Sivut

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Mutsi 1 vee!

HUOMENNA (joo, mä haluun kirjottaa jo nyt enkä vasta huomenna) on se päivä jolloin tulee vuosi siitä kun päiväkausia Naistenklinikalla raskausmyrkytyksen kourissa riutuneena ja kaiken kusensa purkittaneena hommalle tehtiin loppu ja synnytys käynnistettiin rv 33+1. En tunnistanut supistuksia supistuksiksi koska sanoivat että käynnistelyssä voi mennä monta päivää. Mietin vaan tuskissani että miltähän ne supistukset sitten tuntuu kun nyt jo sattuu niin h-e-l-v-e-t-i-s-t-i. No kai se sattuikin kun tavara oli jo levällään auki enkä ehtinyt saamaan sitä epiduraalia mikä mulle luvattiin, snif. Mutta ainakin voin ikuisesti päteä sillä että synnytin ilman kivunlievitystä koska en ehtinyt ilokaasuakaan naukkaileen kuin pari kertaa ja silloinkaan en tarpeeksi koska sattui niin etten edes hengittänyt kunnolla (ai mikä synnytysvalmennus ja hengitysharjoitukset?)  Kolmessa minuutissa ponnistin 1,3-kiloisen minityypin keskoskaappiin ja riemuissani lähettelin ihmisille tekstareita joissa pääpaino taisi olla siinä että perse ei revennyt. Ihmisillä on erilaisia tapoja käsitellä vaikeita asioita :D Ei mua silti hirveesti surettanut koska vauvalla ei onneksi ollut mitään hätää, ei mitään suuria ongelmia, kunhan kasvaisi vähän kokoa niin kaikki olisi hyvin. Eikä sairaalassa tarvinnut ollakaan kuin 2 viikkoa. 1,6 kg oli painoa kun jäbä kotiutui. Kaikki normaalikokoisina syntyneet vauvat näyttivät pelottavan suurilta. Ihmiset kauhistelivat miten käsitellä niin pientä vauvaa mutta en minä ole koskaan käsitellyt muun painoisia niin siinähän se meni. Hassua olisi nyt ajatella sellaista 3,5-kiloista vastasyntynyttä vetelää ruttunaamaa kun oma lapsi oli sen kokoisena jo ihan messissä :D





Sain aluksi hirmu paljon sähköpostia lukijoiltani joilla oli myös kokemuksia keskosvauvan sairaala-arjesta. On vieläkin vähän paha mieli siitä etten jaksanut vastata kaikkiin viesteihin :( Vaikka kai sen ymmärtää, ensin hengasi aamusta iltaan sairaalassa ja jäbän kotiutumisen jälkeen kaikki aika ja energia meni maidon pumppaamiseen, rintapumpun ja tuttipullojen pesuun ja steriloimiseen ja 3 tunnin välein syöttämiseen. Lääkäri pelotteli mut ihan paskaksi siitä miten hirveän kamalan raskasta se tulee oleen, ehkä siitä sain vastareaktion että haistapa kuule, kyllä mä pärjään! Ja hyvin mä pärjäsinkin.


Pyykkikone ei pärjännyt. Yhdessä yössä saattoi tulla kaksi koneellista pyykkiä, puklu lensi kahden metrin kaaressa ympäriinsä ihan jatkuvasti. Meillä oli koko kesän ihan koko ajan 4 pyykkitelinettä jatkuvasti täynnä. Että ne jotka sanovat ettei kestovaipoista ole muuta vaivaa kuin painaa pyykkikoneen nappulaa niin voi voi kuulkaas kun ei se pyykkikonekaan ehdi vuorokaudessa määräänsä enempää vaikka kuinka painelisi nappuloita! Keskosvaippoja saatiin muuten ostettua Liberon maahantuojalta, sitä ei sairaalassa osattu meille kertoa, ihan ite piti googlettaa sen jälkeen kun oli kuormittanut pyykkikoneetta riittämiin silläkin ettei ne vastasyntyneiden vaipat vaan olleet tarpeeksi pieniä vaikka miten olisi niitä asetellut joten puklun lisäksi sotkettiin myös toisesta päästä.



