Sivut

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

J-sana mainittu

Ei se ole lainkaan liian aikaista vielä, ainakaan jouluhöperölle kässäbloggaajalle. Sillä eihän kukaan virkkaa esimerkiksi jouluikkunaverhoa parissa viikossa. Vai virkkaako sittenkin? Kalalanka nimittäin loppui toistamiseen kesken.


Muistikirjassa on parikymmentä ideaa ja jouluaiheiseen leikekirjaan on leikattu ja liimattu vaikka mitä. Ärsyttää helvetisti kun joululehdet eivät ole vielä ilmestyneet.

Ihanaa olla äitiyslomalla ja hössöttää. Vaikka konkreettisia toimenpiteitä kuten pipareita ja jouluvaloja yms en halua ennen marraskuun loppua vielä aloittaa. Jotain rajaa sentään. Mä tykkään niin paljon syksystä ettei sitä aleta joululla pilaan. Ehtii sitä sitten kun lehdet on jo haravoitu ja täysi pimeys iskenyt.

Mutta ajatuksissa ja käsitöissä se iso-jii kuitenkin vahvasti näkyy :) 

7 kommenttia:

  1. Mä tykkään joulusta. Ja kyllä kun paljon teen itse niin joulu on käsitöissä pitkin vuotta mut ei se vielä muutoin näy tai kuulukaan näkyä.

    VastaaPoista
  2. Det bästa är julljusen och man har börjat smått sätta upp dem!!!!!!!

    VastaaPoista
  3. Minä viritin jo eilen jouluvalot :D ja vaikka rakastankin syksyä, niin ihana nauttia noista valoista aina iltaisin :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä J:n pitää jo tässä vaiheessa näkyä käsitöiden puolella jos muualla ei vielä aikoihin :)

    VastaaPoista
  5. Tää onkin jännää, miten joulun miettiminen lokakuussa on jotenkin kiellettyä, mut juhannusta on ihan ookoo odottaa vaikka läpi vuoden...

    VastaaPoista
  6. Kyllä se joulu on mielessä yhä enemmän ja enemmän.. Tosin tänä vuonna viiveellä muihin syksyihin verrattuna.
    Mä ripustan valot, jotka miellän tunnelmavaloiksi :) Jouluvalot on sitten erikseen, ne laitetaan sit marraskuussa.
    Syksy on parasta aikaa, mut kyllä siihen joulua sekaan mahtuu ;)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, täälläkin jouluvaloja jo laitettu, joulujuttuja työn alla ja todellakin niitä JOULULEHTIÄ odotellessa :D Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista