Sivut

perjantai 14. marraskuuta 2014

Sohvapöydän joulusukat

Edellisessä merkinnässäni esitellyt joulusukan tekeleet nyt pöydälle puettuina, kas näin. En minä malttanut odottaa joulukuuta enkä valoisempaa ajankohtaa koska olen niin innoissani. Siinä ne ovat ja olen niihin aivan äärimmäisen tyytyväinen! (Lampaantalja lattialla kuvausteknisistä syistä)




Kuvioita on otettu sieltä sun tällä jouluaiheisista kirjoneuleohjeista alkaen Arnon ja Carlosin joulupallokirjasta päättyen Pinterestiin hakusanoilla Christmas fair isle.

Langaksi näihin ostin Gjestal Maijaa ja puikot olivat 3 mm.

Väreistä punainen ja vaaleansininen on mun viime vuonna päättämäni meidän perheen jouluvärit. Valkoisen sijaan käytin vaalean harmaata sillä valkoisen kanssa yhdistelmä näytti erehdyttävästi hammastahnalta.

Olen niin tyytyväinen näihin, mä nimenomaan haluan tällaisia ihania aikaa kestäviä juttuja jotka ovat vähän hassuja mutta kuitenkin tosi asiallisia ja toivon mukaan kulkevat joulusta toiseen mukana niin kauan kuin tuo kyseinen pöytä meillä on.

33 kommenttia:

  1. Ou vau! Ei voi muuta sanoa. Niin ja mä haluan kans :D

    VastaaPoista
  2. Hienot joulusukat pöydällä, todella. Sulla on kyllä hienoja ideoita ja mielikuvitusta.

    VastaaPoista
  3. kyllä oot taitava! ihan todella hienot!

    VastaaPoista
  4. hyvältä näyttävät. Edellisessä postauksessa ajattelin, että ne päätyvät lasten rattaiden turvakaaren koristeeksi.

    VastaaPoista
  5. Siis wau! Kertakaikkiaan upeat "sukat"!

    VastaaPoista
  6. Aaaaa, niin söpöt!! :D Ja nuo sukkien väreihin sopivat kynttilätkin vielä, mahtavaa !

    VastaaPoista
  7. Juhannuksena sit tietty kukkaseppeleet pöydänkoipiin, eiks je? :P

    VastaaPoista
  8. Niin makeat, etten sanotuksi saa! Ihan huiput!

    VastaaPoista
  9. Hammastahna :D Haha totta, harmaa toimii tosi hyvin! Nää on niin hienot!

    VastaaPoista
  10. Todella, todella, todella hieno idea ja toteutus. Tulkoon joulu!

    VastaaPoista
  11. Aivan mahtava. Pitäänee hankkia sohvapöytä ihan vaan, että sais tehdä itsellekin vastaavan.

    VastaaPoista
  12. Voi että! alkoi ihan harmittamaan, että meillä ei ole mitään pöytää missä olisi jalat, minne nuo voisi tehdä. Niin mahtava idis!

    VastaaPoista
  13. Todella hienot ja taaseen Terhi-tyyliin, niin hienosti kuvioneulotut! ei ole meilläkään sohvapöytää, vaal sivupöytiä/lipastoja, joilla ei ole tuollaisia sukítettavia sääriä. Mihinköhän keksis laittaa...tarttis varmaan alkaa kattelemaan, ehkä eteisen tuoliin sais "nilkkasukat".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No joo, ehdottomasti tuolille ja nilkkasukat varmasti toimis hienosti! :)

      Poista