Sivut

tiistai 30. syyskuuta 2014

Uusi banneri

Kuka muistaa vielä tämän? Ihan blogin alkuajoilta, 2008. Reps!!!


Liian pitkään tätäkin jo katseltiin:


Kuvankäsittelyä en osaa yhtään sen enempää kuin koskaan aiemminkaan mutta tällä kertaa luotin vain skanneriin ja tuurilla tuli aika suht valkoinen tausta (jos ei yrittänyt korjata liian haaleena toistuvaa tussijälkeä) joten uponnee tuohon hyvin kun mitään läpinäkyviä taustoja en siis tosiaan osaa tehdä. Tällä mennään. Otin samalla blogin sivuista violetin taustan pois sillä on kai enemmän tätä päivää olla valkoinen. Sisältö ei kuitenkaan valkoiseksi muutu joten ehkä tähän silmä tottuu.

Tässä se siis on. Uusi banneri ja ulkoasu.

17 kommenttia:

  1. Ensimmäistä en ole nähnyt, toisesta tykkäsin kovasti ja taidan tykätä tästä uudestakin, ihan muistuttaa poikaanne :) Niin no, valkoinen lienee päivän sana mutta itse en blogissani siitä pidä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkäsin vanhasta mutta koska mulla ei enää aikoihin ole voinut olla tuon väristä tukkaa niin jotenkin se tuntui vanhahtaneelta.

      Poista
  2. Oi kun söpö banneri! Tuo lankarulla voisi olla myös jonkinlainen etana. :P

    VastaaPoista
  3. Mä muistan ton nyt, kun esille uudestaan laitoit :D (..tuo liimapyssy-kuva...:'D huippu!) kiitos, kun sait hymyn huulille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, ihanaa että on tyyppejä ollut mukana noilta ajoilta asti :) Toi on kyl aika jäätävä mut kuitenkin itseänikin hymyilytti kun kaivelin tuon esiin. Siinä on ollut tekemisen meininkiä xD

      Poista
  4. Ihana on tuo vanhakin, jonka nyt näin ekan kerran. Uusi on myös hyvin tyylikäs ja kuvaava...

    VastaaPoista
  5. Siis jo kolmas banneri, wau! En ole tuota ekaa nähnytkään, hauska :) Uusinkin on oikein hyvä nykyiseen elämän tilanteeseen. Hoikkasäärinen jäbä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä enemmänkin ollut, en vaan jaksanut kaivella niitä esiin :D Ja on tainnut olla joskus pelkkä tekstikin. Onhan tässä kuuden vuoden aikana ehtinyt... Ja joo, nyt on jäbä! :)

      Poista
  6. Onnea uudelle ulkoasulle! Hieno on. Vaikka ei noissa vanhoissakaan mitään vikaa ollut :)

    VastaaPoista
  7. Kiva uudistus! Tykkäsin kyllä edellisestäkin, mutta välillä kaipaa vaihtelua.

    VastaaPoista
  8. Hahhah! Muistan! :D Kiva on uusikin, tosin sun blogissa odottaisin bannerinkin olevan yhtä värikäs kuin sun kuvat ja jutut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, muistat! :) Joo toi on kieltämättä oudon väritön mutta mennään nyt hetki näin! :)

      Poista
  9. Hahaa! Toki muistan tuon ensimmäisen, oon vissiin jo aika kauan tätä(kin) blogia lukenut. Mutta hieno on uusikin.

    VastaaPoista