Sivut

tiistai 3. elokuuta 2010

100 ensimmäistä

Olen tehnyt 100 neulegraffitia. Yksi ei ole päätynyt nettiin, ei sen suurempaa syytä kuin että unohdin sen niin pitkäksi aikaa että laskut olisivat menneet sekaisin, heh. Mutta päätin tämän kunniaksi toteuttaa haaveeni ja teettää niistä kuvakirjan. Olen aiemmin teettänyt ifolorilla mutta kun heillä ei ole macille omaa ohjelmaa ja se netissä tehtävä homma on niin perkeleen (sori) hidas ja vaivanen ja ärsyttävä niin päätin kokeilla iPhoton omaa kirjantekojutskaa vaikka se hitusen kalliimpi olikin. Mutta kuten mieheni minua kannusti (koska hän on omppumies ja on hyvillään varmasti siitä että käytin macin palveluita), on sille hermojen menettämiselle ja koko yön kestävälle kuvien lataamisellekin jokin hinta laskettava. iPhoton kautta ei kestänyt kauaa, kuvia ei tarvinnut ladata minnekään ja koko homma oli niin nopeaa ja näppärää ja valmis kirjakin roudattiin UPSin autolla kotiovelle. Tosin en ollut kotona joten he ystävällisesti toivat sen minulle työpaikalleni.

En nyt joka sivua tähän kuvannut mutta vähän kuitenkin. (Nämä suurenevat klikkaamalla)

Piti narsistina tietenkin se omakin naama siihen lätkäistä :D


























Kunnianhimoisesti nimesin sen osaksi 1. Sillä tämä ei jää tähän!


---

Jos olisin erittäin rikas, olisin tietenkin teettänyt kirjan jossa on yksi neulegraffiti per sivu. Mutta ei noilla hinnoilla.

26 kommenttia:

  1. Vau! Tosi hieno kirja. Minulla on omista neulegraffiteistani vain vaatimaton kokoelma tulosteita, jotka olen leikannut ja liimannut muistikirjaan. Ehkä pitäisi toteuttaa tuollainen ;)

    Bluesea

    VastaaPoista
  2. Bluesea: Mä teetin ekoista valokuvat ja liimasin ne kirjaan ja kirjoitin mistä ne on jne mutta se oli jotenkin kuitenkin niin homssuinen että päätin sitten teettää kunnon painotuotteen! Ja nyt on hyvä mieli, kannatti :)

    VastaaPoista
  3. Sanna: Todellakin :) Ja kun kuvat ovat melkein oikeassa järjestyksessä, näkee kehityksenkin hyvin :D Tai siis että jotenkin suurin osa lemppareista on loppupäässä kun alussa vaan teki kaikkea kaikkialle ja otti paskoja kuvia xD

    VastaaPoista
  4. Neiti Koo: Faline (neulegraffitikollega) sanoisi tähän että se oli hänen ideansa ensin mutta 100 neuletta ei ole vielä täynnä xD Mutta kyllä minäkin tätä olen pitkään miettinyt!

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa! Tuo ens kerral se mukanas jos meil on joku näkemistapaus, ois kiva vilkuilla tota lähemmin :)

    VastaaPoista
  6. Oi, mahtava kirja! Kyllä niitä on huomattavasti kehnompiakin kohteita käyttää rahojansa. :)

    VastaaPoista
  7. Peps: Pitää tuoda juu :)

    Anniina: Jos mulla oisi muotiblogi, varmaan teettäisin kuvakirjan päivän asuista!!! :D

    VastaaPoista
  8. Aivan mielettömän hyvä idea ja upea toteutus! Hyvä sinä!!!

    *alkaa pohtia* Täytyy siis ensin ostaa mäkki, sitten tehdä itse käsin riittävästi kuvattavaa (omassa tapauksessa vissiin kortteja) ja sitten koostaa vielä kirja. Halvaksi tulee... Mutta luovuudella on hintansa! :D

    VastaaPoista
  9. Kuvakirja on kyllä niin mahtis idea! Kun olen päässyt yli siitä, että kirja omista päivänasukuvista EI ole liian narsistinen, harkitsen sen teettämistä! ( vois olla muuten aika kiva lahja porukoille, jotka tosin eivät vieläkään tiedä (kaiketi?) blogista, tosin voisin vain kuvitella, mitä ihmetystä se kirja oikein aiheuttaisikaan :DD)

    VastaaPoista
  10. Oi vitsit ku hieno idea! Mahtava kirja!

    VastaaPoista
  11. Mirka: Mutta windowskäyttäjät voivat tehdä ifolorilla, se on toimiva ja edullisempi ja siellä on usein tarjouksia :)

    Sea: Kiitos :) Se tuli kyllä täyteen ihan huomaamatta :D

    Salka: Ei kai se kirja sen narsistisempi ole kun se tulee ns omaan hyllyyn kun kuitenkin ne kuvat on ensin laitettu julkisesti nettiin ;) Tee ihmeessä päivän asu -kirja! Sitä kelpaa sitten vanhainkodilla keinustuolissa katsella. Mä ainakin tekisin jos olisin sinä :)

    Mira: On!

    Romulus: Kuvakirjat on kyllä parhautta ylipäätäänkin

    VastaaPoista
  12. Vau, miten hyvä idea ikuistaa tekemänsä kirjaksi. Tätä voisi soveltaa mihinkin käsitöihin.

    VastaaPoista
  13. Siis tuo kirja on kerrassaan upea :O
    Hienoa jälkeä :)

    VastaaPoista
  14. Kuvakirjat on kyllä upeita! Painojälki tuossa on aivan erinomaista vaikka kaikki kuvat itsessään eivät hirmu laadukkaita ole olleetkaan niin kirjassa kyllä todellakin pääsevät oikeuksiinsa!

    VastaaPoista
  15. Vau miten hieno! Pitää itsekin koota tuollainen kirja, kun tehtyjä neulegraffiteja on vähän enemmän. :)

    VastaaPoista
  16. Sisko: Voihan sitä koota muistakin käsitöistä ;)

    VastaaPoista
  17. Näyttää tosi hienolta! Niin kirja kuin graffitit. Minä aina tulen hyvälle mielelle, kun bongaan livenä neulegraffitin <3 Niin kuin se vähän nikkaisi silmää.

    VastaaPoista
  18. Kaura: Ihanaa että olet bongaillut neulegraffiteja :) Itse kun näen todella harvoin muita kuin ne mitkä tiedän entuudestaan. Kirja on kyllä upeus, tykkään siitä tosi paljon.

    VastaaPoista