Sivut

lauantai 13. elokuuta 2011

Pääskylä näillä kulmilla

Kävin Vallilan Outletissä kun satuttiin oleen miehen kanssa liikkeellä siellä suunnilla. Mulla onkin ollut jo pitkään ostoslistalla parikin juttua ja nyt ne sain.

Pääskylä-verhot! Mutta itse asiassa ne olivat sen verran kalliit (vaikka alkuperäisestä hinnasta olikin pois 15 euroa) etten malttanut ostaa molemmille puolin ikkunaa xD Ajattelin sitten että laitan toiselle puolen yksivärisen valkoisen tyyliin Ikeasta. Makuuhuoneeseen siis olin kyseisiä verhoja suunnitellut mutta rakastuin niihin niin että laitoinkin olohuoneeseen. Siellä kun periaatteessa ei tarvi kuin toiselle puolen koska toisen puolen hylly estää verhon käytön siellä koska se tulee liian lähelle ikkunaseinää/parvekkeen ovea. Aika vaaleahan tuo nyt on kun on valkoinen tapetti ja valkoinen verho, mutta tuokoot harmaa rullaverho sitten sitä kontrastia jos sitä pitää tuolleen puolitangossa ;D Sitä paitsi olkkari on meidän virallinen silmien lepuuttamis -huone jos on esim sokaistunut ensin keltaisen huoneen seinäväristä ja sitten keittiön väri-iloittelusta :D Puhumattakaan Super Mario -vessasta.




Toinen ostoslistalla ollut asia oli Näillä kulmilla -kangas. En oikein varsinaisesti tiedä mitä siitä teen mutta ostin 1,5 metriä. Jos vaikka vihdoin saisi laitettua tähän työtuoliini uuden päällisen. Tuo tosin saattaa olla vähän liian levoton tuolikankaaksi. Noh, aika näyttää. Voishan siitä jotain hamostakin hahmotella.


8 kommenttia:

  1. Tota samaa näillä kulmilla-kangasta mäkin havittelen, mutta ongelma on, että mihin sitä käytän.... (Ostopäätöksen tein kyllä jo sillon alkukesästä, kun netissä siitä näin ekat kuvat).

    Vallila outlet on vaarallinen paikka, hyvin hyvin vaarallinen.

    VastaaPoista
  2. Milla: Mua vaan häiritsee suuresti tossa kankaassa toi stadin murre. Mutta sehän se koko kankaan idea tietysti onkin mutta tällaista maalaishiirtä hieman häiritsee. Ostin silti xD

    Mä en sortunut onneksi mihinkään mitä en ollut etukäteen suunnitellut. Ja suunnitelluistakin ostin vain puolikkaita :D Mut Marimekon tehtaanmyymälä on mulle äärimmäisen vaarallinen paikka.

    VastaaPoista
  3. Tuossapa yks syy miksi vois muuttaa etelään. Outletit! Nojoo, löytyyhän täältä Oulusta esimerkiksi Iittala-outlet, mutta aika vähässä ne halvalla saatavat tuotteet siellä on. Halpa-Hallista saattaa löytää halvemmalla I-laadun tuotteen kuin tuolta II-laadun...

    Tuo toinen kangas melkein huutaa, että tee minusta kangaskasseja xD

    VastaaPoista
  4. Mikä Barbababa! Mahtava! (Ihan kivat verhotkin, ei siinä mitään ;)).

    Niin ja terve! Hetken aikaa olen jo blogiasi lueskellut, mutta lienee nyt ensimmäinen kommentti :)

    VastaaPoista
  5. Mitä ihmettä, saaks sieltä jo noita uutuuskankaitakin? Missä toi outlet on?

    VastaaPoista
  6. Viiru: Nää etelän outletit on kyllä sellasia että pohjosemmasta saa tavarat halvemmalla normimarketista ;) Että silleen ei kannata olla kateellinen :D Toi vallila outlet on siitä hyvä että siellä on parempi valikoima kuin jossain Kodin ykkösessä missä niitä kankaita kans myydään. Ja joo, kangaskasseja! Ellei omistaisi jo niin monia ;D

    Suketus: Barbapapa on mahtis :) Ja hei, kiitos kommentista, kommentoihan jatkossakin :)

    AnneVee: Outletissä oli joo, Jaffakankaita näytti olevan kodin ykkösissäkin kun käytiin mutta tota diakuvakangasta löyty vasta tuolta. Se on Tammistossa.

    VastaaPoista
  7. Moikka! Sattuiskos sulla vielä pyörimään jossain nurkissa tuo vallilan näillä kulmilla verho vai keksitkö sille uuden elämän aikoinaan? :D Olisin kiinnostunut ostamaan sen mikäli se sinulta vielä ehjänä löytyy ja siitä haluaisit luopua. Olen koittanut etsiä sitä joka paikasta muttei mistään, siis yhtään mistään tunnu löytyvän. Olethan yhteydessä mikäli niin kiva tuuri kävis henna.karkkainen@gmail.com :)

    VastaaPoista