Sivut

tiistai 23. helmikuuta 2016

Pimp my äitiyspakkaus

2015 Äitiyspakkauksen vanuhaalari on tosi söpö, ainakin verrattuna siihen jäbän aikaisen ä-pakkauksen kammotukseen, mutta vaalean harmaa on oikeasti ihan tosi tylsä, vaikkakin tietenkin hillitty ja tyylikäs joten ehdottomasti olisin käyttänyt sellaisenaankin. Mutta kun sen idean kerran päähänsä saa, ei sitä voi enää jättää tekemättä. Värikylpy. Haalarin päällinen ja vuori kun ovat 100 % puuvillatrikoota niin pesukonevärjäys on mahdollinen.


Mietin pinkin ja keltaisen välillä ja päädyin lopulta pinkkiin. Olin niin innoissani että en ihan tullut ajatelleeksi noita silmiä. No, pinkit darrasilmät (meitsi SuperGoomilla 2006 vai milloin se oli) ovat ehkä kuitenkin parempi vaihtoehto kuin keltaiset maksatautiset.


Mulla on nyt kolme vaihtoehtoa. 1) Anna olla ja totu siihen. 2) Maalaa silmät peittävällä valkoisella kangasmaalilla tai 3) ompele silmänapit päälle.


Joka tapauksessa olen tosi tyytyväinen värjäyspäätökseen. Kyllä kunnon hot pink aina vaalean harmaan voittaa! Ja koska tietenkin koneeseen mahtui vielä muutakin, lähti värikylpemään myös kasa pierun värisiksi kulahtaneita vauvanvaatteita joita kukaan ei huolisi edes ilmaislaatikosta. Nyt tuli tosi kivoja! Mutta palataan niihin myöhemmin erillisessä postauksessa.

14 kommenttia:

  1. No tulipa kyllä tosi kiva ja jos et noista silmistä olisi itse maininnut niin kukaan tuskin olisi edes ajatellut asiaa noin "syvällisesti". Ihana on joka tapauksessa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuskin kukaan ohikulkija pysähtyy ihmetteleen krapulasilmiä vauvan haalarissa :D

      Poista
  2. No on kyllä kivan värinen! Yksi vaihtoehto silmien tuunaukseen olisi myös silitettävät kalvot joita löytyy vaikka minkä värisenä. Itse tuunasin juuri Tytölle kirpparilta ostamani pipon glitteriversiolla, kun kuvio painettuna vain oli niin pliisu. Nyt on hiukan bling bliniä ja Tyttö tykkäsi. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mutta en tiedä olisiko niille sitten muuta käyttöä.

      Poista
  3. Oooooo! Ihan parasta! Darrasilmät! :D

    VastaaPoista
  4. Ihana pinkki haalari ja nuo pinkit silmät on hauskat. Paremmat tosiaan kuin keltaiset 😄

    VastaaPoista