Sivut

tiistai 29. lokakuuta 2013

Mukana kulkevat sälät koottuna yhteen

Koska erään kommentoijan mielestä blogini on nykyään ihan kuollut ja kaksi kertaa viikossa katkeraa ja kyynistä narinaa ei enää tyydytä hänen tarpeitaan niin teen nyt sitten marttyyrinä tällaisen tylsän ja pinnallisen "katsokaa mulla on tavaroita" -postauksen eli ei muotibloggareiden "käsilaukkusi sisältö" -meemi eikä mammabloggaajien "mitä sulla on vaippakassissa" vaan läväytän tähän kässäpussien sisällön sen jäljiltä kun lajittelin kaikki langanpätkät, karkkipaperit, vyötteet, tulostetut ohjeet, randomit muistiinpanot ja muut roskat pois.


Mulla on yleisesti käytössä kolme projektipussia, loput on sitten muovipusseissa, niitäkin tosiaan löytyy. Näissä siis keskeneräiset työt reissaa mukana missä ikinä menenkin ja nää on hyvä myös jättää sohvan nurkkaan jos solmii sangat, ilman että lapsi on ihan ensimmäisenä sotkemassa juttuja.

Ravelrykassin olen saanut siskoltani, älkää kysykö sillä en enää muista mistä se oli tilattu, Jaffa-kassi on kirjakaupasta ja Finlaysonin elefantit parin vuoden takaisen blogiyhteistyön tiimoilta. Nuo kaksi jälkimmäistä ovat siis pienikokoisia joten en niin pienellä kauppakassilla tekis yhtään mitään joten ovat parempia tässä tarkoituksessa.


Näissä on sitten sisällä tarvikepussukka joita mulla on kaksi. Toiseen menee pidemmät puikot, toiseen sukkapuikkopituiset asiat. Niissä siis on sitten randomista puikkoja, koukkuja (joo, edellisistä projekteista jääneitä, varsinainen puikko- ja koukkuvarasto on ihan muualla) ja kaikkea tarpeellista johon palataan tuonnenpana.

Molemmat on ostettu jostain messuilta tai tapahtumasta joskus aikoja sitten.



Näissä on sitten sisällä mm mittanauhoja. Pusseissa pyörii normaalia mittanauhaa, rullamittanauhaa joka meni rikki kun leikin sillä jäbän kanssa ja vedin sen ääriasentoon sekä uusi nallerullamitta joka vielä toistaiseksi toimii. Näissä kaikissa on sekä sentit että tuumat niin ei tarvi säätää jos tekee jenkkiohjeilla jotain.


Taittovarsisakset on ihan parhaat ikinä! Olen saanut ne joululahjaksi joskus silloin kun ne oli uutuutena, tyyliin 15 vuotta sitten. Oranssit olen pelastanut roskistuomiolta vanhasta kesätyöpaikasta. Noita on kahdet itse asiassa, toiset hukassa.


Aina pitää olla mukana normikynä ja yliviivaustussi. Normikynä muistiinpanoja varten ja yliviivaustussilla on hyvä merkitä millä rivillä on menossa kirjoneule- ja pitsikuvioissa.


Isoimmat parsinneulat kulkee pussukoissa ihan paljaaltaan mutta tässä paljon elämää nähneessä Marimekon pienessä peltirasiassa on niitä myös.



Tässä vaiheessa pitää mainita että olen haaveillut sellaisesta linkkuveitsityyppisestä neulepuikosta jonka voi avata päästä ja siellä olisi pieni terä langan katkaisuun ja irrotettava parsinneula. Puikossa itsessään saisi olla viivoitinmeiningillä mitta-asteikko niin ei tarvisi roudata tällaista määrää kamaa aina mukanaan. Kirjoitin tuon suuremmalla koska nykytrendi tuntuu olevan se että blogeista katsotaan vaan kuvat.

Sitten päästään muistiinpanovälineisiin joihin on hyvä suunnitella neuleita ja muuten vaan rustailla. Lisäksi käytän Exceliä ahkerasti. Paras on toi Lidlistä ostettu iso ja paksu pieniruutuinen kierrevihko.


