Sivut

lauantai 27. helmikuuta 2016

Puoliympyröitä

Nyt kun viimein olen oivaltanut että viirinauhat ja systeemit voi tosiaan kiinnittää teipillä, ei mua pidättele enää mikään! Askarreltiin jäbän kanssa puoliympyränauha koristeeksi vauvan puolikkaille puolivuotissynttäreille (niistä lisää myöhemmin). Kaivoin esiin ympyräleikkurin ja ison kasan Tigerista ostettuja kuviopapereita sekä toki liimaa ja kalalankaa. Niitä siinä nyhrätessä aloin miettiin miten mä harrastin paperiaskartelua lukioikäisenä +- pari vuotta todella paljon eikä silloin ollut mitään tämmösiä valmiita kuviopapereita. Ite väännettiin ja kerättiin mainoksista ja lehdistä matskua. Tehtiin roskista taidetta jne. Sitten kun skräppäys tuli Suomeen niin tuli nää valmiit matskutkin. Ensin kalliita ja nyt ihan pikkurahalla. Monet osaa tehdä näistä aivan hillittömän hienoja juttuja mutta minä olen jämähtänyt jotenkin sinne roskaosastolle. Minua itseäni inspas paljon enemmän tehdä jäbän junasynttäreille pari vuotta sitten vastaavanlaista koristenauhaa lähijunien aikataluista kuin nyt napsutella valmiista paperista tasakokoisia kuvioita ympyräleikkurilla. Onneksi tässäkin kuitenkin oli tärkeintä esikoisen kanssa yhdessä askarteleminen eikä äidin "ennen kaikki oli erilaista" -naputus :D








16 kommenttia:

  1. "...jämähtänyt jotenkin sinne roskaosastolle" :D Niin tiedän ton tunteen, samalla osastolla ollaan!

    VastaaPoista
  2. Kyllä yksinkertainen on kaunista ja juhlavaa.

    VastaaPoista
  3. Ois varmaan kiva olla sun lapsi, kun pääsis aina askartelemaan sydämensä kyllyydestä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin jos tykkää askarrella :D Jäbä leikkasi ehkä kymmenen ympyrää, loput jäi mulle xD

      Poista
  4. Tosi kiva nauha! Ja mä oon jo instan puolella ihastellut noita puolivuotissynttärijuttuja, mahtavia ideoita sulla kyllä riittää!

    VastaaPoista
  5. ai vitsi, tarttis ostaa tollanen valmiita pylpyröitä leikkaava vempain. Helpottaisi ja nopeuttaisi kummasti ympyröiden tekoa, ja ehkä siistimpiäkin saisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä kätevä! Mä olen ainakin tosi huono leikkaan ympyrää vapaalla kädellä :D

      Poista
  6. Todella hieno nauha! Lähetän tyttärellesi jotain kivaa postissa sitten :)

    VastaaPoista