Sivut

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Kirpparikierroksen antia

Olin Salkan ja isosiskoni kanssa maakuntakierroksella kirpparien merkeissä. Ihanaa päästä kunnon isoille kirppareille ja varsinkin semmosille, joiden tavaroita ei osaa jo ulkoa huonon vaihtuvuuden ja ainaisen kiertelyn vuoksi.

Ostoshysteria iski :D Nyt on materiaalia älyttömästi kaikkeen kivaan. Mun täytyy kyllä varmaan tosiaan ensi jouluksi harkita myyntipöytää joltain joulumarkkinoilta. Hmm, mihin nuo kaikki edes mahtuu? :D


Lp-levyjä pitää aina olla varastossa ja nyt sai halvalla. Perinteisen uunimuotoilun sijaan ajattelin kokeilla jossain välissä silitysraudan kanssa muotoilua. Saas nähdä kuinka ämmän käy.

Legoja, muovieläimiä, nappeja, uusia hamahelmipohjia koska vanhoista on osa piikeistä silitetty mataliksi. Mukana tuli myös pimeässä hohtavia hamahelmiä 8D Vanha aapinen, samanlainen kuin isäni tai äitini, en muista kumman. Siitäkin voi joskus tehdä jotain. Mittanauhoja, haaveilen semmoisesta mittanauhakellonremmistä vaikka en edes käytä kelloa.

Ja hmm, vauvan vaatteita. Huom, en ole raskaana enkä todellakaan aio ruveta porsimaan eikä myöskään tarkoitukseni ole jemmata noita, jos joskus satun haluaan lapsia tai sellainen putkahtaa muuten vaan, että oisi sitten kivoja vaatteita koska vaatteiden etukäteishamstraaminen varmasti aiheuttaisi sen, etten ikinä mitään lapsia edes saisi. Mutta nuo kuosit!!! Niin ihania! Ainakin nuo valaat päätyvät johonkin siniseen paitaan ehkä vähän tähän tapaan.

10 kommenttia:

  1. Ihania kuoseja kyllä noissa vauvan vaatteissa :)

    Paljolla sait LP:t? Niistä kiskotaan kyllä kauheita hintoja, en osta monen euron levyä askarteluun ku halvallaki saa. Just ostin kaks yhteishintaan 80snt :) Ja Kajaanin kierrätyskeskuksessa on ollu 50snt/kpl.

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi että löysit ihania kuoseja! Tommoset maksaa uusina aika paljon, siis niitä esim. Lindexin uusretrojuttuja, saatika aidot huuto.netissä... Kirpparilta varmaan saa ihan kohtuuhintaan :) Just tuommosia värikkäitä haluaisin lapsillenikin!

    VastaaPoista
  3. Vähä kauhistuin noita vauvanvaatteita. Varsinkin ku näin eilen unta, että mun uus naapuri suuttu mulle ku ehdotin lenkille lähtöä ja se puuskahti, että en kai minä nyt raskaana minnekään lenkille lähde.:D

    VastaaPoista
  4. Sulla oli kyllä kunnon saalis :) Mä muuten kirjoitan tätä kenkäviritelmä jalassa, taas kerran eksyin keskeneräisen projektin kanssa datailemaan :D Ja hihittelen tuolle AnneVee:n kommentille. Enne :D!

    VastaaPoista
  5. Ihanilta näyttää kaikki löydöt!! Ja norpan kanssa samoilla linjoilla, vinyyleistä saa kyllä joskus pulittaa ihan järkyttäviä hintoja o____O

    Luin justiin Salkan blogista kirppistelystä kans ja en voinu muuta ku hihitellä sille että kaikki tuntee näköjään kaikki :D Kun en siis tiennyt että te tunnette.

    VastaaPoista
  6. Norppa: LP:t oli 50 snt/kpl. Sen enempää en niistä kyllä suostu maksaan. Yleensä tosiaan pyydetään ihan törkeitä hintoja!

    Rva Herttainen: Kirpparilta tosiaan sai ihan semmoseen hintaan, että pystyi maksaan. Tais olla 2 e/kpl. Uutena maksaa ihan törkeenä, mitä oon käyny katsomassa (;D). Jos mulla joskus lapsia tulee oleen, haluisin kyllä pukea ne juurikiin tuollaisiin retrovaatteisiin :)

    AnneVee: :D :D :D

    Salka: Odotan innolla kenkäprojektisi lopputulosta :)

    Bubble: Maailma on pieni :D Salkan kanssa ollaan ystäviä jo yläasteajoilta.

    VastaaPoista
  7. Kivoja löytöjä!
    Mua ärsyttää kirppareilla myytävissä legopussukoissa se, että niissä tosi harvoin on kahta samanlaista palikkaa. Kun haluisin samikset että voisin laittaa molempiin korviin samanlaiset.

    VastaaPoista
  8. Romulus: Se on kyllä totta! Ja sitten niissä tulee semmosia palikoita, millä ei oikeestaan tee yhtään mitään :P

    VastaaPoista
  9. Vitsi miten kivoja löytöjä :) Millä kirppiksillä oikein käyt! Mulla on muutama vakkarikirppis ja niissäkin tuntuu olevan tosi usein ne samat pöydät vaan.. vaikka onneks poikkeuksiakin löytyy :)

    VastaaPoista
  10. Noi on Tuusulasta ja Järvenpäästä, en muista kirpparien nimiä mut ne oli isoja. Normaalisti käyn tässä lähistöllä muutamilla kirppareilla mut niissä ei oikein kauheen hyviä löytöjä tee, veikkaan että vika voi olla korvienkin välissä koska heti kun on kyseessä joku ei-vakkarikirppis, löydän vaikka mitä :D

    VastaaPoista