Ja sitten yksi neulojan perustarvikkeista: käsirasva! Näitä on näin monta siksi että unohdan yleensä ottaa rasvan mukaan ja auton ilmastointi kuivattaa käsiä ihan hulluna jos neuloo autossa siis ja sitten on pakko pysähtyä ostaan uusi koska eihän sitä nyt herrajumala sentään voi pitkää automatkaa jättää hyödyntämättä!


No niin, se siitä, voitte ottaa vaikka haasteena ja esitellä omanne! Mun täytyy tästä mennä jatkaan tuota BLOGIN ULKOPUOLISEN ELÄMÄN HARRASTAMISTA esim tiskaamista, pyllyn pesua, legotornien rakentamista ja ruuan laittoa. Voitte jo valmiiksi repiä vähän pelihousujanne siitäkin että lähiaikoina on tulossa blogiyhteistyöjuttuja.

36 kommenttia:

  1. No olipas muuten harvinaisen typerä kommentti siltä anonyymiltä, kävin sen äsken lukemassa :O Eiköhän jokainen bloggaa juuri silleen kun itsellä rahkeet riittää, ja sulla on kuitenkin niin tunnistettava tyyli, etten nää mitään syytä muuttaa sitä. Ja mulla ainakin taitaa olla sen verran kiero huumorintaju, että otan sun "nillityksen" vähän vähemmän vakavasti, koska se on elämää, E. Coli häppens ja sillai :)

    Keep up the good work, ja taidan todellakin muuten ottaa tästä postausidean itselleni, kunhan saan aikaiseksi. Mäkin lähden tästä nyt tekemään niitä juttuja jotka ei tapahdu blogimaailmassa, kuten etsimään kadonnutta pikaliimaa. Terse! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten just vituttaa se että onko se muka jotenkin tavatonta että ihminen muuttuu tässä iässä viiden vuoden aikana johonkin suuntaan? Minusta ei kun miettii miten paljon elämäntilanteetkin on muuttunut tänä aikana. Ja ajatus siitä että ylipäätään blogin pitäisi jotenkin palvella lukijoita tuolla tavoin kun jumankauta, käsityöblogi jossa esittelen tekemiäni töitä, ei mua kiinnosta että onko lukijoita päivässä 200 vai se 2000, en mä sen enempää pysty neulomaan ja ompelemaan mitä muutenkaan!

      Ja mä oon oikeesti katkera ja kyyninen tyyppi, mutta oon myös toisinaan hauska ja täällä olen pitänyt enemmän sitä mukavaa imagoa yllä mutta aina ei vaan irtoo. Ja sarkasmi on niin vaikea laji, jotkut ei vaan tajuu. Ja se on erona entiseenkin että ennen kun lukijoita oli vähän, ne oli aika saman henkisiä kuin minäkin eikä väärinymmärryksiä tullut niin herkästi kuin nyt kun pitäisi aina kirjoittaa niin että mahdollisimman moni ymmärtäisi.

      Huh kun tuli avauduttua :D

      Poista
  2. Tollaset on just niitä kommentteja, jotka vois jättää kirjottamatta kokonaan. Ei ole pakko lukea, jos blogi ei miellytä. Toki itsekin lukisin juttujasi mielelläni vaikka joka päivä, mutta kun sitä muutakin elämää sinulla varmasti on! Itselläni on suunnilleen saman ikäinen lapsi ku sullakin ja sitä aikaa ei vaan ole enää niin paljon kaikkeen muuhun kuin joskus ennen. Ja äitiys todellakin muuttaa - väkisinkin! Jatka vaan samaan malliin ja omaan tyyliisi, pidän blogistasi juuri tällaisena. Jätä typerät kommentit omaan arvoonsa. Itse ilahdun joka kerta kun huomaan, että olet postannut jotain uutta. Saan inspiraatiota jutuistasi, vaikka aika ei kaiken tekemiseen riitäkään - niin juuri, sen lapsen takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka nillittää bloggaajalle siitä että kirjottaa liian harvoin. Ymmärrän sen että tyypit voi keskenään haukkua jotain bloggaajaa jos siitä on tullut ihan paska (teen sitä itsekin) mutta ei mun mielestä ole kauheen oikeutettua mennä siitä sille bloggaajalle itselle valittaan kun harvapa sitä mitenkään vittumaisuuttaan on ollut kirjottamatta. En mä ainakaan.

