i Pelles tass-spår

(Terkkuja Upsalasta, kaikki tekstit on lainattu Pekka Töpöhäntä -elokuvasta)

-Miten matka meni?
-Pahinta mitä olen kokenut. Luulin viime hetkeni tulleen. Vihanneskorissa on skorpiooni!
-Häh?
-Tai jotain sen tapaista. Ainakin jotain myrkyllistä!


Kappas, hieno skorpioni kun osaa naukuakin.


Kissat, olemme kokoontuneet tänne miettimään, sallitaanko tämän jatkua. Maaseudun kissat, oikeat pölkkypäät, tulevat tänne. Meillä on jo kovat ajat. Silakka kallistuu, kellariluukkuja tukitaan, rotat katoavat. Ja miksi? Koska maalaiskissat ja jopa jotkut hännättömät ovat niin leuhkoja että tympii! Kaikki tämä koska ne ovat ollakseen ja huijaavat!


Saanko pyytää hiljaisuutta, kuulemme silakanylistyslaulun. Till strömmingens lov.




Iltaa, kaunis Maija. Näethän toki miten kaunis on kuutamon hohde ja auuuuuuuu!


Tuolla puolen on Ylempi Linnankatu. Kun ällöttävä Töpöhäntä saattaa keimailevaa Maitopartaansa kotiin, hän kulkee ohitse juuri tästä.


Mitä sinä oikeen sönkötät? Etkö muista että Harjukujan takapiha on Monnin reviiri?


-Kuinka uskallat metsästää rottia minun maallani?
-En minä tiennyt. Huvin vuoksi!
-Jaha, sinä taidat olla tyhmä. Taidatkin olla maalta.
-Olen. Ja nyt kotikissa.
-Uh, yääh, äidin lellikkejä kaikki kotikissat.


Juu, äidin kodikkeja, kodin leinikkejä.


-Onko kissa kaheli?
-Varmaankin. Ei maalaiskissaa voi pitää ihmisasunnossa.
-Hyi Pekka!
-Tuokaa kissa tänne niin kyllääääääääää....


-Ilmahyökkäys!
-Ei, se on kissa.
-Mieluummin ilmahyökkäys.
-Nyt riittää, kissa saa lähteä talosta!


Syytä vain kenkiä, häntä se siitä puuttui!


Hiljaa emakonkorvat! Maija pitää laulusta, mutta hänen isäntänsä ei pidä.


Kuulkaa! Jollei tuollaista palkita vesiryöpyllä, minä lupaan syödä tämän kukkapuskan.


Hä, taasko täällä on vieraita kissoja ulvomassa?


Ja Laban Tähtitorninmäeltä!


-Samaan aikaan, paukapäät!
-Minä vedin samaan aikaan!


-Paksupäät! Kuulkaahan, eräistä syistä olemme joutuneet viime aikoina koko kaupungin pilkattavaksi. En tahdo mainita nimiä.
-Nimittäin Pekkaa, Pekkaa nimittäin.
-Pää kii, grrr! Tosiaankin, tietyillä kotikissoilla, jotka elävät laiskoina, on taipumus kuvitella olevansa jotain, olevansa älykkäämpiä ja jotain enemmän kuin me! Emmekö me ole yhtä välkkyjä kuin eräät joilta kaiken lisäksi puuttuu häntä!


-Minulla on sentään mitali.
-Häh?
-Se on saatu sankariteoista.
-Pyh. Pyhempi. Pyhäin.
-Miten niin? Sain sen kun sammutin tulipalon.
-Sinä, sinäkö sammutit? Hännälläsikö? Väärin luettu! Se on nirppanokkaisuudesta!


-Pieni yleissivistyskilpa.
-Sivuyleistyskilpa vai mitä?
-Aivan niin, siansilavakalpa.


-Hän on niin leuhka ettei sitä kestä kukaan! Hänelle täytyy näyttää.
-Näyttää on oikein, oikein on näyttää.


-Vastalause! Petkutusta!
-Ei, ei mitään petkutusta. Kyseessä oli päässälasku eikä siihen yleensä käytetä häntää.
-Siksi Rauha ei pärjännyt!


-Ensi lauantaina. Mutta silloinhan on samaan aikaan vapun aattokin.
-Niin, kyllä se Monni osaa.
-Laittaisinkohan minä vihreätä luomiväriä vai...


-No?
-Se on kamalaa, se on ihan hirveetä.
-Älkää säheltäkö!
-Joku ajaa rottia meidän pihalla, joku ajaa meidän rottia pihalla.


-Mitäs niille tehdään?
-No, pakotetaan se sinne takaisin mistä se tulikin, siis maalle!


Yksimielinen päätös! Pekk- mitä minä puhunkaan, MAALAISTOLLOT AJETAAN TAKAISIN NAVETOIHIN JA LANTALÄJIIN HETI!


-Jos joku sanoo sanankaan, revin sen!
-Emme hiirenhiiskahdakaan, emme kissankarjaisekaan!


Ei, ei ei, se Töpöhäntä.. yäk, mihin siitä on? Sitä paitsi, kyllä minulla on Uppsalan mittavin.


-Se on pommi.
-Siitä ei vaaraa.


Se oli sen serenadin loppu. Nyt aloitetaankin toinen.