Kun hommat viimein alkoi rullaamaan ja 3 tunnin välisistä yösyötöistä siirryttiin syöttään silloin kun poika herää ja 3 kk ikäisenä aloitettiin kiinteät ruuat kuten keskosille on tapana, alkoi ne hommat rullatakin niin hyvin että vauvapolilla ja neuvolassa melkeinpä kiellettiin kertomasta kenellekään että jo heinäkuussa meillä nukuttiin 12 tunnin yöunia. Ettei muut äidit tule kateelliseksi. Pikkumies on muutenkin ollut pääsääntöisesti äärimmäisen hyväntuulinen ja ihana ja leppoisa joten jos vauvavuosi pitäisi olla todella rankka, odottelenkin innolla miten mukavaa meillä tulee jatkossa olemaan! No okei, kyllä mulla välillä menee hermot mutta ei semmoista lamauttavaa kuitenkaan.



Monet sanovat että vauvavuosi menee ihan sumussa ja todella nopeasti. Minä en ole kokenut sellaista. Ihan muistan kyllä kaiken ja tuntuu siltä kuin jäbä olisi ollut täällä pienen ikuisuuden. Itse olen kyllä muuttunut. Lihonnut tietenkin, perhana ja huumorintajusta on jäänyt iso osa jonnekin matkan varrelle, jos oikein tsemppaan niin vähän saattaa vielä irrota läppää mutta entisellään tässä ei olla. Liekö palautuu joskus vai ollaanko sitten loppuikä hapannaamasena mutta ehkä kaikkea ei vaan voi saada. Niin ja mulle ei ole tullut yhtään sellaista tunnetta että haluaisi jo palata töihin kun pää hajoaa kotona. Ei hajoa, olen viihtynyt erinomaisesti! Ehkä liiankin erinomaisesti koska en juurikaan käy missään :/



Ja sitten ne asiat mitä raskausaikana vannoi että ei tule varmasti tekemään. Tiedättekös että oon niin supermutsi että oikeesti ne kaksi asiaa mitä vannoin, ovat pitäneet!

a) EN ole kertakaan ripustanut pukluharsoa eli tuttavallisemmin kusirättiä pyykkipojilla enkä muillakaan kiinnittimillä vaunuista roikkumaan. Enkä ylipäätään ole roikottanut yhtään mitään ihan yhden käden sormilla laskettavan määrän poikkeuksia lukuunottamatta. En vieläkään ymmärrä että miksi siinä pitäisi olla jokin tekstiili eikä tarvi selventää asiaa kommenteissa koska sain siitä aikoinaan jo läjäpäin selvitystä (joskaan en silti ymmärtänyt mutta en kuitenkaan missään nimessä kaipaa lisäselvitystä).

b) EN ole jakanut netissä enkä missään muuallakaan kuvia joissa hänen ylhäisyytensä on aterioimassa naama ympäriinsä täynnä sosetta.

Joten VOITIN!

70 kommenttia:

  1. Ja hyvä että itse kerkesin mukaan alusta asti :) Tämän lääkärin tiedon perusteella lähdin kaikessa rauhassa ajelemaan rutiinivierailulle Naistenklinikalle, mutta sinne saapuessa olikin jo täysi tilanne päällä ja eikun saliin melkein samantien. Jos olisi ollut asioiden oikea laita tiedossa, niin kolmostietä olisi kiitänyt erehdyttävästi hopeanharmaata farmari-Meganea muistuttava ohjus, ja tästä olisi saattanut virkavallalla olla jotain mielipidettä ainakin maksukehotuksen muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hyvä että tuli sulle ja MULLE yllärinä kun en kestä ajatusta että kaahailisit hulluna pitkin Manskua! :D

      Poista
    2. Manskun puolella ei kyllä enää kovin kovaa pääsis, mutta kolmostiellä kyllä :D

      Poista
  2. Ihanasti kerroit pikkumiehestä! Tällaisia positiivisia synnytyskertomuksia sitä haluaa raskaana ollessa (ja muulloinkin) lukea. Vaikka vaikeaa oli, niin hienosti olette selvinny! <3 Blogin perusteella on vaikea kuvitella sua huumorintajuttomaksi. Toisaalta en minäkään enää ole niin hulvaton, kuin ennen lapsia. Plääh! Lasten kanssa sitä huumoria just tarvittaisikiin. Onnea jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, synnytys oli kyllä positiivinen kokemus vaikka itse raskaus yhtä helvettiä olikin :D Alle tunnissa supistusten alusta oli lapsi ulkona joten kauaa ei joutunut kärsimään ja seuraavana päivänäkin olo oli vain kuin keskirankan panoviikonlopun jäljiltä joten särkylääkkeitä en tarvinnut tms.

