Sivut

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Muumisynttärit

No niin, 3-vuotiasta on juhlittu, kahtena eri päivänä jopa, kuvia nyt siis molemmista pirskeistä. Minulla oli vaikka ja mitä ideoita joita en sitten  kuitenkaan mitenkään jaksanut toteuttaa. Perjantaina syötiin valmiskakkua ja sunnuntailta puuttui kokonaan kakku ja jo perinteeksi muodostunut photo booth jota varten olin kyllä ostanut esim kangasta Muumimamman essua varten mutta raskausvaivat veivät voiton tällä kertaa. Mutta pöytä notkui herkuista kuitenkin ja KAIKKI kutsutut vieraat saapuivat paikalle, leikkikavereita oltiin jo koko viikko odoteltu innoissaan, joten olen enemmän kuin onnellinen vaikkakin todella väsynyt nyt ja niin taitaa olla päivänsankarikin. Kiitos kaikille :)


















20 kommenttia:

  1. Ihanan näköiset juhlatarjoilut! Pikkuisella saakin olla värikästä ja kotoista, en ymmärrä mustavalkoisia lastenkestejä yhtään :p Ihmettelin eilen Lapsimessuilla 1-6-v. synttärikortteja, joissa oli valkoisella pohjalla musta numero :o

    Vaan mikä on tuo kaunis tapetti joka teillä on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no meille ei kyllä saa mitään mustavalkoista kun kaikki on niin arkena kuin juhlanakin aika värikästä :D

      Tapetti on Photowallin Bird Forest

      Poista
  2. Eihän se tuon enempää tarvitsekaan ollakseen teemasynttärit! Kunhan tunnistaa. :) mukavalta näyttää ja tuo tapetti on hurjan nättiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin, toki harmittaa silti kun juttuja jäi laittamatta mutta ei auta nyt, kaikkeen ei pysty tässä tilanteessa. Tapetti on kyllä hienoin ikinä!

      Poista
  3. Ihanat juhlat! Onnea 3-v sankarille ja äipälle&iskälle!

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköiset synttärit! Tosi hauska idea nuo muumisuklaapalat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olin tosi ylpeä itsestäni kun keksin laittaa noita keksejä niihin :D

      Poista
  5. Kivoja ideoita! Pinnasin nuo vaahtis-mansikka-donitsi-vartaat, toivottavasti on ok.

    VastaaPoista
  6. Näyttääpäs kivoilt kekkereilt :) Ja hirmu hauskoja ideoita oot taas keksiny! Voivoi, kai se pitää alkaa koht jo omaa muksuu sunniittelee, ku ei tällee 23-veenä enää kehtaa mummisynttäreitä pitää itelleen :D Sais sit tekosyyn pitää muumisyndet, jos on oma muksu :'D Joo, tää on erittäin hyvä ja pätevä motivaatio hankkii muksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottakai kehtaa pitää vaikka on aikuinen!!! :D Kyllä mä ainakin kehtaisin!

      Poista
    2. Niinno toisaalt. Itekki oon nii kummalline tyyppi et ei varmaa vieraat pitäis yhtää outona et Sini 23 vee pitää nyt muumikestit :D

      Poista
  7. Ihanat noi donitsivartaat! Ja tarjoilut muutenkin :) Meilläkin juhlittiin synttäreitä viikonloppuna, ykkösiä tosin vasta :)

    VastaaPoista
  8. Lattialla ihana juhannusruusumatto...itsellä mustana mutta mutta.... on kyllä herkullisen näköinen värillisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, halusin monivärisen joka sopii tuon tapetin kanssa, se on täydellinen :)

      Poista
  9. Iiihania herkkuja, noi vaahtismansikkamunkkivartaat hyvä ja nopea idea! :P

    VastaaPoista
  10. Hei! En tiedä huomaatko tätä viestiä enää, kun niin vanhaan postaukseen kirjoittelen, mutta muistatko mistä nuo muumi-mukit ja niiden kannet oikein ovat? :) muumi-synttäreitä pitäisi viettää ensi kuussa, joten täältä sain ainakin hyviä vinkkejä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin minä, sähköpostiin tuli ilmoitus :) Valitettavasti en muista mutta hyvin todennäköisesti ihan vain jostain citymarketista tms. Lautasliinat oli muistaakseni ainoat joita piti vähän jopa metsästää.

      Toivottavasti tulee kivat muumisynttärit! Aiheesta on ainakin helppo ammentaa :)

      Poista