Sivut

tiistai 18. joulukuuta 2012

Pikkujäpsyn wannabejunasukat

Karmea totuus: tämä äiskä neuloo kyllä vaikka mitä mutta pikkumiehelle ei ollut villasukkia. Päätin että nyt en tee mitään muuta ennen kuin jäbällä on sukat! (Ulkona siis mennään toppatöppösillä mutta olen todennut että tosinaan jokin välimuoto normisukkien ja toppatöppösten välillä olisi tarpeen, varsinkin kun normisukat rullaantuu alas ja lahkeet rullaantuu ylös.)

Junasukat on jo niin nähty (ja pieneksi jääneet ne mitkä tein silloin kun jäbä oli minivauva) että halusin kokeilla jotain muuta. Yhteishyvän sivuilta löytyi ohje sukista jotka ovat melkein kuin junasukat mutta ei ihan, hah. Teinpä sitten kolme kertaa uudelleen kunnes olin tajunnut lähteä tarpeeksi lyhyellä varrella liikenteeseen jotta mun 50 g kerä riittää. Joo joo, kärjestä aloittaen ei olisi tuota ongelmaa ja plaaplaaplaa.

Tällaisesta niistä sitten tuli, tosiaan lyhyempi on varsi kuin esikuvassaan mutta riittävän pitkät kuitenkin. Nämä on jo pesukoneessakin olleet, nyt vasta sain otettua kuvan.

Lankana Debbie Bliss Baby Cashmerino ja puikot 3 mm. 




Ja puikoilla on heti toiset, tällä kertaa sillä oikealla junasukan ohjeella, tosin lyhennetyllä varrella tässäkin, nyt kun tiedän montako kerrosta voin vartta tehdä jos mulla on tuon paksuista lankaa käytössä ;)

8 kommenttia:

  1. Söpöt! Mikä hauska kirja tuossa pikkutyypin jaloissa pyörii? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on Hupskeikkaa. Ihan sama kumminpäin kirjaa pitää kädessään koska eläinhahmot on toisinpäin eri eläimiä! Huippu! :)

      Poista
    2. Arvaa oliko ihan pakko katsella tota kirjan kuvaa pää vinossa, jotta näin miltä eläimet näyttää toisin päin :D Ja hienot sukat muuten! :D Täällä on muuten sama ongelma, meilläkin on omalla pojalla villasukkakato. Joulun jälkeen täytyy täyttää sitä vajetta :)

      Poista
    3. Toi kirja on kyllä ihana :D Ja vaikka vauvat ei eri eläimiä hahmottaisikaan (no, ainakin mulla on joidenkin kanssa saanut aika kauankin raksuttaa) niin onpa kivoja värikkäitä kuvia mitä pikkumies tykkää katsella :)

      Poista
    4. Hauska kirja, pitää laittaa muistiin, kun kummitytölle jotain lahjaa seuraavaksi miettii :)

      Poista
  2. Oi, pikkasen hauskat sukat ja vauhdikas kuvattava :)
    Ja kirja, mikä väriläiskä, siinä riittää ihasteltavaa pikkuihmisellä - ja miksei isommallakain.
    Multa on mennyt tuo Yhteishyvän ohje ihan ohi ja lehti on jo hävitetty. Tulostin heti tuon ohjeen ja pakko kokeilla, villasukkia kun ei vielä olekaan varastossa kuin pari laatikollista.... pikkuisia sukkia ei moniakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä onko noita ohjeita edes lehdissä vai onko vain netissä. Mutta joka tapauksessa, nettisivuilta mäkin ton bongasin kun googlettelin vauvan sukkien ohjeita :) Tuo on ihan kiva malli kyllä :)

      Poista
  3. Tuohan on Novitan erään suunnittelijan ryppyrvarsisukat eli se ohje löytyy myös Novita-lehdestä (syksy 2012).

    VastaaPoista