      Poista
  3. Loistava postaus :) Mulla neulepusseissa pyörii ihan oikeasti sälää, ei tämmöstä pro-arsenaalia. Mainio tuo nallemitta!

    VastaaPoista
  4. Typerä kysymys, mutta miten pysyt oikealla rivillä kirjoneuleessa tai pitsissä? Oletetaan, että kuvio ei ole muistissa :)
    Tosi ammattimaiset varusteet; kiitos ideoista.
    Leena N.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on yksi tapa että vetää aina yliviivaustussilla sen rivin minkä on saanut tehtyä. Mä ainakin ne mallit tulostan tai jos on lehdestä tai kirjasta, niin otan valokopion jotta voin merkkailla siihen missä menen. Joissain yksinkertaisissa malleissa riittää että laitan vaan ruksin rivin viereen mikä on tehty tai jos ei ole kynää, puhkaisen puikolla reiän siihen. Monesti kyllä vaan katon silmällä että mihin oon jäänyt, kynäkikkailut lähinnä autossa jne käytössä kun silmät harittaa tärisevässä kyydissä :D

      Ja mulla on aika hyvä näkömuisti, jos vilkaisen ohjetta, pystyn aika pitkälle jatkaan katsomatta uudelleen. Hoen mielessäni niitä silmukkamääriä jne.

      Pitäsköhän tästäkin tehdä postaus :D

      Poista
    2. Juu, tee, kiitos! Mulla on menossa Paradoxial Mitten (Raverlystä tietty....) ja siinä kuviot vaihtelee joka kerroksella. Tietty vois neuloa oman version, mutta tällainen neuleisiin palaava ei sitä tee. Luovuuteni on muualla....
      Leena N.

      Poista
  5. Mäkin oon kaipaillu sun postauksia mutta ei oo silti tullu mieleenkään käydä kirjottelemassa tollasia kommentteja :D Mutta itse asiaan, käsityötarvikepornoa, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon kaipaillu sun mutten oo tullu nillittään kun tiedän ettei sille mitään voi :D

      Poista
  6. Niin itselleenhän näitä blogeja kirjotellaan ja jos joku tykkää lukee, niin se on bonusta. Jos ei tykkää lukee, ei oo pakko, yksinkertaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä!!!! Mutta monet kai nykyään olettaa että blogia kirjoitetaan nimenomaan kalastellakseen lukijoita ja tullakseen mahdollisimman kuuluisaksi ja saadakseen rahaa ja ilmasta tavaraa :/

      Poista
  7. Kuules, minä kun olen saumaritumpelo, niin miten sinä päärmäsit siitä vihreästä trikoopaidasta helman. Voi olla ettei minun alkeissaumarissa ole sellaista tikkiä/paininjalkalisävarustetta, että sen voisi tehdä, mutta kysynpä kumminkin...Se paita oli hiano. Superhiano. Geokätköt kuulostaa hienolta kans, mutta mulla menee hermo jo, kun etsin hukassa olevia tavaroita. Minulla kaikenlaisten kassien tavaramäärä kasvaa koko ajan. Seuraavaksi pitää ostaa matkalaukkukokoinen käsilaukku. OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siihen tarvita mitään erikoistikkejä eikä lisävarusteita, voisin koittaa ehkä tehdä siitä jonkun postauksen tänne, sitä kun on paljon kyselty. On ehkä huonohko selittää sanallisesti mutta kuvasarjan voisin tehdä. Se helma siis vaan taitellaan tietyllä tavalla ja vedetään saumurilla. Lupaan palata asiaan pian! Oon oppinut sen seiskaluokan kässätunneilla ja sen jälkeen oon aina tehnyt trikoojutuissa helmat ja muut sillä tavoin niin ei tarvi ompelukonetta ollenkaan niihin.

