Sivut

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Lapsuusajan juttuja

Eilen tein -blogin Hanne haastoi esittelemään lapsuusajan kätten töitä ja tässä olisi nyt jonkinlainen saalis mitä ensihätään löytyi!

Ihan ensimmäiseksi, ihkaensimmäinen neuleeni eli patalappu! Tämä on tehty ala-asteella 3. luokalla. Muistan että silmukkamäärä tyyliin triplaantui työn edetessä. Helvetin ohuilla pukoilla, oikein ankeeta. Yäk.


Ensimmäiset lapaset, ala-asteen 5. luokalla (muistaakseni neulottu). Näissä on detaljina tuollaiset nurjalla neulotut kuviot. Sininen raita on toisessa lapasessa 4 kerrosta korkea, toisessa 3. Tuskin ollut harkittu yksityiskohta ;D


Seuraavana vuonna neulottiin sukat. Vauvakoossa. Nämähän itse asiassa ovat nyt ajankohtaiset joten käyttöön vaan! Toinen sukka on hyvä tänä talvena, toinen ehkä ensi talvena.


Siirrytään kirjontatöihin. Kanavatöitä tein kotona. En muista tarkkaan minkä ikäisenä mutta kyllä pieni olin! Nämä kotikodin kollaasiseinältä:


Perinteinen ala-asteella tehty vohvelikangaspussukka. Ei tosiaan ihan yhtä tyylikäs kuin se Hannen tekemä. Tässä on molemmilla puolin samat kuviot.


Tämä seuraava on kait jonkinlainen pöytäliina. En muista millä luokalla tämän tein mutta ala-asteen koulukässällä kuitenkin. Sen voin kertoa että ennenkään en siis ole käyttänyt viivotinta enkä vatupassia, kröhöm!!!


Ala-asteella tehty pirtanauha.


Ekaluokalla käsin ommeltu pussukka, täällä varmaan säilytettiin jotain sisätossuja tai jotain oli roikkumassa pulpetissa olevasta naulakosta kumminkin.


Loppuun vielä taidonnäyte kolmannen luokan puukässältä:


Tuo kirahvi katkesi kun taltalla piti tota haaroväliä irrottaa ja se piti sitten liimata kirahvi takas kasaan.



Semmosia.

33 kommenttia:

  1. Mullakin on tuo kissataulu. Se roikkuu nykyään pojan huoneen seinällä ankanpojan ja Lumikin seurana. Ei ole poika paljon tainnut seiniä vilkuilla. Lumikki ei ainakaan olisi siellä enää, jos olisi ;).

    VastaaPoista
  2. Hei noi puiset jutut olis tosi hyviä patavahteja (vai onko liian isoja?). Hienoja ovat kaikki, mahtavaa, että sulla on noin paljon niitä vielä tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on aivan liian isoja patavahdeiksi, on ihan kunnon kokoisia meinaan nuo. Ja kyllä mulla noi on tallessa, yläasteaikasista käsitöistä jotain vaatteita on laitettu vaatekeräykseen yms mutta nuo ala-asteen räpellykset oli kaikki sievästi tuossa vohvelikangaspussissa :)

      Poista
  3. Huh, huh...nauroin täällä ääneen kyyneleet silmissä. Tuli elävästi omat kouluajat mieleen, mm. Lapaset joihin toiseen ei käsi mahtunut ja toiseen mahtui sitten molemmat kädet. Ihania töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi mun lapaset on aika samankokoiset keskenään! Oon näin jälkikäteen tosi ylpeä itestäni :D

      Poista
  4. Liikuttavan ihania ja hauskoja.
    Itse opetan kolmosille paraikaa tekstiiliä ja
    koetan välttää ohuita puikkoja ja koukkujakin,
    sillä itsellänikin koulukässä oli hell-e-vetin ankeeta
    ikikurjine akryylilankoineen ja peltikankaineen.
    Aloitin omat kässykouluarvosanani kutosesta, kuuden vanhana,
    päästötodistukseen olin saanut numeroa nostetuksi.
    Koulukässästä huolimatta kässään edelleen yleensä ilman mallia ja ohjetta.
    Keksin itse ja aloitan varsin paljon. Valmiiksitulo% on vähäinen. Tykkäämis%
    on suuri, varsinkin kaikessa mikä liittyy käsityötarvikkeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne ohuet puikot ja koukut on tosi ikäviä :( En ymmärrä että miksi me tehtiin patalaput sellaisilla koska todistettavasti paksumpiakin olisi, nuo sukat ja lapaset kun on tehty 7 veljeksestä mikä on jo ihan hyvän paksuinen. Nykyään on vielä paksumpiakin lankoja, varmaan lasten kannalta hyvä :)

      Poista
  5. Voi miten ihania! Paljon tutun näköisiä käsitöitä, jotka herätti paljon muistoja omista ala-asteaikaisista tekeleistä... :D Täytyisi vanhempien luona käydessä kans käydä kaivelemassa vinttiä ja kuvata noita omia ihania vinksahtaneita neulomuksia ja ompeluksia.