      Ja joo, tää blogi on ehkä viimeinen paikka missä huumorintajuttomuus näkyy kun kirjoitettu teksti on kuitenkin yleensä väähn harkitumpaa kuin ne ankeudet mitä suustaansa päästelee :D

      Kiitos!

      Poista
  3. Onnea mutsille ja pikkujäbälle ja iskälle! Kyllä sulla on huumorintajua edelleen, multa ainakin tulee usein äänihymy sun juttuja lukiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mulla vähän huumoria ja täällä se kait enemmän näkyykin mutta en minä entiselläni ole :D

      Kiitos! :)

      Poista
  4. Oi mikä symppiskaveri! Onnea kaikille osapuolille. :)
    Ja Kiljusta lainatakseni, mukava lukea positiivisia synnysstystarinoita näin raskaana ollessa, kun muutenkin vähän jännittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Mua jännitti synnytys etukäteen niin paljon etten uhrannut ajatustakaan millekään suunnitelmille ja hyvä niin koska suunnitelmien mukaan ei mennyt ollenkaan joten pettymyksiä olisi tullut jos olisi etukäteen asioita miettinyt, helpompi oli vain heittäytyä tilanteeseen ja turvautua siihen että ympärillä hääräävät kätilöt ja lääkärit on tilanteen tasalla.

      Poista
  5. Paljon onnea huomisen syntymäpäivän johdosta pikkumiehelle ja tietysti myös vanhemmille. Ihana tuo alimmainen kuva! Kyllä on pikkumies isänsä sukuun tullut, muistan nähneeni tuollaisia naamoja ennenkin :) Tämä tuore mies hymyilee kyllä enemmän kuin ne vanhemmat versiot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Ja niinhän ne sanoo että samannäköisiä vauvoja on nähty lähisuvussa ennenkin :D Ja hyvältä tuntuu se että tämä on eniten hymyinen :)

      Poista
  6. voi että <3 meidänkin poika tuntui NIIIIN pieneltä (2,97kg syntyi 37+4 viikolla), mutta tuo teiän on kyl niiiiiin pieni ollut. taskuvauva! meiänkin poika vietti ensimmäisen viikon osastolla kun oli vähän kaikkee.. ihana juttu oli tämä!

    VastaaPoista
  7. voi vitsi miten pieni hän on ollutkaan.paljon onnea!

    VastaaPoista
  8. Onnea! Täällä päin paljon samoja tuntemuksia. Pikkumies täyttää alle kuukauden päästä vuoden ja syntyi myös keskosena. Normaalikokoiset vauvat tuntui silloin järjettömän isoilta, epänormaaleilta suorastaan. Kai keskosvauvan kanssa alku on vähän erilaista kuin muilla, mutta kun itsekään en muusta tiedä niin kaikki tuntui ihan luonnolliselta :) Ihana vuosi takana...vaikka mä kyllä elin välillä ihan sumussa ja maidon pumppaus otti päähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, epänormaaleilta näytti ne jättiläisvauvat! Ja joo, maidon pumppaaminen otti kyllä ihan tosissaan päähän mullakin! Vaikka oli sähkökayttöinen pumppu ja kaikkea niin ihan perseestä oli ja ei kai tällaista saisi edes ääneen sanoa mutta olin kyllä vähän helpottunut kun maito loppui vaikka tietenkin olisi ollut hyvä että äidinmaitoa olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa. Jäbä ei koskaan oppinut syömään rinnasta joten pumpattava oli ja paljon!

      Poista
  9. Niinpä, kaikki ei todellakaan menee niinku Strömsössä, voi nimittäin mennä jopa paremmin ;)

    VastaaPoista
  10. Eikäh, mulla on huomenna rv 33+1 ja tuntuu aika kaukaiselta että tää tyyppi vielä syntyisi! Hurjasti onnea yksi vuotiaalle mutsille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti! Mäkin jotenkin luulin että olisin sairaalassa sen kaksi kuukautta mitä oli jäljellä joten oli vähän shokki kun lääkäri sanoi että mut otetaan nyt osastolle ja tänään ei vielä käynnistetä mutta missään nimessä ei kahta viikkoa pidempään mene! :O Oli vielä pienempi kuin rv 33 -vauvat yleensä koska raskausmyrkytyksen vuoksi oli huonosti evästä mennyt vauvaan, istukassa/napanuorassa tukkeumia :/

      Kiitos! :)

      Poista
  11. Onneksi olkoon pikkumiehen synttäreiden johdosta. On ollut tosi ihana seurata teidän vaiheitanne blogin välityksellä. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  12. No oon ennenkin kommentoinut, mutta toi pikkujäbän iloisuus ja kaikki kuvat siitä on tehneet mut aina iloiseksi :D! Ja oon aika suruluonteinen tyyppi, joten kiitos jäbälle siitä.