      Poista
  8. No voi huoh! Sittenkun nämä anonyymit mielensäpahoittajat uskaltavat kommentoida nimellään niin asialle saattaisi jopa suoda painoarvoa.
    Totta, että tätä blogia lukisi mielellään vaikka joka tunti, mutta ihan vilpittömästi olen kyllä iloisempi siitä että sinulla on oma elämä, oikeat harrastukset ja hoidat lastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monesti miettinyt että poistaisin mahdollisuuden anonyymikommentointiin, ei sillä että saisin paljoa ilkeitä kommentteja vaan koska yleensä kaikki ylipäätään idiootit jutut on nimenomaan anonyymeiltä. Kuitenkin saan niin paljon asiallisiakin ja kivoja kommentteja anonyymisti ettei se oikein tuntuisi reilulta. Pitänee vaan kestää.

      Nyt oon tosiaan tehnyt sormet verillä käsitöitä mutta mikään niistä ei vaan ole siinä vaiheessa että voisin esitellä. Ja sitten kun haluis ottaa valokuvat päivännäöllä ja alkaa oleen jo niin pimeetä ettei se viikolla onnistu jos haluis yksin ulkona kuvata. Sekin vähän rajoittaa. Mutta ehkä nyt kun jäbä jo vähän irrottaa musta niin saisi kaksi kättä vapaaksi ulkonakin.

      Poista
  9. Hehe. Luen kyllä sun blogista nimen omaan tekstit. Sellaisista blogeista, joissa ei ole kovin kummoista substanssia, katselen kuvat. Tai siis yleensä en kauan sellaisia jaksa edes seurata. Ravelry-kassi on varmastikin Ravelrystä tilattu. Onko sellaista superpuikkoa olemassa? Sellainen olisi kätevä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa se ei ollut Ravelrystä tilattu vaan jostain muualta. En ole kuullut että sellasta superpuikkoa olisi mutta ehdottomasti pitäisi olla, olisi aivan huippu! :D :D :D

      Poista
  10. Hehhehee, nauran täällä ääneen, kun luin kommenttejasi synttäreistä, synttäriasun ompelemisesta ym. viime aikojen tapahtumista / kuvamateriaalit. Jatka samaan malliin, oot kyllä ihan mahtava!

    VastaaPoista
  11. Jostain syystä päällimmäinen ajatukseni on nyt että miksi minulla ei ole tuota Jaffa-kassia? Ja muutamaa extra-mittanauhaa (miksi ne on muuten aina juuri siellä missä minä en ole?) En muuten ollut aikaisemmin oivaltanut tuota yliviivaustussin sovellusta neuleohjeisiin, tattis vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Jaffakassi on kyllä surkeen pieni mutta tässä tarkoituksessa just hyvä. Ja hei, mahtavaa toi yliviivaustussihomma, niin sitä itselleen itsestäänselvät asiat kuitenkin on muille uusia! Joten hyötyä oli tästäkin postauksesta, hienoa :)

      Poista
  12. Ei hitto, vähän repesin tolle isolla fontilla kirjotetulle. :D Ensin meinasin kommentoida, että 'onko blogeissa muka muutakin kuin kuvia? :O' mutta en uskaltanut, koska en saa äänensävyä mukaan kommenttiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D Pahinta on se kun luetaan pari ekaa riviä, keksitään ite loput ja tullaan sitten kommentoimaan :D

      Poista
  13. Sulla on kyllä ihan prooovehkeet kassissa! ;D Mulla yleensä vaan puikot ja lankaa sekä semmonen tarrarulla, jolla saa lankahaituvat vaatteista pois. Kun pukeutuu yleensä mustaan, olen tuon havainnut erittäin hyväksi lisäksi. Hätätapauksissa kelpaa tavan teippirulla.

