Sivut

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Äitiysloma

Perjantai oli viimeinen työpäiväni vähään aikaan ja nyt ollaan äitiyslomalla. Vaikutan varmasti aivan sekopäiseltä kun olen suunnilleen pitänyt itselleni puheenkin. Ostin itselleni kukkia ja LAHJAN, niin sanotusti "hyvin mä vedin" -lahjan. En mitenkään vihjeeksi että jonkun muun olisi pitänyt vaan minä niin aidosti olen omasta puolestani onnellinen ja helpottunut että tänne asti on päästy. Ei ole mitenkään itsestään selvää että työtäni pystyy tekeen viikolle 35 asti eikä varsinkaan minun tapauksessa ollut itsestään selvää että tässä vaiheessa ylipäätään vauva on vielä kohdussa.



Olen voinut välillä hyvin, välillä huonosti, välillä aivan helvetin huonosti (enimmäkseen kuitenkin hyvin koska olen pystynyt töissä käymään loppuun saakka) mutta tässä sitä ollaan eikä tarvitse enää jaksaa mennä töihin. Hyvää äitiyslomaa minulle!



Ja toivotaan että sitä "lomaa" kestäisi edes jonkin aikaa. Nytkin niin kauhea turvotus sormissa että hyvä kun pystyy koneella kirjottaan. Lieneekö jo tarpeen pakata deodorantti ja hammasharja kassin pohjalle kun huomenna menen äitiyspolille kontrollikäynnille, jos ne ei päästäkään enää kotiin. Kyllä siis, pelko persiissä mennään edelleen koko ajan, joka helvetin päivä, tietenkin toivoen että aivan turhaan. Mutta yritän silti nauttia hetkestä enkä yhtään häpeillä sitä että ostin itselleni lahjan ja kukkia ja vein töihin niin paljon karkkia viimeisenä työpäivänä että kommentti "mitkä saatanan lastenjuhlat täällä on" ei edes jaksanut loukata tätä synkissä vesissä uivaa raskaushormonihirviötä.

29 kommenttia:

  1. Onnea, hyvää äitiyslomaa ja tsemppiä odotuksen loppusuoraan :)!

    VastaaPoista
  2. Saatanan lastenjuhlat :D
    Mutta siis oikeastaan aika kiva tapa ostaa joku himoitsemansa tavara itselleen lahjaks jollain tapaa merkittävissä elämänvaiheissa. Tavaran myötä säilyy ehkä paremmin mielessä aina ne tilanteen fiilikset. Siis mä ainakin assosioin helposti jonkun hetken ja materian yhteen... Jos tiedät mitä tarkoitan :)
    Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja tykkään kyllä ostaa itselleni joulu- ja synttärilahjankin, miksipä ei. Ja tiedän juu mitä tarkoitat ja siinä se materia tosiaan saa ihan eri arvon kun on jonkun tilanteen vuoksi ostettu kuin että ostettu muuten vaan :D

      Kiitos!

      Poista
  3. Mukavaa alkanutta lomaa sinulle. Tyyntä ennen myrskyä, nauti :)

    VastaaPoista
  4. Oot ostanu ainaki tosi ihanan lahjan ittelles. Tosi upee toi kuppi. En oo aikasemmin nähny tuota kuosia tuon värisenä. Hyvät äitiyslomat sulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hieno! Vaikka tykkään tosi paljon keltaisesta, ei se keltainen räsymattokuosi koskaan ole sytyttänyt niin kuin tämä pinkki. On tämän syksyn uutuus tuo väritys.

      Kiitos!

      Poista
  5. Hyvää äitiyslomaa! Todellakin olet lahjasi ja ruususi ansainnut! Ihmiset saisivat palkita itseään paljon herkemminkin.

    VastaaPoista
  6. Hyvää äitiyslomaa!! Olisit ansainnut mun mielestä 12hlön kahviastiaston samalla :) Me pidetään täällä peukkuja vielä ainakin parille viikolle!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, toi muki oli kyllä aika vähäistä kaikkeen tuskaan nähden :D Ehkä voisi ostaa jotain pientä nyt aina kun täysi raskausviikko pamahtaa mittariin ;)

      Poista
  7. Kyl sitä aina vähän lahjoja saa itselleen ostaa. Mä ostin itselleni kahvipannun ku kuopus oli saatu onnellisesti maailmaan. Hyvää mammalomaa ja koita huilata =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin ehkä jo miettiä mitä ostaa itelleen lahjaksi jos lapsi saadaan onnellisesti maailmaan! Muistaakseni ostin itselleni lahjan myös kun esikoinen täytti vuoden, hienosti vedetystä vauvavuodesta. En kyllä enää muista että mitä se oli vai oliko se sittenkin vain suunnitelma.

      Poista
  8. Hyvää äitiyslomaa täältäkin! Ja just noin; ennen sanottiin, että työmies on palkkansa ansainnut - eikös se kävisi tähän, vaikka sukupuoli ei tuohon sloganiin osukaan? Toivotaan, että kaveri siellä vatsassa malttaa vielä vähän aikaa ja saat hetkisen hengähtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä ehdottomasti käy tähän! Ja toivotaan tosiaan, hengähdystauko on nyt todellakin tarpeen :)

      Poista
  9. Hyvää äitiysloman! Ihanan lahjan sait! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää on varma tapa saada ihania lahjoja kun ostaa ne itse :D

      Poista
  10. Onnea ja tsemiä loppuaikaan! Todellakin oot jaksanut hyvin! Itse päätin olla sen verran lusmu, että aloitan äitiysloman jo heti ekana päivänä kun mahdollista, eli noin kahta kuukautta ennen laskettua aikaa. Raskaus ei ole sairaus ja muuta blaa blaa, mutta enää ei jaksaisi töissä istua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä taas aattelin että en "tuhlaa" äitiyslomaa varhennettuun vaan jos tulee jotain ongelmaa, saan varmaan saikkua, muussa tapauksessa sitten vaan kärsin. Ja mähän kärsein :P

      Poista
  11. Totta ihmeessä kannattaa itselleen lahja ostaa:-) Hyvää äitiyslomaa!

    VastaaPoista
  12. Ihanat kukkaset ja lahja! Hurmaavaa äitiyslomaa sinne <3

    VastaaPoista
  13. Oikein hyvää äippälomaa! <3 Toivotaan, että saa "lomailla" vielä ainakin muutaman viikon!

    VastaaPoista
  14. Täältä tulee vielä toinen, virtuaalinen, kukkakimppu ja hyvät äitiysloman toivotukset!

    VastaaPoista
  15. Repeilin tolle "saatanan lastenjuhlat", mutta hyvin sä vedit, mä olisin itkeä pillittänyt tossa kohtaa ihan hulluna. Mun beibi syntyi (käynnistivät, raskausmyrkytys) viikolla 35 ja oli kyllä ihan tosi voimissaan oleva pikku tyyppi. Jälkeenpäin kans vasta tajusin, että jos ei bussipysäkiltä pysty kävelemään työpaikalle, ei välttämättä ole duunikunnossa) Voi hyvin, sankari olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tollasia oikein tajua kuin vasta jälkeenpäin :D Nää on jo tosi hyvät raskausviikot lapsen syntyä jos täytyy syntyä joten siinä mielessä voiton puolella ollaan :) Kiitos!

      Poista
  16. Hah hahah, saatanan lastenjuhlat.

    Tykkään tuosta mukista ja tuo kuvio tuo mieleen punaviini- ja mustaherukkamarjoja.

    Hyvää äitiyslomaa Sinulle!

    VastaaPoista