    Ja ihana kuulla, että äidiksi tultuaankin VOI kyetä olla ottamatta kuvia lapsestaan naama ruoassa! Oon aatellut, että se on vain pakollinen reaktio, jota itse ei voi vastustaa. Haluaisin polttaa kaikki sotkukuvat ja muutkin kauheudet, jotka on otettu mun vauva-aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis oon mä ottanut sellaisen kuvan. Yhden muistaakseni. Mutta en ole näyttänyt sitä ihmisille :D

      Poista
  13. Ihanasti kirjoitettu ja onnea sinne pikkuiselle ja äitille myös. :)
    Mun esikoisen ponnistusvaihe ei tainnut olla ohi vielä kolmessa tunnissakaan, joten ihanaa, että jollain voi noin nopeasti olla homma ohi.
    Mä oon pumpannu maitoa, koska sitä tuli ihan liikaa. Toisen kanssa tiristin jo sektioiltana 20ml vaikka hoitajat oli sitä mieltä, että mä hourailen kun sanoin, että voisin lypsää. Yhteen äitiin tutustuin sairaalan lypsyhuoneessa. Kaveri istui siellä tunnin ja sai saalista jonkun 20ml. Mä kävin 5min ottamassa enimmät vain pois ja tulos oli 100ml. Tasan ei käy. :)

    Ja valokuvista vielä. Minä oon julkaissut sellasenkin kuvan lapsestani, missä pojalla roikkuu jogurttia korvasta. En mä ihan kaikkia suttunaamakuvia ymmärrä, mutta se tilanne oli vaan niin hupaisa. Luin pöydässä jotain mainoslehteä ja kun katoin takasin poikaan niin suu oli virneessä ja jogurtit joka paikassa muualla kun suussa. Ja sulkaavanukas saunan jälkeen on täysin väärä iltapala. :D
    Mutta sulla on muutenkin niin ihania kuvia. Tuollasia "arkisia". Musta ei oo monelta vuodelta yhtäkään kuvaa, paitsi sellasia, joita oon teiniposeeraamalla ittestäni ottanu. Kun ei musta kukaan ota mitään kuvia, eikä puhelimessa taida olla mitään ajastustakaan. Eli en vaan osaa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kolme minuuttia. Kahdesti ponnistin eikä toisella ponnistuksella edes supistanut mutta kun huudettiin vieressä että se pitää saada ulos nyt heti niin kyllähän se sieltä sitten luikahti!

      Joo tasan ei mene maidot, mulla tuli aluksi kyllä ihan kamalia määriä, oli pakko ruveta himmaamaan tahtia kun ei pakastimeenkaan mahtunut enää ja jäbä veti niin pieniä määriä maitoa kerrallaan.

      Ei mustakaan kukaan ota kuvia ellen itse pyydä. Aika paljon olen kikkaillut jalustan ja kaukolaukaisimen kanssa ja esim noi kaksi viimeistä kuvaa olen ottanut läppärin webcamilla.

      Poista
    2. :D Musta ei kukaan ota kuvia vaikka pyytäisin. Tai mies joskus vastahakoisesti ottaa. Mutta esim. raskausmahakuvissa näkyy enemmän sotkut olohuoneessa kun mun maha. Pitäis varmaan joskus ladata tuon mun pokkarin akku niin sais otettua jotain kuvia. Puhelimella on niin huono.