    Ja tsiisus, kaikki ei vaan tajuu! Tommosista viis, miä ainaskii tykkään! Pessimisti ei pety, joten keep it coming! ;)

    -Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tarrarulla on aika pro! Mä kuljen nöftät vaatteissa :D

      Poista
  14. Hei koska sä olet insinööri, niin sä olet matemaattisesti lahjaas (ihan pakosti) ja mun mielestä neulominen on oikeastaan matematiikkaa. Siinä auttaa hyvä päättelykyky, rytmitys ja kolmiulotteinen (?) hahmottaminen. Mä olen järkeistänyt, että multa sujuu vaan sukka, kun se on ulkoa opeteltu (vähän niinkuin kertotaulut aikanaan). Mutta mitä ihmettä excelillä? (ää, en mä osaa käyttää sitäkään). Ja hei, kiva kun viidessä vuodessa vähän muutut, niin kuin elämäntilannekin, eikö se just ole sitä elämää. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lahjaas = lahjakas

      Poista
    2. Excelillä on kätevä piirtää neulemalleja, ainakin jos ne aikoo laittaa nettiin ja saa säädettyä ruutujen mittasuhteet vastaamaan oikeita silmukan mittasuhteita (toisin kuin ruutupaperi) ja on sitten helpompi hahmottaakin. Ja voihan sillä laskeakin kaikenmoista :) Mutta kyllä ruutupaperille aina hahmotelmat teen, siihen ei riitä hermot että excelin kanssa tuheeraa moneen otteeseen samaa.

      Ja joo, kyllä 30-vuotias saa jo olla vähän erilainen kuin mitä on llut 25-vuotiaana. Pakko ei tietenkään ole mutta ei se mikään ihme ole jos on.

      Poista
  15. Ehkä sain tästä inspiksen järjestää omaa kaatopaikkanurk.. eikun kutomisnurkkaani. :)

    Aloin seurata sun blogia vähän ennenkuin pikkumies syntyi. Kahlasin silloin sun vanhojakin kirjoituksia läpi ja ihastuin täysin! Ihana, tunnistettava tyyli blogata ja tuo idearikkaus on jotain hämmentävää! Eikä se tunnistettavuus ole hävinnyt mielestäni minnekään! Kammottavaa olisi, jos äitiys ei olisi sinua muuttanut! Ole ylpeä blogistasi, ideoistasi, pikkumiehestäsi ja tietysti itsestäsi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ainakin kertyy uskomattomat määrät kaikkee roskaa noihin neulepusseihin :D Pakko välillä vähän siistiä.

      Ja kiitos kauniista sanoista! Kyllä mä vähän ylpeä olenkin ;)

      Poista
  16. Heh, sulla on yhtä iso arsenaali 'kässäpussissa' kuin mullakin :D Tarkoitushan siis ois, että käsityö ois helppo napata mukaan kun kaikki tarvittava on samassa pussissa, mut kun pussi on niin iso et tarttisin sille oman laukun..
    Jätä nillittäjät omaan arvoonsa, sun blogi on Just Hyvä näin!

    Sokru
    sokerimursu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kässäpussi ei mihinkään pieneen laukkuun sisälle sovikaan :D

      Kiitos! :)

      Poista
  17. Musta on vaan kivaa, että sulla on kuvien ohella nykymittapuulla aika paljon tekstiä (vai onko sitä edes paljon, mutta sanotaan nyt, että verrattuna moneen muuhun. Mä jätän aika herkästi semmoset blogit väliin, joissa on lähes pelkästään kuvia. Niitä voi hakea kuvahaulla itsekin ja on instagramit jne, mutta kivasti kirjoitettuja blogeja tuntuu olevan vaikea löytää.

    Mulla kulkee neuletyö aina mukana ja pyrin siihen, että kesken on aina joku pieni työ, joka mahtuu vaikka käsilaukkuun, jotta voin neuloa ennen keikan alkua baarissa. Tämä muuten kerää huomattavasti katseita, mikä on vaan hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään itsekin lukea blogeista tekstit, en taida mitään blogia seurata niin että katsoisin vaan kuvat. Silloin kun minä olen blogimaailmaan hypännyt kymmenisen vuotta sitten, ei kellään ollut kuvia kuin ehkä joskus tosi tosi harvoin muutama, ei ollut silloin niin näppärästi palveluita joiden kautta kuvia lisätä, piti olla itsellä kotisivutilaa ja osata käyttää sitä (esim mulla oli yliopiston puolesta).

      Baarissa neulominen, ihanaa! :)

      Poista