Sivut

perjantai 30. elokuuta 2013

Taaperon Lontoo osa 1/2

1,5-vuotiaat eivät varmasti tarvitse ulkomaanmatkoja mutta jos itse on kuitenkin menossa niin kyllähän siinä pikkuinenkin samalla kulkee.


Aiempien kokemuksieni perusteella tiesin että Lontoon metro ja rattaat ovat kutakuinkin mahdoton yhtälö, tosin en muistanut sitä että ne pitävät niin tajutonta meteliä että pieni pelkäsi alkumatkasta olla niissä niin että itku tuli jo kun huomasi että ollaan menossa undergroundiin. Lastenkidutuksesta huolestuneille kuitenkin tiedoksi että käytettiin tästä syystä mahdollisuuksien mukaan busseja ja että loppumatkasta metroissa oli jo jäbänkin mielestä ihan ok-kivaa olla.

Parasta kaikesta oli jäbän mielestä bongailla junia, busseja ja laivoja. Osoittaa niitä kädellä, huudahtaa "hää!" ja huolehtia että muutkin varmasti näkivät.



Tämän ikäinen ei vielä ymmärrä mahtavien lelukauppojen päälle eikä siis onneksi myöskään vaadi tai tahdo sieltä mitään, itse asiassa Hamleysille ei saatu tyyppiä edes sisälle koska siellä oli kamala meteli, tajuttoman paljon väkeä ja vielä saippuakupliakin yritettiin puhaltaa naamaan ovella. Joten, sain ihan rauhassa fiilistellä leluja itsekseni lapsen jäädessä kadulle bongailemaan busseja 8D Disney-storessakin oli hirveä meteli (vaikka ei juurikaan väkeä sillä hetkellä), ihan rupes jo itseäänkin ahdistamaan. Ensi kerralla peltorit päähän molemmille!


Eikä tämän ikäinen lapsi oikein tajua Disney-kahvilankaan päälle, itse asiassa hänen ylhäisyytensä nukkui päiväuniaan juuri silloin kun Harrodsissa kävimme (jossa siis tämä kahvila), mutta ehkä tämä olikin porukan naispuolisten aikuisten mieltymyksien mukaan valittu ;D



Hänen ylhäisyydestään puheen ollen...


Mua itseäni kiinnostaa muissa blogeissa matkakokemukset taaperon kanssa joten siksi jaan nämä. Meillä siis kaikki sujui tosi hyvin, leikkipuistoja ei aktiivisesti etsitty mutta niitä löytyi kyllä ja toisaalta, meidän tapauksessa ylipäätään konttaaminen ja tallustelu on hauskempaa kuin yksikään hiekkalaatikko, keinu tai muu vempain joten niiden suhteen ei huolta edes ollut. Mukana oli sekä matkarattaat että kantoreppu (ja valjasreppu!!!) eikä missään nimessä sovi unohtaa tabletti/älypuhelinpelien känkkäränkänlievennysvaikutusta.



Yksi kohde matkallamme oli puhtaasti taaperon intressejä varten, siitä seuraavassa postauksessa!

12 kommenttia:

  1. Taaperot on parasta matkaseuraa!! Ja meillä on niin samat matkajutut mukana, vaatteiden kuoseista peleihin ja reppuihin : D seuraavaks pitäs lähtee liettuaan ens kuus kera 2veen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nää vaatteet on kyllä nyt niin samikset! On meillä muitakin mutta nää nyt päätyi kuviin ja tänne asti 8D

      Poista
  2. Oi ihana! Lontoo on suosikkipaikkojani. Toistaiseksi olen käynyt siellä vain aikuisseurassa ja toisaalta vetämässä bussilastillista teini-ikäisiä perässäni, mutta en malta odottaa, että voisin esitellä kaupunkia joskus omalle jälkikasvulleni. Toistaiseksi kuitenkin odottelen, että järki kasvaa, sillä vikkelät jalat ja huono harkinta on huono yhdistelmä miljoonakaupungissa. Mutta IHANAA!

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt tuo vielä meni kun poika ei kävele ommillaan :D Monilla näkyi kyllä lapsivaljaita eikä suotta!

      Poista
  3. Hyvä tukka, Terhi! :)

    VastaaPoista
  4. Teillähän on ollut mielenkiintoinen reissu, ihan käy kateeksi :)

    VastaaPoista
  5. Mekin poikkesimme alkukesästä Lontoossa kaksivuotiaan tyttömme kanssa :). Meilä tosin matka meni hieman toisella tavalla, mitä oltiin suunniteltu, täältä pääset lukaisemaan jos kiinnostaa :):
    http://nappinja.blogspot.fi/2013/06/nainkin-voi-kayda-lontoon-reissulla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei, olipas ikäviä vastaankäymisiä :/ Toi hotellihomma on kyllä paha, eipä ole tullut itelleenkään mieleen varmistaa että onhan varaus ok ennen kuin pöllähtää paikan päälle, tosin monista paikoista tulee vahvistusviestiä pari päivää ennen matkaa mutta tuskin sitä osaisi kaivata edes jos ei tule.

      Poista
  6. Lontoossa on musta kamalasti liikaa ihmisiä ja inhosin sitä metroa! Joku Berliini oli niin järkevä, että sit järkytti tuo Lontoo :D

    Ja ei mullakaan kyllä kävis mielessä jotain hotellivarausta varmistaa... Tosin hotels.comista tais tulla joka hotelliin kesällä vahvistus vielä pari pv. ennen. Kieltämättä kuumotti olla yli 2 vkoo eri paikoissa, jos kuseeki hotellit.


    (sori kommenttispämmäys)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliini on kyllä mukavampi, Lontoossa vaikka oon ennenkin käynyt niin silti jotenkin järkytyin, en ehkä haluakaan koskaan lähteä esim New Yorkiin :D

      Poista