      Poista
    3. Ei se auta sitten kun pokkari vaan ja siitä itselaukaisu päälle! :)

      Poista
  14. Voeh että, kiitos tarinasta! Ja muikeat onnittelut yksveelle sekä vanhemmille! Kyllä se huumori ainakin suurimmaksi osaksi palautuu (mulla kävi niin), mutta se kyllä vaati vähän harjoittelua ja omaa aktiivisuutta (piti aina päättää että sen sijaan että tuijotan nyt sarkastisesti, mikä olis helpompaa, sanonkin ääneen tän verbaalipapatin, sanon, nyt!) mut sitten alkoi taas tulla luonnostaan. :D Sit kun ei menny jokahetkinen energia enää arjen pohtimiseen pelkästään. Huippu blogi on tämä, kiitos kauhiasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Ja toivotaan että huumori palautuu, nykyään olen liikaa samaistunut Pasila-sarjan Kyösti Pöystiin ja siitä on hankala irtautua. Eiköhän se siitä sitten kuitenkin jos säkin olen onnistunut :)

      Poista
  15. Joko tuostakin on vuosi aikaa :D mihin ihmeeseen aika katoaa :) ja onnea pikku jannulle 1v! :)

    VastaaPoista
  16. Mun on pakko nyt kysyä, että mikä tekstiilien roikuttamisessa vaunuissa on niin kamalaa, että sitä on pitänyt noin kovin vältellä? Oon missannut aiemmin keskutelun vissiin ihan kokonaan. Koitin tässä keksiä mikä siinä on niin kamalaa samalla kun heijasin poikaa uneen, mutta ei tullut kyl yhtään ideaa :)

    Ja tän sanon oikeesti vasta huomenna, mutta koska en kuitenkaan muista enää huomenna, niin sanon tänään (todella selkeä olen): onnea ekasta vuodesta koko perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten olen ennenkin sanonut niin mä en halveksu yhtään jotka roikottaa rättiä, en vaan itse näe siinä mitään järkeä koska omasta mielestäni a) ne on rumia, b) ne on turhia, c) koen itse ikäväksi sen etten näe lastani vaunuissa ja mitä hän touhuilee d) koen että lapsikin tykkää katsella ympärilleen ja ehkä tykkää nähdä mun naaman ja e) saada raitista ilmaa. Lisäksi olen täysin vakuuttunut siitä että jos rätille olisi oikea tarve, sellaisia ensinnäkin olisi vaunuissa vakiona mukana kuten muitakin hyödykkeitä, esim sade- ja hyönteissuoja ja lisäksi en ole koskaan kuullut sellaista kehoitettavan käyttää.

      Niin että jos ääneen sanoin että en aio käyttää, saan satapäin mammoja mun kimppuun.

      Kukin saa peittää vaununsa ihan millä lystää mutta mä en peitä kuin silloin jos on ihan välttämätön pakko. Enkä mä keskustele tästä enää.

      Poista
    2. Ja siis mähän vannoin vaan etten käytä HARSOA, mä neuloin hienon elefanttipitsipeiton tarkoitusta varten mikäli joskus koen tarvetta että jotain täytyy siinä roikottaa koska tiedän sen ettei ensimmäistä lasta odottava voi tietää etukäteen mille oikeasti tulee tarvetta ja mihin sitä mutsiuttaan vielä hurahtaa. Mutta ei ole ollut sillekään rätille käyttöä koska en sitä pointtia koskaan tajunnut että miksi sitä tarvisi oikeesti käyttää. Joten en mä niin jyrkkä ole!

      Poista
    3. Jepjep, nyt tiedän (mutten ymmärrä) :) Hyvä, että pärjäsit ilman. Mä en ois pärjännyt, mutta on nyt pakko sanoa vielä, että eihän sitä käytetä kuin sillon kun vauva nukkuu. Ja meillä rättinä toimi koko talven mun vanha neuletakki (siis parvekepäikkäreillä=ainoilla päikkäreillä mitä tuo ipana suostu nukkuun). Piti vaunujen sisälämpötilaa monta astetta lämpimämpänä.

      Poista
    4. Kyllä täällä ainakin tyypit käyttää koko ajan, joka reikä tilkittynä. Kerran junassakin oli kolmet vaunut vierekkäin, kaikki tarkoin peitelty harsoilla, yhdestä kuului kitinää, yhdestä jokeltelua ja yhdet vaunut heiluivat kovasti. Väittäisin että yksikään niistä ei nukkunut. Mutta joo, käyttäkööt muut, minä en :D

      Alunperin siis tosiaan sanoin että en käytä harsoa koska ne on niin rumia ja tulee mieleen oman lapsuuden vaipat koska todellakin jos peittää tarvii, voi sen tehdä nätimminkin ilman että siitä on yhtään sen enempää vaivaa kuin harsonkaan käyttämisestä. Se oli se alkuperäinen pointti ja siitä nousi hirvee haloo :P

