Sivut

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Höyryjunalla Jokioisten kapearaiteisella museorautatiellä

Nyt alkaa oleen kesän junaretket pulkassa meidän osalta, tänään ajeltiin perinteisellä kesäretkiporukallamme Humppilaan sillä olin ehdottanut ylläri ylläri että tämän kesän retkikohde olisi höyryjunamatka!








Höyryjuna liikennöi Humppila-Minkiö-Jokioinen -väliä kesäkuun alusta elokuun loppuun joka sunnuntai. Minkiössä pysähdytään 20-30 minuutiksi ja siellä on kapearaidemuseo ja kahvio. En ollut ennen nähnyt kapearaiteista rautatietä (raideleveys alle puolet valtion rataverkon vastaavasta) ja olihan se tosiaan kapea! Höyryveturin vetämässä junassa oli monta erilaista vaunua, ilmeisesti ovat peräisin useilta Suomessa toimineilta kapearaiteisilta rautateiltä.







Katsottiin älypuhelimilla että matkaa taitettiin noin 17 km/h joten ihmekös tuo että reilun 12 kilometrin pituisen radan edestakaisin ajamiseen sai kuitenkin kulumaan ihan kivasti aikaa. Vaihdeltiin pysähdysten jälkeen istumapaikkoja vähän eri vaunuihin, erilaisia kun tosiaan olivat. Mummulle ja huolestuneille tiedoksi että ikkunattomissa vaunuissa kun lapsi kurkki ulos, hänestä pidettiin erittäin tiukasti kiinni.












Olipas mukava reissu tämäkin. Kiitos vielä ihan parhaalle seuralle Mervi, Soile ja Arto! 


Niin joo, muutamakin tyyppi on ihmetellyt että onko näillä reissuilla ketään muita kun kuvissa ei näy. Kyllä on! Täälläkin oli ihan pipona jengiä, minä en vaan tykkää kuvata (oikein missään) siten että taustalla näkyy ihan hirveästi vieraita ihmisiä joten jos vaan suinkin mahdollista, ryntään paikalle ensimmäisenä tai jättäydyn viimeiseksi tai sitten vaan rajaan kuvan niin että on mahdollisimman rauhallinen tausta. Esimerkiksi nyt harmitti hirveästi kun Jokioisten junanlähettikuvassa näkyy taustalla parkkipaikka täynnä autoja. Siksi en sitä julkaissut edes. Mutta kyllä näissä tosiaan porukkaa riittää!

8 kommenttia:

  1. Siis tänä kesänä mun junasivistys on lisääntynyt aivan valtavasti kiitos sun! Nyt munkin tekee mieli mennä kaikkiin jänniin historiajuniin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! :D Kannattaa kokeilla museojuna-ajelua, ovat mukavan leppoista kesätekemistä :)

      Poista
  2. Ihana seurata tuota teidän junainnostusta! Tässähän melkein itsekin innostuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa jos innostus on tarttuvaa :) ja ihanaa jos nää junajutut ei vielä puuduta :)

      Poista
  3. Onpa siellä kauniita vanhoja rakennuksia ja hyvin pidettyjä. Propellipääpoitsu on hauskan näköinen kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kauniita, muutenkin hienosti kaikki kohdillaan täydellisen museojunakokemuksen luomiseksi. Toi propellilippis on ihan huippu, poika itsekin tykkää kovasti, sanoo sitä lentokonelakiksi :)

      Poista
  4. Tuo on mukava paikka! Ollaan monena kesänä käyty höyryfestareilla. Olisi taas ensi viikonloppuna, mutta aikataulullisista syistä jää väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, täytyykin katsoa jos itsekin joku vuosi pääsisi höyryfestareille paikalle!

      Poista