Sivut

tiistai 18. toukokuuta 2010

Ei hätä ole tämän näköinen

Rupesin oikein muotibloggariksi ja tilasin rettuja Asokselta. Oikeesti tilasin sieltä überihanan juhlamekon kesän erinäisiä pirskeitä ajatellen, mutta en nyt rupea sitä esittelemään vaan tämän jonka lisäsin tilaukseen ihan heräteostoksena.

Kun näin sen, ajattelin ettei noin makeeta mekkoa ole olemassakaan! Tiesin jo tilaushetkellä että se ei tule istuun mun päälle mitenkään (koska olen liian läski tuollaisiin) mutta näin siinä tuunauspotentiaalia. En ole koskaan ennen ostanut mitään täysihintaista ihan vaan silputtavaksi mutta kerta se on ensimmäinenkin.


Ja niinhän siinä kävi että kun sen "sujautin" päälleni, ensimmäinen todettava asia oli että kyllä, olen aivan liian pitkä. Ei sitä olisi voinut edes tunikaksi nimittää, saatika mekoksi. Hyppyriperseeni jäi puolipaljaaksi. No, ei se mitään, pituuttahan mekkoon saa aina lisää mutta kun mulla oli aivan helvatan liian isot tissitkin! Mekon tissikohta jäi tyyliin kaulaan ja leveni aivan järkyttävän näköiseksi juuri väärästä kohtaa! Otin siitä tietysti havainnollistavia kuvia mutta koska omalla naamallani täällä hengaan niin jätin järkkymateriaalit arkistoihin.

Taikuri-Norsis kaivoi kaapin perältä sen mustan hörsömekon mitä ei sitten ikinä laittanutkaan pikkujouluihin (mikä oli hyvä asia koska yhdellä toisella oli samanlainen) saatika minnekään muuallekaan ja leikkasi Asos-mekosta kuvion pois ja sovitti sen toisen mekon päälle sellaiseen kohtaan että tissikohta on tisseissä ja vyötärökohta jossain edes likimain niillä suunnilla ja antoi ompelukoneen laulaa. Lisäksi kun koko höskä tuli alemmas, ylettyi helman pituuskin siveellisiin mittoihin.

Hitto että oon hyvä!


Koko hommaan olisi mennyt varmaan vain 15 min jos ei olisi duunaillut samanaikaisesti kaikkea muuta muka-olennaista.

10 kommenttia:

  1. Huh, mä en kykenisi ikinä silpomaan uutta vaatetta, saat kaiken kunnioitukseni :D Mulla on semmosia ihan karseita vanhoja kirpparilta ostettuja riepuja, joita todellakaan ei kukaan muu ihminen maailmassa varmasti pystyis käyttämään. Mutta mä en raaski tuunailla niitä (70cnt maksanut nukkanen neuletakkihan voi vaikka mennä pilalle!), vaan käytän sellasenaan.

    VastaaPoista
  2. vähä soot hyvä :D ja rohkee plikka!

    VastaaPoista
  3. Ihan samaa mieltä kuin A N N A, ansaitset syvän kumarruksen ja kunnioittavan ihmetyksen.

    VastaaPoista
  4. A N N A: Nooh, en mä sillä olisi mitään tehnyt jos en olisi silponut sillä toi mekko ei vaan kohdistunut oikein tuollaisenaan. Enkä mä toisaalta keksi että miten olisin voinut tuon tuunaukseni pilata :D Ellei sitten vahingossa oisi saksilla vetässyt koko kuviota halki. Mutta joo, tavallaan ymmärrän, suuri kynnys mullakin normaalisti tuollaiseen on, tällä kertaa olin etukäteen varautunut siihen että noin täytyy tehdä.

    Unikuu: Uhkarohkea :D

    Mrs. Marple: Hyvä mun nyt on ylpeillä kun tuo onnistui, jos olisi mennyt pipariksi, en varmaan olisi maininnut koko asiasta x)

    VastaaPoista
  5. No niin on, ihan törkeen hyvä! Hauska mekko.
    Jos paljon tuunailee, sitä kyllä vähän hämärtyy mitä kaikkea raaskii leikellä. Alkaa niinku yhtäkkiä raaskia leikellä mitä vaan, luottaa omiin kykyihinsä :D.

    Olisit muuten ehkä saanut tuon kuvan mekkoon hauskasti vaikka jollain paksulla langalla kirjomallakin!

    VastaaPoista
  6. Aivan mielettömän hieno!! Ihanaa kun sä teet jostain valmiista itsesi näköistä ja sopivaa. Ehkä sun innoittamana mäkin joskus uskallan saksia jotain ihan uutta.
    Harvoin nimittäin kaupasta löydän mitään just täsmälleen sopivaa mekkoa, aina niissä on joku vika.. :) Mut onneksi ompelukoneella ja kankailla saa jo paljon aikaan!

    VastaaPoista
  7. Anne: :)

    Romulus: Niinhän se on. Tosin silppusin yhden kirpparilta löytyneen Marimekon pöytäliinan kun yritin tehdä haaremihousuja (samanlaiset kuin ennenkin eli olisi pitänyt onnistua) mutta onnistuin tekeen kuitenkin aivan liian pienet ja kangas oli pilalla kun keskeltä tietty leikkasin parhaat kuviot mukaan. No, aina ei voi onnistua ja se pöytäliina oli kyllä halpa ja jo pari vuotta kangaskaapissa turhaan lojunut. Pääsipä siitäkin sitten :P Ja joo hei, kirjomalla olisi voinut kans :)

    Anonyymi: Rohkeasti vain kokeilemaan, jos kaupasta ei sopivaa löydy :)

    VastaaPoista
  8. Vitsit, vähänkö hieno mekko, mä haluan kans tollasen! :D

    VastaaPoista
  9. Ravenwaves: Ei muuta kuin tilausta Asokselle siis :D

    VastaaPoista