      Poista
    5. (ja tietenkin voi olla että esimerkkitapauksessa oli tavoitteena että nukahtaisivat mutta täällä on ihan oikeesti kaikki vaunut peiteltyinä koko ajan, ehkä mä vaan olen koko seudun ainut ihminen jonka täytyi liikkua vaunujen kanssa muulloinkin kuin päiväunien yhteydessä ja nyt lopetan tän jauhamisen kuten jo aiemmin lupasin)

      Poista
  17. Voi miten pieni on herra ollut, peukaloinen! Mua kanssa nauratti raskaana ollessa kaikki ruokailukuvat pikkuisista, mikä pointti? Kamalasti sotkua, ja kaikkihan ne kuitenkin syö. VAAN kuinka ollakkaan, kännykän galleriaosuudesta löytyy tätä nykyä ainakin 30 ruokailukuvaa... XD tyttö oli alusta asti innokas syömään ja tyytyväisimmillään ruokapöydässä. Kai sitä halusi sitten ne hetket ikuistaa.
    Ja kaunis violetti harsokin roikkui vauva-ajan vaunuissa!

    Mutta niinhän se on että pitää tehdä juuri niin kun tuntuu itsestä oikealta, siten voi olla paras mahdollinen äiti juuri sille omalle lapselleen :)

    Onnea ensimmäisestä vuodesta koko perheelle♡♡♡ kyllä se huumorikin sieltä palaa, ja kun uhma koittaa, se ehkä taas väistyy.. mutta jos se on selkärangassa niin ei se ikinä kokonaan lopu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niitä omaan käyttöön on varmasti kiva kuvailla mutta tuskin muut niitä haluaa nähdä kun onhan ne aika yököttäviä :D :D :D Itse oon niin innokas naaman pyyhijä ettei kuvattavaa juurikaan jää. Varmasti eri asia sitten kun tyyppi syö omalla lusikalla.

      Kiitos :) Uhmaa odotellessa! :D

      Poista
  18. Hieno teksti ja ihanat kuvat! Taas oli semmonen postaus sulta, et aijai kun tulin hyvälle tuulelle! Aattele kuinka monen täysin tuntemattomankin ihmisen elämää sää piristät! KIITOS! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja ihana kommentti hei, eipä sitä aina tule edes ajatelleeksi että totta tosiaan, monet saa mun blogista elämäänsä piristystä! On se aika hienoa kyllä :)

      Poista
  19. Onnittelut pikkujäbälle, näin etukäteen. Usko pois kyllä se räväkkä puolikin tulee/löytyy takaisin, kunhan sen aika on :-D ihminen ei luonteelleen voi mitään, se vain osaa muokkautua elämäntilantaan mukaan. Ihanaa, että osaat nauttia kotona olosta.

    t.H-tonttu ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäbä kiittää! Ja joo, eipä sitä ihminen ihan totaalisesti juurikaan varmaan voi edes muuttua, joskus vaan on parempia kausia ja joskus huonompia, H-tonttu sen hyvin tietää! Tällä kertaa vain huumorista kyse :)

      Poista
  20. Onnea teille - nopeesti on vuosi menny ja jäbä kasvanut!

    VastaaPoista
  21. Oho, siulla onkin näissä kommenteissa jo lukemista varmaan pieneks hetkeks, mut itse haluan myös innokkaana Hupsistarallaa-fanina sanoa, että kyllä on ihana lukea tämmöstä tarinaa. Itse olen töissä päiväkodissa ja voin sanoa, että siellä ei liian usein kuule hyviä asioita, koska tuntuu että nykypäivänä perheet ja lapset voi kauhean huonosti :( Siksi on tosi mahtavaa kuulla ja lukea tämmösiä selviytymistarinoita! :)

    Onnea teille iso kasa! :)

    VastaaPoista
  22. Paljon onnea koko perheelle! Tuntuu jotenkin hullulta, että vuosi sitten olin vielä onnellisesti raskaana ja ehkä vähän huolestunut, miten teidän pojan käy, kun niin vähillä viikoilla syntyi. Kohtalon ivaa, että oma tyttäreni viihtyi vatsassa vain viisi päivää enemmän, kuin pikkujäbä!

