Mutsi 1 vee!

HUOMENNA (joo, mä haluun kirjottaa jo nyt enkä vasta huomenna) on se päivä jolloin tulee vuosi siitä kun päiväkausia Naistenklinikalla raskausmyrkytyksen kourissa riutuneena ja kaiken kusensa purkittaneena hommalle tehtiin loppu ja synnytys käynnistettiin rv 33+1. En tunnistanut supistuksia supistuksiksi koska sanoivat että käynnistelyssä voi mennä monta päivää. Mietin vaan tuskissani että miltähän ne supistukset sitten tuntuu kun nyt jo sattuu niin h-e-l-v-e-t-i-s-t-i. No kai se sattuikin kun tavara oli jo levällään auki enkä ehtinyt saamaan sitä epiduraalia mikä mulle luvattiin, snif. Mutta ainakin voin ikuisesti päteä sillä että synnytin ilman kivunlievitystä koska en ehtinyt ilokaasuakaan naukkaileen kuin pari kertaa ja silloinkaan en tarpeeksi koska sattui niin etten edes hengittänyt kunnolla (ai mikä synnytysvalmennus ja hengitysharjoitukset?)  Kolmessa minuutissa ponnistin 1,3-kiloisen minityypin keskoskaappiin ja riemuissani lähettelin ihmisille tekstareita joissa pääpaino taisi olla siinä että perse ei revennyt. Ihmisillä on erilaisia tapoja käsitellä vaikeita asioita :D Ei mua silti hirveesti surettanut koska vauvalla ei onneksi ollut mitään hätää, ei mitään suuria ongelmia, kunhan kasvaisi vähän kokoa niin kaikki olisi hyvin. Eikä sairaalassa tarvinnut ollakaan kuin 2 viikkoa. 1,6 kg oli painoa kun jäbä kotiutui. Kaikki normaalikokoisina syntyneet vauvat näyttivät pelottavan suurilta. Ihmiset kauhistelivat miten käsitellä niin pientä vauvaa mutta en minä ole koskaan käsitellyt muun painoisia niin siinähän se meni. Hassua olisi nyt ajatella sellaista 3,5-kiloista vastasyntynyttä vetelää ruttunaamaa kun oma lapsi oli sen kokoisena jo ihan messissä :D

Sain aluksi hirmu paljon sähköpostia lukijoiltani joilla oli myös kokemuksia keskosvauvan sairaala-arjesta. On vieläkin vähän paha mieli siitä etten jaksanut vastata kaikkiin viesteihin :( Vaikka kai sen ymmärtää, ensin hengasi aamusta iltaan sairaalassa ja jäbän kotiutumisen jälkeen kaikki aika ja energia meni maidon pumppaamiseen, rintapumpun ja tuttipullojen pesuun ja steriloimiseen ja 3 tunnin välein syöttämiseen. Lääkäri pelotteli mut ihan paskaksi siitä miten hirveän kamalan raskasta se tulee oleen, ehkä siitä sain vastareaktion että haistapa kuule, kyllä mä pärjään! Ja hyvin mä pärjäsinkin.

Pyykkikone ei pärjännyt. Yhdessä yössä saattoi tulla kaksi koneellista pyykkiä, puklu lensi kahden metrin kaaressa ympäriinsä ihan jatkuvasti. Meillä oli koko kesän ihan koko ajan 4 pyykkitelinettä jatkuvasti täynnä. Että ne jotka sanovat ettei kestovaipoista ole muuta vaivaa kuin painaa pyykkikoneen nappulaa niin voi voi kuulkaas kun ei se pyykkikonekaan ehdi vuorokaudessa määräänsä enempää vaikka kuinka painelisi nappuloita! Keskosvaippoja saatiin muuten ostettua Liberon maahantuojalta, sitä ei sairaalassa osattu meille kertoa, ihan ite piti googlettaa sen jälkeen kun oli kuormittanut pyykkikoneetta riittämiin silläkin ettei ne vastasyntyneiden vaipat vaan olleet tarpeeksi pieniä vaikka miten olisi niitä asetellut joten puklun lisäksi sotkettiin myös toisesta päästä.

Kun hommat viimein alkoi rullaamaan ja 3 tunnin välisistä yösyötöistä siirryttiin syöttään silloin kun poika herää ja 3 kk ikäisenä aloitettiin kiinteät ruuat kuten keskosille on tapana, alkoi ne hommat rullatakin niin hyvin että vauvapolilla ja neuvolassa melkeinpä kiellettiin kertomasta kenellekään että jo heinäkuussa meillä nukuttiin 12 tunnin yöunia. Ettei muut äidit tule kateelliseksi. Pikkumies on muutenkin ollut pääsääntöisesti äärimmäisen hyväntuulinen ja ihana ja leppoisa joten jos vauvavuosi pitäisi olla todella rankka, odottelenkin innolla miten mukavaa meillä tulee jatkossa olemaan! No okei, kyllä mulla välillä menee hermot mutta ei semmoista lamauttavaa kuitenkaan.

Monet sanovat että vauvavuosi menee ihan sumussa ja todella nopeasti. Minä en ole kokenut sellaista. Ihan muistan kyllä kaiken ja tuntuu siltä kuin jäbä olisi ollut täällä pienen ikuisuuden. Itse olen kyllä muuttunut. Lihonnut tietenkin, perhana ja huumorintajusta on jäänyt iso osa jonnekin matkan varrelle, jos oikein tsemppaan niin vähän saattaa vielä irrota läppää mutta entisellään tässä ei olla. Liekö palautuu joskus vai ollaanko sitten loppuikä hapannaamasena mutta ehkä kaikkea ei vaan voi saada. Niin ja mulle ei ole tullut yhtään sellaista tunnetta että haluaisi jo palata töihin kun pää hajoaa kotona. Ei hajoa, olen viihtynyt erinomaisesti! Ehkä liiankin erinomaisesti koska en juurikaan käy missään :/

Ja sitten ne asiat mitä raskausaikana vannoi että ei tule varmasti tekemään. Tiedättekös että oon niin supermutsi että oikeesti ne kaksi asiaa mitä vannoin, ovat pitäneet!

a) EN ole kertakaan ripustanut pukluharsoa eli tuttavallisemmin kusirättiä pyykkipojilla enkä muillakaan kiinnittimillä vaunuista roikkumaan. Enkä ylipäätään ole roikottanut yhtään mitään ihan yhden käden sormilla laskettavan määrän poikkeuksia lukuunottamatta. En vieläkään ymmärrä että miksi siinä pitäisi olla jokin tekstiili eikä tarvi selventää asiaa kommenteissa koska sain siitä aikoinaan jo läjäpäin selvitystä (joskaan en silti ymmärtänyt mutta en kuitenkaan missään nimessä kaipaa lisäselvitystä).

b) EN ole jakanut netissä enkä missään muuallakaan kuvia joissa hänen ylhäisyytensä on aterioimassa naama ympäriinsä täynnä sosetta.

Joten VOITIN!