Sivut

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Lauantaidiipadaapaa

No hello!

Tänään olin kultturelli ja menin teatteriin. Seuralaiseni oli luonani kylässä heikohkolla vaatevarustuksella joten lainasi sitten minulta koko setin. On oikeesti ehkä friikeintä ikinä kun jollain eri tyylisellä ihmisellä kuin itsellä on sun vaatteet! Vähän väliä katoin että ai siellä menen mä eiku.



Käytiin katsomassa Wicked. Musikaalit on ihania. Tämäkin oli kiva vaikkakin mua ärsytti se että päähenkilö oli vihreä. Piirsin havainnollistavan kuvan koska blogissa pitää olla kuvia.



Teatterielämyksen jälkeen Salka liittyi seuraamme ja kävimme syömässä vatsat piukeiksi. Tämän jälkeen kävimme vielä yksillä ja ehkä toisillakin. Eräässä pubissa oli pöydällä uusin Ylioppilaslehti ja vetäsin siihen nimmarin koska siinä oli mun nimi. Kirjoitin kajal-kynällä koska muuta ei ollut mukana.


Käytin neliöhuiviani ekaa kertaa ja tajusin ettei mulla ole ns huivineulaa. Laitoin palmikkopuikon, miten luovaa, hoh hoh. Junassa konduktööri kehui huiviani ja kysyi olenko tehnyt sen itse.




Luultiin muuten nähneemme Don Rosan Senaatintorilla kun siellä oli sellainen vanha rempseä äijä joka puhui amerikanenglantia ja jolla oli ikivanha Aku Ankka -takki päällä. Melkein menin jo ottaan paparazzikuvaa mutta googlattiin sitten kännykällä että minkä näköinen se on eikä se sitten ihan täsmännytkään. Harmillista tää nykyteknologia, ennen vanhaan oltaisiin tyytyväisinä eletty siinä uskossa että nähtiin Don Rosa.

-----

Edit: SE OLI IHAN OIKEASTI DON ROSA!!!!!! Nyt en kestä, se oli se ja luultiin ettei olekaan. Ärh! SE OLI DON ROSA JA MÄ EN OTTANUT SITÄ VAKAVASTI!

10 kommenttia:

  1. Mä näin Don Rosa-nimmarijonon Sellossa, oon siis melkein julkkis!

    VastaaPoista
  2. Ehkä friikeintä ikinä on toi ekan kuvan photoshoppaus!:DD

    VastaaPoista
  3. Oi Don Rosa!
    Se on ihana, onko se ollu Suomes?

    VastaaPoista
  4. Willow: Vou :D

    AnneVee: No kun se näytti niin multa kun oli mun vaatteet ja se oli niin friikkiä. Niin hain sitä samaa henkeä tohon muokkaukseen ;D

    Mrs. Marple: Joo, on todistettavasti Suomessa nyt ;D

    VastaaPoista
  5. Mä katoin ensin tosta ekasta kuvasta, että kappas, Norsiksen sisko on näköjään ollu kylässä, onpa heissä paljon samaa näköä.

    VastaaPoista
  6. Peps: Onnistunut photoshoppaus siis X'DDD Se kyllä oikeastikin on mun sisko tuossa mutta ei ihan noin saman näköisiä olla 8D

    VastaaPoista
  7. Voi hitto kun mua niin kans harmittaa tuon Don Rosa juttu, vaikka en edes mikään suuri Ankkari-fani ees ookaan :DD

    Ja ihana photoshoppaus :D!

    ( mun piti muuten eilen kommentoida tota sun neulepuikko-viritelmää, luulin siis, että se on ihan oikea koru! Kun en mä tiennyt, että tuonkin mittaisia puikkoja on olemassa 8D )

    VastaaPoista
  8. Salka: Joo no en mäkään tosiaan ole mikään Aku Ankka -fanittaja mutta oisi se silti ollut ältsin hienoa ottaa se kuva siitä! Hehe joo, toi on sellainen lyhyt apupuikko mitä käytetään kun neulotaan palmikkoa :D

    VastaaPoista
  9. Voi apua, oliko se eka kuva photoshopattu! Mää luulin sitä sun siskoksi ihan oikeesti.

    Taitavaa kuvankäpälöintiä siis!

    VastaaPoista
  10. Vimps: Se ON oikeasti mun sisko, vaihdoin vaan naamaksi oman naamani xD

    VastaaPoista