Sivut

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Junafanin huonetta ja syntymäpäivä

Varsinaiset syntymäpäiväjuhlat pidetään huomenna mutta kaksi vuotta on jo tullut mittariin. Junateemalla tosiaan mennään synttäripirskeet ja äsken kun järjestelin pojan huoneessa tavaroita, nappasin muutaman juna-aiheisen kuvan jotka eivät sinänsä liity juhlahumuun.


(Muistan kyllä sanoneeni etten halua sängyn päälle hyllyjä/tauluja mutta junanaulakolle ei ihan oikeesti löytynyt muutakaan paikkaa kun rakenneilmaisimen kanssa sohittiin noita kiviseiniä (koska "pahviseinässä" se ei pysyisi). On kuitenkin sen verran jykevästi kiinni että luotan siihen ettei se tule alas. Tämä maininta siltä varalta että joku muistaa ja kokisi tarpeelliseksi huomauttaa tästä takin kääntämisestäni.)






On kyllä melko uskomatonta että tyyppi on jo 2-vuotias! Viime vuonna jaksoin jaaritella fiiliksistä mutta nyt ei oikein niin irtoa. Kovasti on ollut vauhdikasta menoa verrattuna leppoisaan vauvavuoteen mutta voi sentään miten ihanan vekkuli ja onnellisen oloinen ja nauravainen, suloinen punatukkainen poika meillä on. Vaikkakin osaa todellakin myös kiukutella. Siis todellakin!!! Mutta semmosiahan nuo taaperot ovat :)

6 kommenttia:

  1. Onnea kaksveelle ja sen äitille! Muistan ihailleeni ja ihmetelleeni noita kuvia, miten pieni Jäbä teillä on. Ja hassua, blogisi on ekoja mitä olen alkanut seurata ja lähes jokaisen postauksen olen lukenut. Ja nyt vasta olen alkanut jättää kommentteja. Eipä samaksi äkkiseltään uskoisi noiden yksveepostauksen kuvien pientä linnunluista lapsosta, kun vertaa vaikka noihin junamuseoiden reippaaseen iloisrrn naperoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juu, tuo tuntuu kyllä aivan uskomattomalta että sama lapsi on kyseessä! Sitä miten pieni hän oli syntyessään, oli ihan mahdotonta saada näkymään valokuvissa. Ja nyt on niin normaali 2-vuotias että!

      Poista
  2. Onnea Sankarille!!
    :-)
    Kaksivuotiaat on just parhaita! Tai no, aika kauheita oikeesti, kaikessa päättömyydessään! ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nuo on aivan parhaita mutta myös aika kauheita :D Mutta ehdottomasti silti kaikista temppuiluista huolimatta aivan mielettömän ihania ja niin vekkuleita!

      Poista
  3. Meilläkin oli synttäreillä teemana juna, kun se on niin tärkeä juttu :) Ihana toi junavalokuva paikallisjunasta ja lapsesta :) Mukavia juhlia ja onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu, kävinkin kyttäämässä kuvia teidän junasynttäreiltä. Ihania!!!!

      Kiitos :)

      Poista