    Me vaan ei tehty vohvelikankaasta käsityöpussia, vaan me tehtiin vohvelikankaasta kirjoen joka syksy ensi töiksemme uudet ruokaliinat. :D Kävin nimittäin pienehköä kyläkoulua jossa ei ollut ruokalaa, vaan ruokailimme luokissa pulpeteillamme, niin pulpettien suojaksi tarvittiin pienet liinat. :) Käsityöpussi sitten ommeltiin kankaasta.
    Pirtanauhakin mekin tehtiin, omalleni vaan kävi vähän köpelösti kun pikkusisko kokeili siihen heti kotona saksien terävyyttä... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tämä oli mennyt roskapostiin, kerrankin bongasin ajoissa sinne menneet!

      Mahtavaa, joka syksy uudet ruokaliinat! Minäkin kyläkoulun kasvatti ja luokissa syötiin mutta vedettiin koko 6 vuotta sillä samalla ruokaliinalla, tosin jossain vaiheessa oli in olla jokin tabletti tms.

      Poista
  6. Ihanaa kun sulla on tallella noin monta itsetehtyä juttua. Mulla ei taida olla ku kolmosluokalla tehty kaulahuivi, vitosluokalla tehnyt kirjoneulesormikkaat, kutosluokalla virkattu pitsiliina ja ysiluokalla nyplätty pitsiliina. Nämäkin kaikki on äitin kätköissä. Ja nyt kun katson tuota listaa, totean, että siinähän on jo enempi käsitöitä kuin mitä oon tehnyt peruskoulun jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no eipä näitä roskiinkaan viitsi heittää joten tallessa ovat :) Yläasteaikaisia itseommeltuja vaatteita oon laittanut vaatehyväntekeväisyyskeräyksiin joskus, tosin flanellipyjama ois edelleen käytössä ellen oisi viime aikoina vähän kröhöm, lihonnut :P

      Poista
  7. Oih. Onkohan ollut ihan kansallinen ohjelma, koska meilläkin oli tuo vohvelikankainen jumppapussi muistaakseni 2lk.lla kässässä. Siihen liittyi suuri draama, et kuka pääsi ekana valkkaamaan kankaan värin. Mulle tais jotenkin jäädä vaaleansininen. Ja sitten kun muussa mielessä kysyttiin mitä oli vaikea oppia, olin vastannut hiiren jälkeä, sellainen kuviomalli siis. Kysymys kun tarkoitti kaiketi, että mikä oppiaine oli ollut vaikea :D

    Oli kiva verestellä muistoja, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi vohvelikangasjutut on varmasti sellaisia että kaikki on tehneet. Mulla on myös sellainen ruokaliina jossain mitä ala-asteella käytettiin pulpetin suojana ruokatunnilla mutta sitä ei tähän hätäään löytynyt mistään. Muistan että porkkanan oon siihen kirjonut ja reunat on hapsutettu.

      Voi hiiren jälkeä :D

      Poista
  8. Voi ei miten ihania! Noi puueläimet on ihan mielettömän upeat!! Harmi kun itellä ei juurikaan ole tallessa mitään vanhoja käsitöitä, koska jossain ikävaiheessa tuli se kausi, jolloin "kaikki on kamalaa ja pitää hävittää". Käsityöpussi, kylpy-/aamutakki(!!!) sekä vohvelikankaasta tehty ruokaliina taitaa olla kotonakotona. Pitäisi itsekkin laittaa blogiin niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi puueläimet on kyllä hauskat :D :D :D Harmi että sen verran tikkuisia kavereita ja maalikin vähän epämääräistä ettei ainakaan tässä vaiheessa voi lapselle antaa leluksi. Mä en ole varmaan koskaan lapsena/nuorena hävittänyt mitään, korkeintaan laittanut laatikkoon ja vienyt laatikon varastoon.