    VastaaPoista
  23. Jipii, ONNEA! Mahtavaa on aina se, kun joku luottaa itseensä äitinä ja ihmisenä sen verran, että voi sanoa ääneen jopa sen, että oikeestaan on aika kivaa eikä mitenkään ylitsepääsemättömästi ahdista. Kiitos tuosta, kovin. :-D

    Meillä käytettiin harsoa vaunuissa tasan yhden kerran: olin tulossa esikoisen kanssa neuvolasta (4km vaunulenkki), ja meidät yllätti tolkuton, vaakatasossa tuleva vesisade. Sitaisin sit pikimiten harson enimpiä vesiä pitämään ulkopuolella. Oli kyllä ruma! Meillä on pihassa alkukesäisin niin paljon itikoita, että sitä varten piti oma varusteensa hankkia, mut onneks sitä ei tarvinnu katella kuin vain pari viikkoa kesän alusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, on ollut kivaa! :D Tai ehkä vaan loin itselleni niin järkyttävät kauhukuvat etukäteen että niihin verrattuna mikä vaan on olevinaan leppoisaa ;D

      Poista
  24. Onnea koko perheelle! Kyllä teidän pieni on suloinen! <3

    En muuten ole edes yllättynyt, että teillä on kaikki sujunut niin hyvin. Mäkin olisin varmasti iloinen vauva, jos olis noin kiva äiti. :-) Mutta ennen kaikkea, on tosi tärkeää, että netistä löytyy tällaisiakin tavallisia, perusonnellisia tarinoita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Joo, on tärkeetä että on niitä perusonnellisiakin tarinoita. Tottakai jos olisin draamahakuinen, saisin väännettyä meidänkin tarinasta ihan kauhean mutta kun yleisfiilis on niin hyvä niin mitä sitä yksityiskohtiin tarttumaan! Ja ainahan aika muistot kultaa ;D

      Poista
    2. No nimenomaan monet vääntäisivät tarinan tragediaksi, joten on kivaa lukea kuinka joku keskityttyy niihin positiivisiin puoliin.

      Itsellenikin jäi synnytyksestä ennen kaikkea hyvät muistot ja jälkeen päin ärsytti, että olin antanut muiden lietsoa synnytyspelkoani täysin liioitelluilla kauhutarinoillaan. Enemmän kaivattaisiin positiivisia ja voimauttavia synnytyskertomuksia.

      Poista
  25. Onnea 1-vuotiaalle <3 Minkä kokoinen pikkumies on nyt?
    Meillä on 4 lasta joista 3 on keskosia. Nuorin syntyi rv30+4 ja on tällä hetkellä 8kk. Yleensä keskosten (rv 33 ja rv32+1 syntyneet) kanssa on mennyt hyvin, en kokenut että olisi rankkaa, mutta tällä kertaa on todellakin ollut rankempaa, sairaalassakin meni 7 viikkoa. Mutta me selvittiin siitä ja vaikka yhä on rankkaa päivääkään en vaihtais pois. Mukavaa kevättä teidän perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on 1-vuotisneuvola ens viikolla mutta jotain väähn alle 10 kg se kotivaa'an kanssa säädettäessä on, pituudesta ei hajua. Jotkut 80-koon vaatteet alkaa kyllä oleen pieniä. Ihan on kuitenkin jo ns. normaalikokoinen ikäisekseen ollut jo pitkään :)

      Ja voi hui, 3 keskosta. Mua kun tosissaan pelottaa että näin käy uudelleenkin ja kun varmasti joskus haluan toisen lapsen niin on kyllä varmasti hirveät 33 viikkoa pelätä että käykö huonommin kuin viimeksi. Kun ei kai ole mitenkään epätavallista että raskausmyrkytys uusiutuu. Mutta en nyt vielä mieti sitä kun toinen lapsi ei nyt just tähän hätään olisi muutenkaan ajankohtaista!

      7 viikkoa sairaalassa on jo aika hurjan paljon :(

      Mukavaa kevättä teillekin! Kävin kurkistamassa blogissasi ja olen ihan sanaton niin suloisesta vauvasta! Oikeesti, ehkä kaunein mitä oon koskaan nähnyt! (jos omaa ei lasketa koska tietenkin se on aina ihanin!)

