltä tuonne vinkkaamaani Hanikkaankin aika matka Läntiseltä Uudeltamaalta. Kerran löysin toisen kivan kohteen muinaispolut sivustolta. Suosittelen niitäkin, jos kaikki on yhtä kivoja, kuin meidän käymämme.

      Poista
  3. Olipa hauska lukea retkestänne. Itse juuri lenkkeilin samaisen rantareitin tänään työkavereiden kanssa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina hauska lukea kun joku on käynyt turistina itselleen tutussa paikassa :D Upeat lenkkeilyreitit teillä kyllä siellä!

      Poista
  4. Kannattaa muuten suunnata myös Aulangolle, siellä on mahtavat metsiköt kulkea, pitkospuita, tekosaaria ja vaihtelevia maisemia sekä näkötorni. Sitten voi vielä käväistä edullisesti kylpylässä kanssa. Se on oikein kiva kohde lasten kanssa ja ilmankin.

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käynyt Aulangolla pariin-kolmeen kertaan mutta kaikki aikaa ennen lapsia. Ehdottomasti pitää viedä jäbäkin sinne joku päivä :)

      Poista
  5. Ihana, kiva retki teillä taas on ollut. Ja mitkä nuotioeväät, namskis!

    VastaaPoista
  6. Kiva lueskella että olette piipahtaneet meillä päin.:)

    VastaaPoista
  7. Ihanii nää teidän retket! Oon vähän kade ku oon ehkä kaks kertaa vaa elämässäni ollu sellasella talviretkellä mis syödää eväät nuotiolla :D (paitsi laskettelureissuilla on makkaraa paistettu laavulla, melkein sama)

    VastaaPoista
  8. Voi että ihastelen teidän retkiä! Ja tuolla reitillä tuli opiskeluaikana niin monta kertaa käveltyä ja lenkkeiltyä! Kiitos näistä kuvista :)

    VastaaPoista
  9. Ihanalta vaikutti tuo retki, käydään hämeen linnassa tutustumassa aina kun siellä on ilmainen sisäänpääsy. Ilmaisen museon-päivinä kannattaa myös tsekata Hämeenlinnan nähtävyydet, mikäli lapset ovat museoista kiinnostuneita (silloin hämeen linnakin for free) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on museokortit joten niillä päästään linnaan :)

      Poista