      Laitahan ihmeessä blogiin jos löytyy :)

      Poista
  9. Hyvä, kun olet säilyttänyt koulutöitäsi. Mulla ei ole omia tallella mitään. Ei tosin harmita, työt olivat sen mukaisia. Sukkia sain neulottua kokonaisen yhden (!) - varmaan yksijalkaiselle nukelle, sillä vaikka silmukkamäärä oli sama kuin muillakin, siitä tuli niin pieni, että vain pikkulapsen jalkaan olisi sopinut. Yöpaidan muistan tehneeni jostain kamalasta kankaasta, en koskaan sitä pitänyt.l

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ommeltiin ala-asteella housut ihan suht. sen ajan mukaisesta kankaasta ja pidin ne ihan puhki! :D

      Poista
  10. Mahtava juttu!!! Hienoa, kun ovat säilyneet! Nuo puueläimet - ahh! Niin ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi on säilyneet kivasti tuolla vohvelikangaspussukassa kun eivät ole olleet käytössä tms :) Noi eläimet on kyllä hauskat :D :D

      Poista
  11. Olipa hieno kavalkadi kässätöitä! Mulla on omia ala-asteaikaisia tuotoksia edelleen käytössä: vaaleanpunainen vohvelikankainen kanavakuvioitu pyyhe, väripainantakoristeltu esiliina ja tilkuista ommeltu pussukka (pyykkipojille). Ovat oikeasti niin huolella tehtyjä, etten nyt about 20 v päästä sen siistimpiä osaisi tehdä :) Kertooko se sitten sen aikaisesta kehittynyisyydestä vai tämän hetkisestä taantumuksesta...hih

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin koulussa tuli tehtyä niin kuin kuuluukin eikä siitä mistä aita on matalin :D :D Ja puhun nyt lähinnä omasta puolestani ;D

      Poista
  12. Moikka,
    olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa mutta ei ole tullut vielä kommentoitua mitään.. Aika hellyttäviä tuotoksia nuo lapsuutesi käsityöt, niinkuin varmaan monella muullakin ;) Yllättävän paljon sulla on noita tallessa. Sain tästä innostuksen tonkia seuraavan kerran vanhempieni luona käydessäni mitä kaikkea omia tekeleitä sieltä löytyy. Ehkä niistä voisi tehdä blogikirjoituksenkin jos niitä löytyy :D
    Sun blogiasi on kiva seurata, teet ihanan värikkäitä juttuja joista itsekin pidän ja sulla on hauskoja ideoita :)

    VastaaPoista
  13. Hei kiitos tästä :D Mä satuin olemaan äidin vieressä kun se luki sun postausta, se nauroi niin että ajattelin että mietin jo et kohta on tenalle tarvetta :D Siis erityisesti nuo sukat on kyllä...no, aikamoiset :D Ja nuo puueläimet, ne on ihan supertyylikkäitä!! Ja tuo sun pöytäliina! Aivan mieletön :D Kiitos ihan parhaasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi pöytäliina on kyllä jotain aivan käsittämätöntä!!! Miten voi mennä noin vinoon ja noi pykäpistot!!!!!!!!! Apua :D

      Eläimet on kyllä aika rouheet :D

      Poista
  14. Voi ei miten sulosia :D Hitsi kun mun ala-asteaikojen väkerrykset ei ole täällä nykyisessä asunnossa vaan jossain mun porukoilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kuvasin noi porukoilla, kun ei tosiaan ole kulkeneet muutoissa mukana. Paitsi ne mustavalkoiset yläasteikäisenä tehdyt sukat vaikka ihan kauheet ovatkin :D

      Poista
  15. Aivan ihania!! Etenkin tuo liina, jossa ei ole käytetty vatupassia... :) Kiitos näistä, tulin paremmalle tuulelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi liina on ihan järkyttävä :D :D :D En tajuu että miksei ole piirretty jotain apuviivoja tai jotain missä pysyä. No, tietty vois tosta säkkikankaan rei'istäkin laskea mutta ilmeisesti on ollut niin kiva tehdä ettei ole kerennyt miettiin tasakokoisia pistoja ja suoria rivejä :D

      Poista
  16. Eilen tein kautta eksyin tänne. Ja nauruksihan se meni heti. Ihania käsitöitä. Ja teksti tietysti lisää hymyä. Mulla kävi lapasten kanssa juuri noin -toinen oli sopiva silloin, toinen voisi sopia nyt tuplahanskaksi toisen päälle. Oli toisi harmi ku kuvio ja väri oli juuri sitä mitä halusin.. Ainahan ei koulun töissä näin ollut. Saakin uutta intoa säästellä omien lasten töitä. Jos ne sit joskus tuottaa iloa ;).
    VM -80

    VastaaPoista