      Poista
  26. Wautsi, onneksi olkoon! On kyllä hienosti poitsu kasvanut, meillä syntyi kuukautta myöhemmin ja oli 4kg, nyt kuitenkin saman kokoinen suunnilleen kun teidän pallero :) Täällä se äitienpäivän lahja juoksee kovaa vauhtia siskon perässä. Onhan noi perusharsot rumia, mut eräs Småfolkin on kuin pieni taideteos, nam. Kassissa kyllä pysyy se, kaveri meinaan teki mulle ihanan retroisen suojan vaunuihin. Se on välillä vähän epäkäytännöllinen, mut kans niin söpö ja välillä hyvä auringonsuoja, kun tää gubbe saa hepulit jos yhtään tulee aurinkoa silmiin.

    --
    Elina M.

    VastaaPoista
  27. On se hienosti kasvanut, ihan alussa sai proteiinilisää ja sit tosiaan 3 kk aloitettu kiinteät niin onhan siinä evästä kasvuun ollutkin :)

    Mulla on Småfolkin harsoja myös, tosin puklukäytössä ;D Oli mullakin aina se itse neulomani suojus vaunuissa mukana jos jostain syystä sattuu tarviin. Nyt tosin annan sen mun kaverille joka on raskaana koska en itse tarvi, jäbä on nyt rattaissa aurinkolasit päässä ja tsiigailee maailman menoa :)

    VastaaPoista
  28. onnea! Olen myös keskosena (1800g) syntyneen pojan äiti ja seuraillut teidän taipaletta kanssa. Meidän pikkusankari on nyt 1v 4kk,yhä pieni mut ei mikään taskumalli enää. Kyllä ne kavereiden normivauvat näyttää jättiläisiltä ;) hyvää jatkoa, ihana pikkunen teillä.

    VastaaPoista
  29. Hyvä sinä!
    Ja että miten mä inhoankaan kaikki ne räkä-/likanaama-kuvia lapsista. Miten se muka tekee lapsista suloisen näköisiä? Saat kunnioitukseni siitä, ettet ole ottanut/tai esittänyt sellaisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans inhoon :( Toki omiin albumeihin voin ottaa sellaisia mutta en viitsi muille jakaa.

      Poista
  30. Onnea!
    Ja kiitos taas kerran ihanasta kirjoituksesta. Minusta tuntuu, ettei huumorintajusi ole minnekään vuoden aikana kadonnut, korkeintaan muuttanut muotoaan...

    VastaaPoista
  31. Pystyn niin samaistumaan tähän kirjoitukseen, sillä oma tyttömme syntyi alle 1500g rv 31. Minun ei annettu edes kokeilla käynnistystä, koska oma kunto meni raskausmyrkytyksen takia niin huonoksi. Tyttö oli onneksi täysin terve ja pääsi kuukauden sairaalassa vietettyään kotiin (Tampereella ei kotiuteta alle 2 kg). Itse selvisin teho-osaston kautta kotiin, yhteensä olin sairaalassa (ennen ja jälkeen tytön syntymän) kolme viikkoa. Voin sanoa, että vuodelepo on kyllä tuskanen homma, ei tällainen "normaali" touhottaja jaksa vaan maata! Nyt tyttö on yli 2-vuotias ja normaalikokoinen ja normaalisti kehittynyt (jos ei lasketa todella periksiantamatonta luonnetta...mistähän perinyt?). Muistan hyvin tuon tuskaisen pumppausvaiheen...Minut peloteltiin sairaalassa, ettei keskonen opi syömään rinnalta, mistä vain sisuunnuin, että varmana oppii ja niin oppi. Melkein vuoden ikään imetinkin.

    Nyt odotan toista lasta rv. 33. Kovassa kontrollissa mennään edellisen raskausmyrkytyksen takia, toisaalta hyvä niin. Nyt ollaan jo kuitenkin päästy tuon ensimmäisen rajapyykin yli, eli tytön syntymäviikkojen. Painoarviokin on jo melkein 2 kg. Eli ihan jättivaavihan siltä tulee :) Kovasti minulta on kyselty, että miten uskalsin lähteä toista lasta tekemään ja pelottaako. Oma näkemykseni on, että lopputulos ratkaisee. Ja mikäs sen ihanampi lopputulos kun pikkuruinen oma vaavi :)

    Onnea siis teidän 1-vuotiaalle ja kiitos kun kerroit teidän tarinanne. Tämä todella toi muistot mieleen!

    -Laura

    VastaaPoista